Mikael Niemi: Veden viemää

Mikael Niemen katastrofiromaani Veden viemää (Like 2012) on erikoinen keitos. Teoksessa yksi Luulajanjoen padoista murtuu sateisen sään seurauksena ja syntyy ketjureaktio, jossa muutkin padot pettävät. Tsunami vyöryy jokilaaksoon. Teoksessa seurataan seitsemän henkilön kamppailua. Vaikka näkökulmahenkilöitä on niin monta, tarinaa on helppo seurata, koska kirjailija aloittaa huomaavaisesti uuden luvun kulloisenkin näkökulmahenkilön nimellä. Teos on jännittävä ja nopealukuinen.

Kirjan takakannessa siteerataan Aftonbladet-lehden arvostelua, jonka mukaan Veden viemää on ennen kaikkea kuvaus ihmisluonnosta katastrofin edessä. Toivon, ettei kuvaus ole todenmukainen, vaan sisältää pikimustaa huumoria. Asiasanoissa ei kuitenkaan ole MUSTA HUUMORI -termiä. Teoksen ihmiskuva ei ole kaunis. Jotkut henkensä edestä kamppailevat henkilöt joutuvat vielä tulvaa suurempaan vaaraan, kun heitä "auttaa" psykopaatti. En hämmästyisi, jos tästä kirjasta, kuten Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -teoksesta, tehtäisiin elokuva. Mikael Niemellä on hyvä draaman taju.

Kenelle sopii: Jos tykkäsit Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -kirjasta, tykkäät varmaan tämänkin teoksen omituisista henkilöistä. Pohjois-Ruotsista ja saamelaisuudesta kiinnostuneille. Luonnonkatastrofeista kiinnostuneelle. Teoksessa on melko paljon väkivaltaa ja mustaa huumoria.

Muita kirjoja, joissa ollaan veteen liittyen ahdingossa:

• Hae asiasanoilla TULVAT, VEDENPAISUMUKSET, KATASTROFIT, LUONNONONNETTOMUUDET
  
• Frisch, Max: Ihminen ilmestyy holoseeniin (jatkuva sade)
• Gaudé, Laurent: Hurrikaani (hirmumyrsky Katrina, en ole lukenut itse)
• Risto Isomäki: Con rit (hukkumistematiikkaa, hirmumyrsky)

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksasen teos Kun kyyhkyset katosivat (Like 2012) oli ilmestyessään varmasti yksi kirjastojen kaikkien aikojen varatuimmista teoksista. Sofi Oksasen edellinen teos Puhdistus (WSOY) oli saanut Finlandia-kirjallisuuspalkinnon 2008, Runeberg-palkinnon 2009 ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2010. Lisäksi Sofi Oksanen oli otsikoissa jouduttuaan erotetuksi kustantamostaan WSOY:stä.

Kun kyyhkyset katosivat käsittelee Viron lähihistoriaa 1940-luvulta 1960-luvulle. Saksalaisten miehitys ja sitten Neuvostoliiton miehitys saa jotkut ihmiset poukkoilemaan lojaliteeteissaan aina kunkin vallankäyttäjän mukaisesti. Teos on pohjimmiltaan avioliittoromaani. Tarina on samaan tapaan järkyttävä kuin Puhdistus-teoksessa. Makrohistorian tapahtumat, suuretkaan massamurhat, eivät järkytä samalla tavalla kuin Sofi Oksasen kuvailema mikrohistorian julmuus - kun politiikka saa ihmisen vahingoittamaan läheisimpiä ihmisiään, se koskettaa.

Teoksessa liikutaan usealla aikatasolla ja näkökulmahenkilöitä on useita. Luin teoksen alun neljä tai viisi kertaa, koska en pysynyt kärryillä henkilöistä. Osittain teoksen juju onkin ymmärtää, kuka on kenellekin mitäkin sukua. Silti voisi olla hyödyksi ottaa kynä ja paperia ja kirjata teoksen alussa henkilöt ja heidän sukulaisuussuhteensa itselleen ylös, varsinkin jos lukemiseen tulee useamman päivän tauko. Joskus kaipaan ns. korkeakirjallisuuteen samantapaista ohjeistusta kuin Kaari Utrion teoksissa: alussa on selkeä lista kirjan henkilöistä ja mitä sukua kukin on toisilleen. Kun kyyhkyset katosivat -teokseen sellaista listaa ei olisi voinut laittaa, mutta joihinkin muihin. Arvostan kovasti, jos eri näkökulmahenkilöitä käyttävä kirjailija kirjoittaa kunkin luvun alkuun, kuka nyt puhuu. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että käsityskykyni lukijana on rajallinen ja minua ärsyttää, jos koen kirjailijan tekemän "ristisanatehtävän" työlääksi ratkoa. Vanhat klassikot, kuten Charles Dickens, viehättävät juuri selkeydellään.

Kenelle sopii: Jos tykkäsit Puhdistuksesta, tykkäät tästäkin. Korkeakirjallisuuden merkkipaalukirjoja seuraavalle. Toisen maailmansodan, natsi-Saksan ja Viron historiasta kiinnostuneelle.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Sofi Oksanen: Puhdistus
Henning Mankell: Syvyys

Kirjan taustoja: http://www.kyyhkyset.fi/

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Pauliina Vanhatalo on yksi suosikkikirjailijoistani, ja kun hän kirjoittaa chick lit -romaaneja Veera Vaahteran nimellä, tietenkin minä luen ne.


Onnellisesti eksyksissä (Tammi 2012)  kertoo Emma Aaltosesta, 28-vuotiaasta yliopisto-opiskelijasta, joka päättää aikuistua. Gradu pitää saada valmiiksi, töitä löytyä ja opiskelija-asuntolasta pitäisi päästä normaaliin asuntoon. Aikuistumisprojektia siivittävät erinäiset miehenpuolet, joista osa on vakavasti otettavia ja osa ei. Parasta teoksessa oli mielestäni ns. prekariaatin elämän kuvaus.

Kenelle sopii: Stressinpurkupalaksi kolmikymppiselle korkeakouluopiskelijalle. Chick litin ystävälle.

Muuta samantyylistä luettavaa: Suomalainen chick lit.

Chick lit on määritelty esimerkiksi Wikipediassa

Pauliina Vanhatalon Veera Vanhatalo -nettisivu

Lasse Nordlund ja Maria Dorff: Elämämme perusteista

Lasse Nordlundin omavaraisesta elämästä kertova kirja on turhan vaatimaton. Se on 63-sivuinen kotikutoisen näköinen läpäre, jonka nimi kuulostaa tarpeettoman filosofiselta. Mielestäni olisi kannattanut tehdä näyttävä, paksumpi kirja suuressa kustantamossa, koska kirjan sanoma on tärkeä.

Lasse Nordlund on kummajainen 2000-luvun Suomessa. Hän osaa tuottaa itse ruokansa, valmistaa vaatteensa ja tarvekalunsa. Hän parkitsee nahkaa, kehrää villaa ja valmistaa tuohesta astioita. Hän kerää syksyisin satoja kiloja sieniä ja säilöö marjoja ilman sokeria tai muita säilöntäaineita. Mitä isoisämme olisivat sanoneet, jos heille olisi kerrottu, että tämä on niin erikoista, että siitä pitää kirjoittaa kirja? Olisiko isoisä kiitellyt, että onpa edistytty, onpa kehitytty - kaupasta hakemalla saa kaiken, itse ei osata tehdä mitään?

Nordlundin vuosibudjetti on 35 - 50 euroa. Rahaa hän tarvitsee esimerkiksi terveyskeskusmaksuihin. Ainoa jäte jota hänellä syntyy ovat polkupyörän renkaat, mutta nekin hän kierrättää. Elannon hankkimiseen hänellä kuluu puoli työpäivää per päivä, kun työmäärä jaetaan koko vuodelle. Vapaa-aikanaan hän muun muassa soittaa huilua ja viulua sekä säveltää tietokonemusiikkia.

Teoksessa on Lasse Nordlundin itse kirjoittaman yhteiskuntakriittisen osuuden lisäksi Maria Dorffin tapaustutkimus hänen käyttämistään käsityömenetelmistä ja marjojen säilöntämenetelmästä. Olisin halunnut lukea tarkemmin näistä käytännön työtavoista. Onneksi Nordlundin ja Dorffin käytännön niksejä löytyy täältä .

Teos ei löydy asiasanoilla ympäristö eikä luonnonsuojelu. Sen sijaan asiasanoissa on mm. EKOLOGINEN KESTÄVYYS ja OMAVARAISUUS. Aleksi-tietokannassa on Lasse Nordlundista kertovien artikkeleiden viitetietoja, niissä on käytetty myös termejä ympäristönsuojelu tai luonnonsuojelu.

Lasse Nordlundin kirjoituksia netissä (vaikuttaa samalta tekstissä kuin teoksessa; www.rihmasto.fi/artikkelit)
  
Kenelle sopii: Omavaraistaloudesta ja käsityöperinteestä kiinnostuneille. Ympäristöihmisille, luonnonsuojelijoille. Erikoisista persoonista kiinnostuneille. Marjojen säilönnästä kiinnostuneille. Kotitalousihmisille, "martoille".

Muuta samantyylistä luettavaa:
Jared Diamond: Romahdus
Pentti Linkolan teokset
Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä

Henry David Thoreau: Walden : elämää metsässä
Eero Alén: Linkolan soutajan päiväkirja

Eero Alén: Linkolan soutajan päiväkirja

Kunpa joku kirjoittaisi minusta yhtä hellästi kuin Eero Alén kirjoittaa Pentti Linkolasta!

Paraisten "kalakoulussa" eli Valtion kalatalousoppilaitoksessa kalastajaksi opiskeleva Eero Alén pestautui syksyllä 1994 työharjoitteluun Pentti Linkolalle soutajaksi. Ei ollut helppo pesti. Ilman moottoria mennään, tehdään pitkiä päiviä ilman ruokataukoja, eletään vaatimattomasti, syödään pilaantunuttakin kalaa. Pentti Linkola on nero, poikkeusyksilö, ja kun hänelle sattuu huono päivä, saa soutaja toimia ukkosenjohdattimena. Ainahan verkonkokijat moittivat soutajaansa, mutta nerolle ei kehtaa sanoa vastaan. Kuitenkin Eero Alén kuvaa mestariaan - jota hän sinnikkäästi teitittelee - suurella ymmärryksellä ja lempeää huumoria viljellen.

Aikaisempien Pentti Linkolasta kertovien kirjojen pohjalta kuvittelin Linkolan asuvan yksinään synkän metsän keskellä, mutta soutajan muistiinpanot paljastavat vilkkaan sosiaalisen elämän. Linkolan mökkiin tupsahtaa milloin maan eliittiä, milloin tuntemattomia maankiertäjiä, jotka haluavat kaveerata Linkolan kanssa. Muistan myös lukeneeni, että Linkolan mielestä sanomalehtien pitäisi olla vain parisivuisia lipareita ja ilmestyä kerran viikossa, mutta itse hän seuraa suurta joukkoa kulttuurilehtiä, koska "kuka niitä muuten lukisi?".

Teos on taitavasti kirjoitettu. Sekä Linkolan että Alénin ajatukset tuntuvat kiinnostavilta. Googletin Eero Alénin, mutta en saanut selkoa, mitä hän nykyään puuhailee. Olisin lukenut lisää hänen tekstiään. Linkolan soutajan päiväkirja oli Tiiliskivi-palkintoehdokkaana vuonna 2006 ja sen netistä löytyvät arviot ovat pääosin myönteisiä. Lintumies Pertti Koskimies on kuitenkin kirjoittanut kummallisen kielteisen arvion. Vähän haiskahtaa kilpailulta siitä, kuka parhaiten Linkolaa ymmärtää. Minusta tuntuu, että Linkola tykkää myös provosoida eikä haluakaan, että kaikki hänen sanomansa ymmärretään

Teos on harmillisen huterasti asiasanoitettu, se ei löydy asiasanoilla ympäristö eikä luonnonsuoj tai luonto. Löytyy lähinnä Pentti Linkolan kautta.

Kenelle sopii: Erikoisten ihmisten elämäkerroista kiinnostuneelle. Kalastuksesta kiinnostuneelle. Ympäristöasioista kiinnostuneelle. Korkeakulttuuria ja aatehistoriaa seuraavalle.

Muuta samantyylistä luettavaa: 

• Pentti Linkolan teokset
• Linkolan ajamana (toim. Tere Vadén)
• Nordlund, Lasse: Elämämme perusteista 
• Davis, Kaarina: Irti oravanpyörästä