Kirjailijan vaikea vuosi

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi : muistiinpanoja masennuksesta (S&S, 2016)

Pauliina Vanhatalo kuuluu suosikkikirjailijoihini. Sydäntäni kivisti, kun hän todellisuuspohjaisessa teoksessaan potee masennusta ja murehtii tökerön kanssaeläjän sanoja: miltä tuntuu, kun ei ole menestynyt kirjailijana? Tärkein masennuksen taustatekijä ei kuitenkaan liene työuraan liittyvä menestyksen puute, vaan uupuminen äitiyden, kirjailijan työn ja vanhan talon kunnostamisurakan ponnisteluissa.

Teoksen erityisenä teemana on introvertin äitiys. Vanhatalo on todennut lehtihaastatteluissa, että introverteista äideistä ei puhuta. Se on aivan totta. Sanotaan, että vanhemmuus on kaikille vaikeaa, mutta ei jatketa, että introverteille se on erityisen vaikeaa. Erään nettilähteen mukaan suomalaisista 30 - 50 % on introvertteja, ja jos näistä puolet on naisia, on introvertteja naisia ainakin 800 000. Introvertteja äitejä voisi arvioida olevan Suomessa vähintään puolisen miljoonaa. Hyvä, että edes yksi kirjailija on ottanut asian puheeksi. Työelämässä on jo myönnetty, että introvertti ihminen on usein hyvä työntekijä, mutta miten introvertti äiti toteuttaa hyvää äitiyttä? Vanhatalon vastaus tähän on: puolisonsa tuella. Pitää vain oppia ajattelemaan, että äiti voi toimia kuten isät perinteisesti ovat toimineet eli äiti voi keskittyä elannon hankkimiseen.

Pauliina Vanhatalo kirjoitti aikoinaan ylioppilaskirjoituksissa yhdeksän laudaturia, mikä oli Suomen ennätys ja hankki hänelle julkisuutta. Nuori tyttö kyörättiin television ajankohtaisohjelmaan ratkomaan Suomen tulevaisuutta. Sitä taustaa vasten uupuminen arjen pikkuasioissa voi tuntua nololta. Mutta toisaalta, ei johtavien miespuolisten poliitikkojenkaan kunniaa ratkota tutkiskelemalla, miten he pärjäävät/pärjäisivät kahden pikkulapsen kanssa pihaleikkien nahinoita ratkomassa ja harmonista zen-henkistä varhaiskasvatusta antamassa. Mies voi saada kaluunat eri ansioilla, ehkä joskus vielä nainenkin. Vähän mietityttää, olisiko Vanhatalo voinut kirjoittaakaan tästä aiheesta ilman masennusta - jos hän olisi vain reippaasti ilmoittanut, että täällä introvertti äiti toimii oman persoonallisuutensa mukaan, ilman myötätuntoon oikeuttavaa sairastumista ja "kaulan paljastamista", millainenkohan vastaanotto olisi ollut. Teoksen kirjoittaminen on ollut rohkea teko. Erityisesti minua kosketti kirjailijan huoli: miten saan tämän kirjan taipumaan selviytymistarinan muotoon, sillä selviytymistarinanahan se on tarjoiltava?

Kenelle sopii: Introverteille, äideille, introverteille äideille. Masennuksesta ja uupumisesta kiinnostuneille. Kirjailijan työstä kiinnostuneille. Vanhemmuuden iloista ja haasteista kiinnostuneille.

Asiasanoituksesta: Asiasanoista puuttuu kaksi olennaista: INTROVERSIO ja ÄITIYS. Pelkkä ÄIDIT ei riitä, koska sillä hakemalla saa mukaan esim. MURHA : ÄIDIT -ketjut ja muut "väärät hakutulokset". Introverteista äideistä ei puhuta, ja puhumattomuutta heijastaa sopivien asiasanojen puute. On osattava hakea asiasanalla INTROVERSIO (eikä introvertit). Vanhatalon teoksessa on kyse myös erityisherkkyydestä - kirjailija ei käytä tätä termiä, mutta esimerkiksi teoksessa kuvattu "puhelimen pelkääminen" viittaa erityisherkkyyteen. Netistä löytyy testejä, joilla voi testata, onko itse erityisherkkä. Asiasanaa "erityisherkkyys" tai edes "herkkyys" ei ole, vaan joudutaan käyttämään asiasanaa SENSITIIVISYYS. Esimerkiksi Anja Snellmanin teoksessa "Antautuminen" kantavana teemana on erityisherkkyys, mutta asiasanoituksessa tämä kuvataan sanoilla SENSITIIVISYYS ja ARKUUS : LAPSET. Ysasta löytyy asiasana SOSIAALISUUS, mutta sen vastinparina ei olekaan "epäsosiaalisuus", vaan POIKKEAVA KÄYTTÄYTYMINEN (!). SOSIAALISUUS : PUUTTEET lienee ketju, mitä joutuisi käyttämään.

Luuranko poliitikon kaapissa

Pirjo Hassinen: Kalmari (Otava 2016)

Pirjo Hassinen jatkaa edellisestä romaanistaan Popula tutuksi tulleen puoluejohtaja Jukka Kalmarin tarinaa. Yhtymäkohtia perussuomalaisiin voi halutessaan nähdä. Ainakin teoksen Popula-puolueen suhteet mediaan kangertavat kuten perussuomalaisilla.

Hassinen kuuluu suosikkikirjailijoihini. Hän kuvaa parisuhdetta hienosti kliseet välttäen ja liikoja selittämättä. Teoksen naispäähenkilö Katja salaa asioita puolisoltaan, mutta lukijalle ei ole tarpeen tulkuttaa, miksi hän niin tekee. Jos jostakin tekstistä pitäisi tutkia, onko kyseessä Hassisen käsikirjoitus, osaisin myös laatia listan sanoista, joita tekstistä pitäisi löytyä, jotta se todella olisi "aito Hassinen". Tyyliä olisikin sitten vaikeampi määritellä tai jäljitellä.

Poliitikko Jukka Kalmarin pöyristyttävä menneisyys ei minua kiinnostanut niin paljon kuin Katjan ja hänen eksänsä ja nyksänsä välinen tasapainottelu. Mutta jos lukija tuntee intohimoja perussuomalaisuutta kohtaan myönteisessä tai kielteisessä mielessä, niin kirja epäilemättä kiinnostaa.

Katriina Kajannes kirjoittaa Pirjo Hassisesta Kirjasampo.fi:ssä: "Ilmaisu on Hassisen teoksissa rajua ja intohimoista, kerronta vyöryy läkähdyttävänä mutta yksityiskohdiltaan tarkkana." Niin sitä voi kokea saman kirjailijan eri tavalla, minulle ei tulisi mieleenkään kuvailla Hassisen kerronnan vyöryvän läkähdyttävänä. Intohimo sen sijaan sopii hyvin kuvaamaan Hassisen tekstiä, tai ehkä vielä paremmin aistillisuus.

Kenelle: Aikuiselle naislukijalle.

Komiikkaa suomalaistaustaisesta perheestä Ruotsissa

Petteri Nuottimäki: Varaudu pahimpaan (Like 2016)

Matti Aalto muuttaa 1960-luvulla vaimonsa kanssa Ruotsiin. Matalan profiilin mies joutuu kauhukseen puhelinluettelon ensimmäiseksi nimeksi, joten nimi muutetaan Altoksi. Jäyhä isä kantaa talvisodan muistoja ja pärjää yrittäjänä, mutta lapsista kasvaa saamattomia vetelyksiä. Isä testaa lastensa sijoitustaitoja löytääkseen heistä parhaan ehdokkaan yrityksensä perijäksi.

Petteri Nuottimäen tausta tv- ja elokuvakäsikirjoittajana näkyy teoksessa vauhdikkaina, koomisina käänteinä. Kirjasta varmasti tehdään elokuva. Teoksen parasta antia oli mielestäni suomalaisen miehen luonteen kuvaus sekä peliongelmaisen henkilön ajatuksenjuoksun kuvaus (yhdellä Matin pojista on peliongelma).

Kertoja kääntyy tuon tuostakin lukijan puoleen ja sanoo, etteivät tapahtumat välttämättä ihan näin menneet - kyseessä on siis  jossain määrin epäluotettava kertoja. Tätä ei ole laitettu asiasanoihin, mikä on mielestäni oikein, koska kerrontatekniikka lienee peruja kirjailijan käsikirjoittajataustasta. Lukiessani kuulin kertojanääneen puhuvan tapahtumien yllä kuin elokuvassa.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa ei ole VANHEMPI-LAPSISUHDE. Kun tekee kirjanäyttelyä vanhemmuuteen liittyen, on muistettava hakea ilmaisulla IHMISSUHTEET : PERHE, joka tämänkin kirjan asiasanoituksesta löytyy.

Muuta samantapaista luettavaa:
Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (ruotsinsuomalaisista)
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (Suomen ja Ruotsin kulttuurieroista)
Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä (menneen maailman mies kontra nykyelämä)
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (Nuottimäen teoksen alkupuolella Matti Aallon luonnekuvaus muistuttaa Mielensäpahoittajaa)

Andréen retkikunnan arvoitus

Bea Uusma: Naparetki : minun rakkaustarinani (Like 2015)

Lukuneuvoja kehui tätä kirjaa blogissaan ja oikeassa oli. Teos on koukuttava, yhtä aikaa tunteisiin vetoava, tieteellinen ja jännittävä. Alaotsikko on harhaanjohtava: tämä ei ole rakkaustarina, vaan kertomus intohimosta tutkimustyötä kohtaan.

Bea Uusma sai sattumalta käsiinsä vanhan kirjan, jossa kerrottiin Pohjoisnapaa kohti vetykaasuilmapallolla lähteneestä Andréen retkikunnasta. Naparetki alkoi vuonna 1897. Vuonna 1930 retkikunnan jäsenten ruumiit löydettiin Huippuvuorten pikkusaarelta, mutta heidän kuolinsyystään esitettiin monia eri käsityksiä: säilykkeistä saatu lyijymyrkytys, paleltuminen, hylkeenmaksasta saatu botulismi ja niin edelleen. Bea Uusma käytti kirjan luettuaan muutaman kymmenen vuotta naparetkeilijöiden kohtalon selvittämiseen. Hän on ammatiltaan lääkäri, mistä oli suuresti hyötyä retkikunnan vaiheiden selvittämisessä. Sääolosuhteet, vaatetus, ruokavalio, kaikki otetaan huomioon, ja lopuksi arvoitus - ehkä - ratkeaakin. Teoksessa on runsaasti valokuvia ja muuta dokumenttiaineistoa.

Suostuttelin miestäni lukemaan teoksen kymmenen ensimmäistä sivua. Häntä ei kiinnostanut: "Jos joku lähtee henkensä kaupalla Pohjoisnavalle, niin joutaakin kuolla." Sitten hän kuitenkin luki ne ensimmäiset sivut - ja päätti lukea koko kirjan.

Kenelle sopii: Jonkin verran luonnontieteistä kiinnostuneelle. Tieteen arvoituksista pitävälle. Matkakertomuksista ja kuvateoksista pitävälle.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa on NAPARETKET ja TUTKIMUSMATKAT, mutta teos ei löydy asiasanalla MATKAT tai MATKAKERTOMUKSET. Matka-aiheista kirjanäyttelyä tehdessä on muistettava hakea myös sanalla TUTKIMUSMATKAT, jos tietokannassa ei ole etukatkaisumahdollisuutta.