Uhrautuva äiti

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (Into 2015)

Eteläkorealaisen perheen äiti, joka on uhrautuvasti huolehtinut perheestään köyhissä olosuhteissa, on tullut vanhaksi ja sairaaksi. Soulin metron ruuhkassa hän joutuu eroon miehestään ja katoaa. Etsintöjen yhteydessä perheenjäsenillä on aikaa ajatella äitiään. Syyllisyydentunto vaivaa: miksi äidistä ei huolehdittu, vaikka äiti aina uhrautui perheensä edestä?

Kenelle: Tarinallisen käännöskirjallisuuden ystävälle. Kaukoidän kulttuureista kiinnostuneelle; Etelä-Korean kulttuuria kuvataan monin yksityiskohdin. Äitiys-teemasta kiinnostuneille. Lukijan on pääteltävä, kuka kirjassa kulloinkin puhuu sinä-muodossa ja kenelle; itse en tästä ratkaisusta pitänyt.

Muuta samantyyppistä luettavaa:
Will Schwalbe: Elämänmittainen lukupiiri
Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Vastapainoksi kirjalle voisi lukea: Anu Silfverberg: Äitikortti

Asiasanoihin voisi lisätä:
äitiys
vanhempi-lapsisuhde
vanhuus
(ehkä myös: uhrautuminen : äidit, syyllisyys)

Sodan käyneen miehen salaisuus

Matti Rönkä: Eino (Gummerus 2015)

Kun lukija halutaan koukuttaa lukemaan, hänelle vihjataan heti alussa, että jotakin kauheaa on tapahtuva. En muista koskaan lukeneeni kirjaa, jossa lukija yritettäisiin koukuttaa alussa lupaamalla kuvauksia onnesta - esimerkiksi että päähenkilö tulee saamaan ihanan puolison, unelmien työn, talon, koiran ja lapsia. Tietenkin romantiikka genrenä sisältää lupauksen, että lopussa laitetaan hääkutsut postiin, mutta jotakin menetyksen uhkaa rakkaustarinoissakin pitää yrittää rakennella lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Matti Röngän Einoa ahmin yötä myöten juuri siksi, että kirjan alussa luvattiin kauheiden salaisuuksien paljastumista. Eino Heikkinen on sodan käynyt mies, karski kaukopartiolainen, joka vielä sodan jälkeen on tehnyt vakoilukeikkaa Neuvostoliittoon. Hänen pojanpoikansa kaivelee isoisän valokuvia ja kerjää sotatarinoita. Lukija saa tietää enemmän kuin lapsenlapsi, sillä kaikkea ei jälkipolville kestä kertoa. Viime vuosina on ilmestynyt paljon teoksia, joissa sotaa käsitellään sen jälkivaikutusten kannalta. Muistoja tappamisesta ei ole helppo kantaa.

Kenelle sopii: Tyyppilukija voisi olla vuosina 1930 - 1965 syntynyt, siis sellainen, jonka vanhemmat tai isovanhemmat olivat sodassa. Karjalasta kiinnostuneille. Sotahistoriaa lukeville.

Asiasanoihin voisi lisätä:
vanhuus : sotaveteraanit
muistot : sota
tappaminen

Vanhukset absurdissa nykymaailmassa

Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho (Teos 2015)

Humoristisessa kirjallisuudessa vanhukset usein kuvataan kovaäänisinä höpsöinä, jotka eivät ole pysyneet kehityksen kärryillä. Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogiassa on toisin: vanhukset ovat sekopäiseksi muuttuneen nyky-yhteiskunnan ainoat selväjärkiset jäsenet. Trilogian kolmannessa osassa vanhustenhuolto on kehittynyt niin tehokkaaksi, että Ehtoolehdossa ei enää ole henkilökuntaa lainkaan. Koneet valvovat vanhuksia. Vanhukset pitävät huolta toisistaan; "sitä kutsutaan yhteisölliseksi hoivaksi", kirjailija toteaa. Kirjaa voisi kuvata "riemastuttavaksi", kuten takakansissa aina luvataan, ellei kyseessä olisi myös hyytävä dystopia. Tähän suuntaan ollaan menossa. Salapoliisikirjallisuutta en tästä teoksesta paljon löytänyt, mutta dekkariluokkaan laittaminen takaa laajemman lukijakunnan kuin tavallisten romaanien genreen upottaminen, ja lukijoita teos ansaitsee.

Asiasanoihin voisi lisätä: 

satiiri
terveydenhuolto : vanhukset
vanhustenhuolto : teknokratia : kritiikki
geroteknologia : tietokoneet
teknologiakritiikki

Kenelle sopii: Keski-ikäisille, omaishoitajille, hoitotyötä tekeville, kunnallisia hoitopalveluja suunnitteleville, vanhuksille.

Pirjo Tuominen: Silkkipunos

Luin Pirjo Tuomisen teoksen Silkkipunos (Tammi 2012), koska hänen Satakunta-sarjansa (Itkevät syvät vedet, Sillat yli joen, Kultavainiot, Maan nälkä) oli yksi nopealukuisimpia paksujen teosten sarjoja, joita olen koskaan lukenut. Suorastaan ahmaisin Satakunta-sarjan. Sen sijaan Silkkipunos-kirja ei ollut minua varten, mutta suosittelin sitä Turkissa paljon matkustaneelle eläkeläisrouvalle.

Kuvataiteilija Mailis Sarka on vetäytynyt Turkkiin syyskaudeksi tekemään kuvitusta tuttavansa tietokirjaan, joka käsittelee antiikin historiaa. Raunioiden luonnostelun ohessa hän setvii ihmiskaupan uhriksi joutuneiden naisten kohtaloita poliisin apuna. En tykännyt juonesta. Päähenkilö oli sattumalta liian monessa paikassa ja sattumalta ratkaisi liian monta rikosta. Seniorirakkauden ja Turkin kuvaus oli mielestäni teoksen parasta antia.

Lisäisin asiasanat:
Turkki : 2010-luku
Suomi : 2010-luku

Kenelle sopii: Seniori-naislukijoille, joille juonen taidokkuus ei ole pääasia, vaan viihdyttävyys ja Turkki kiehtovat.