Ennustamisen vaikeudesta

Nate Silver: Signaali ja kohina: miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät (Terra Cognita 2014)

Olen useita kertoja sortunut siihen, että luen ennustamisesta kertovan kirjan, kun itse asiassa haluaisin tietää ennusteen. Miten ilmastonmuutos etenee? Mitä yhteiskunnassa sitten tapahtuu? Millainen maailmamme on viidenkymmenen vuoden päästä? Näihin kysymyksiin kirja ei vastaa. Sen sijaan se kertoo ennustamisen vaikeudesta ja ennusteiden osuvuuteen vaikuttavista tekijöistä eri aloilla: taloudessa, politiikassa, urheilussa, sään ennustamisessa ja ilmastonmuutosasioissa.

Maailma on täynnä virheellisiä ennusteita. Varsinkin talousennusteet ovat menneet pelottavalla tavalla mönkään: taantumaa ei ole osattu "ennustaa" edes silloin, kun ollaan jo eletty taantumaa. Ennusteiden tekemiseen vaikuttaa muun muassa se, millaisia kannustimia ennusteiden tekijöillä on. Esimerkiksi talousanalyytikkojen kannattaa mieluummin säilyttää pörssiosakkeiden kohdalla osta-suositus kuin vaihtaa se myy-suositukseksi. Tutkimustyölleen huomiota ja rahoitusta hakevan kannattaa joskus ennustaa valtavirrasta poikkeavasti, vaikka ennuste menisikin mönkään. Tietty persoonallisuustyyppi - liian itsevarma, huomiohakuinen, jääräpäinen - saattaa ennustaa herkemmin väärin ja myös pitäytyä sitkeästi väärässä ennusteessaan. Epävarmuutta sietävä voi olla parempi ennustaja. Ennusteista tulee laadukkaampia silloin, kun ennuste on kooste ryhmän arvioista ja ryhmäläiset saavat tehdä kukin oman ennusteensa nimettömänä.

On järkeenkäypää, että oma asema vaikuttaa siihen, millaisia ennusteita voi julkisesti päästää suustaan. Julkisesti minkään laitoksen johtaja tuskin sanoo, että tulevaisuudessa tällä minun johtamallani laitoksella ei ole yhteiskunnallista merkitystä, joten alasajo aloitettakoon. Kukaan tutkija ei laita tutkimuksensa loppuun päätelmää, että nyt on kaikki tarvittava tältä alalta tutkittu ja enempää tutkimusrahoitusta ei tarvita, piste.

"Ennustaminen on vaikeaa samasta syystä kuin se on tärkeää: se on objektiivisen ja subjektiivisen todellisuuden yhdistäjä." - Nate Silver

Kenelle sopii: Tietokirjoja lukevalle talouspoliittisesti tai yhteiskunnallisesti orientoituneelle henkilölle, jota kiinnostaa todennäköisyys, ennustaminen ja yhteiskunnan toimintamekanismien ymmärtäminen.

Muuta samantyyppistä luettavaa:
Periaatteessa tulevaisuudentutkimus on samantyyppistä luettavaa, mutta Silverin kirja on konkreettisempi kuin lukemani tulevaisuudentutkimuksen teokset. Silverin kirja sisältää käytännön esimerkkejä sekä epäonnistuneista että epäonnistuneista ennusteista.

Katse kristallipalloon

Markku Wilenius: Tulevaisuuskirja : metodi seuraavan aikakauden ymmärtämiseen (Otava 2015)

Markku Wilenius toimii Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tulevaisuudentutkimuksen professorina. Hän haarukoi teoksessaan tulevaisuudennäkymiä eri aloilla: ympäristö, talous, yrittäjyys, koulutus ja kulttuuri. Minun makuuni kirja oli liian yleisluontoinen, siinä oli vähän sellaista, mitä en olisi ennestään tiennyt. Myös lauseiden tasapituisuus - iskevyyden puute - heikensi teoksen innostavuusindeksiä. Yllättävää oli se, että Wileniuksella on myös puutarhurin koulutus; talousalan vaikuttajaksi hän toikin ilmastonmuutoksen esiin poikkeuksellisen tarmokkaasti. Joitakuita varmasti kiinnostaa se, mille aloille Wilenius povaa menestystä tulevaisuudessa (huomioi kuitenkin kirjoittajan sidonnaisuus Turun yliopiston kauppakorkeakouluun). Kirjallisuusluettelo voi olla hyödyllinen tulevaisuudennäkymistä kiinnostuneille.

Kenelle: Ehkä enemmän miehille kuin naisille. Yhteiskunnasta ja taloudesta kiinnostuneille.

Muuta samantyyppistä luettavaa:

• Hae luokalla 30.111
• Jos asiakas on yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut, niin itselläni on myönteisiä kokemuksia Terra Cognitan kustantamista teoksista. Hae kustantajalla: Terra Cognita
• Kimmo Pietiläinen on suomentanut paitsi oman kustantamonsa Terra Cognitan teoksia, myös muita tietokirjoja. Hae tekijällä: Pietiläinen, Kimmo
• Jared Diamond: Romahdus : miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä (Terra Cognita 2005, suom. Kimmo Pietiläinen)

Rahatta eläminen

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa (Into Kustannus 2015)

Kauppatieteen maisteri Tomi Astikainen (syntynyt noin 1982) eli vuodet 2010 - 2014 ilman rahaa ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan. Teos on luokiteltu elämänfilosofialuokkaan 17.3, lisäluokkana elintasoa ja kulutusta käsittelevien teosten luokka 36.15. Mielenkiintoista - esimerkiksi Laura Honkasalon kirja Nuukaillen, eli Kuinka pelastin kukkaroni ja maailman on luokitettu kuluttajapolitiikan luokkaan 37.8.

Astikainen on rakentanut kirjansa siten, että sillä on jotakin annettavaa lukijalle riippumatta siitä, kuinka syvälle rahattoman elämän saloihin lukija on halukas menemään. Kevyin taso on poimia rahansäästövinkkejä ja keinoja lisätä omaa varallisuudesta riippumatonta turvallisuudentunnettaan. Syvällisimmällä tasolla neuvotaan muuttamaan koko elämänfilosofia: universumi pitää huolta, rahaa ei tarvita. Teoksen tärkein anti on elämänfilosofiapuolella, joten luokitus luokkaan 17.3 on oikein.

Ihan joka juntunen ei rahattomaksi voi ryhtyä. Yksi teosta varten haastatelluista rahattomana elävistä henkilöistä toteaa, että rahattomuus edellyttää tiettyjä ominaisuuksia, muun muassa palvelualttiutta. Ihminen, joka karttaa sosiaalisia kontakteja, ei pärjää rahattomana. Pitää uskaltaa pyytää apua ja olla valmis auttamaan muita.

Teos on ajatuksia herättävä. Moraalisesti ihailtavaa siinä on mielestäni se, että rahaton elämäntapa ilman muuta vähentää kulutusta, pakottaa sietämään epämukavuutta ja pakottaa vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Astikainen on kerännyt itselleen valtaisan sosiaalisen pääoman rahattomien vuosiensa aikana. Tuntuu, ettei hän ole saanut teokseen mahtumaan kaikkea sitä, mitä on oppinut. Toivottavasti hän kirjoittaa lisää, jos ei rahattomuudesta, niin jostakin muusta.

Kaipasin teokseen enemmän pohdintaa vaihdantatalouden ja lahjan antamisen filosofiasta. Mielestäni rahattomalla on usein muuta "valuuttaa" kuin rahaa. Hyväntuuliselta näyttävä liftari saa kyydin, siispä lupaus miellyttävästä juttuhetkestä on se vaihdantaväline, jolla kyyti irtoaa. Samaten mielenkiintoinen kertomus rahattomana elämisestä on loistavaa valuuttaa. Minä ainakini ilahtuisin, jos pääsisin juttusille noin erikoisen elämäntavan omaavan ihmisen kanssa. Tarjoaisin aterian, jotta juttu jatkuisi eikä toisen tarvitsisi lähteä muualle ruokaa etsimään. Kokisin, että olen saanut vastinetta rahoilleni.

Astikaiselta on kysytty, että "eihän se toimisi, jos kaikki käyttäytyisivät kuten sinä, eihän?". Itsekin ajattelen, että rahattomana elämisessä - dyykkaamisessa, liftaamisessa, toisten tarjoamien aterioiden syömisessä - on se ongelma Kantin kategorisen imperatiivin kannalta, etteivät kaikki voi toimia samoin. Toisaalta nykyajan kerskakulutuksen kurimuksessa voidaan myös ajatella, että jonkun on pakko tehdä toisin, jotta ihmiset alkaisivat kyseenalaistaa kuluttamisen mielekkyyttä. Jonkun on pakko syödä roskiksesta havainnollistaakseen, miten paljon ruokaa haaskaamme. Kategorinen imperatiivi - "toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki" - toteutuu rahattomana eläjällä, jos kukaan ei tunne itseään hyväksikäytetyksi. Rahaton avun pyytäjä varmasti pelastaa monen päivän, saahan toisen auttamisesta hyvän mielen itselleen.

Toisten hyväntahtoisuuden varassa eläminen edellyttää varmasti rohkeutta ja myös itseluottamusta: on ajateltava, että minä riitän, vuorovaikutus minun kanssani riittää. Alussa on varmasti ollut vaikeaa, kun ei ole ollut vielä suurta juttuvarantoa, itse on ollut epävarma ja harjaantumattomampi eri tilanteisiin. Toisaalta viattomuus ja aito avuntarve ovat nekin voimavaroja, jotka saavat toisen tuntemaan itsensä voimakkaaksi auttajaksi. Monia vammaisia ärsyttää joutua toisten hyysäämäksi, mitenkähän rahaton ratkaisee tämän asian, kun toinen yli-intoutuu auttamaan? Onko matkustaminen ainoa keino hallita riippuvuussuhteet - on poistuttava paikalta? Entäs jos eläisi koko elämänsä pikkukylässä kylän ainoana rahattomana?

Kirjailija teki rahattomien vuosiensa aikana paljon vapaaehtoistyötä ja auttoi muita missä pystyi. Rahattomuuteen sisältyi siis vastavuoroista palvelusten vaihtoa. Monta kertaa hän kuitenkin jäi ns. kiitollisuudenvelkaan. Miten kiitollisuudenvelkaa voi sietää? Ehkä laittamalla sosiaalinen vuorovaikutus arvotavaroista ykköseksi? Ehkä laajentamalla naapuriapua globaalisti koko maailmaa koskevaksi? Tämä on minulle teoksen vaikeasti ymmärrettävin asia. Pitääpä laittaa lukulistalle jokin lahjan antropologiaa koskeva teos.

Astikaisen periaate "universumi pitää huolta" askarrutti minua. Voisiko henkilö, joka ei ole valinnut rahattomuutta itse, jolla ei ole ystävien verkostoa keräämään satunnaisesti tarvittavan lentolipun hintaa ja jolla ei ole lahjoja löytää työtä pakon sanelemana vaikka heti, tuntea olonsa yhtä turvalliseksi? Tarvitaanko mielenrauhaisaan rahattomuuteen mahdollisuus perääntyä ja sosiaalisen tukiverkoston turvaverkko?

Tomi Astikainen tietää olevansa poikkeuksellisen lahjakas. Hän on korkeasti koulutettu, työskennellyt vaativissa projekteissa ja kirjoittanut kirjoja englanniksi. Ehkä rahaton elämä on hänelle myös ylitsekäymättömän mielenkiintoinen haaste, joka tarjoaa päivittäistä ongelmanratkaisua ja stimulaatiota ennalta-arvaamattomien sosiaalisten kontaktien kautta. Fiksusti hän ei kertaakaan käytä itsestään nimitystä "köyhä", vaan aina ilmausta "rahaton". Kyseessä on elämäntapa, ei sosiaalis-taloudellinen status.

Kenelle kirja sopii:

- Lukupiirin kirjaksi, koska teoksesta takuulla syntyy keskustelua.
- Parhaiten kirjailijan näkemyksiin samaistunevat 1970-1990-luvulla syntyneet lukijat, jotka ovat kokeneet työelämän epäluotettavuuden: lojaaliutta ei palkita, mikään ei ole varmaa, parasta siis elää yksilölliseen tapaan siten, että on itse mahdollisimman onnellinen. Yli viisikymppiselle lukijalle ajatus toisten ruoantähteiden syömisestä huoltoasemalla voi olla liian radikaali.
- Kirjanäyttelyn aiheita: Erilainen elämäntapa; Niukkuus & yltäkylläisyys; Kiertolaisuus.
- Olisi mielenkiintoista verrata, mitä aterianhankintakonsteja Henry Miller käytti romaanissaan Kravun kääntöpiiri tai Knut Hamsun teoksessa Nälkä.