Luuranko poliitikon kaapissa

Pirjo Hassinen: Kalmari (Otava 2016)

Pirjo Hassinen jatkaa edellisestä romaanistaan Popula tutuksi tulleen puoluejohtaja Jukka Kalmarin tarinaa. Yhtymäkohtia perussuomalaisiin voi halutessaan nähdä. Ainakin teoksen Popula-puolueen suhteet mediaan kangertavat kuten perussuomalaisilla.

Hassinen kuuluu suosikkikirjailijoihini. Hän kuvaa parisuhdetta hienosti kliseet välttäen ja liikoja selittämättä. Teoksen naispäähenkilö Katja salaa asioita puolisoltaan, mutta lukijalle ei ole tarpeen tulkuttaa, miksi hän niin tekee. Jos jostakin tekstistä pitäisi tutkia, onko kyseessä Hassisen käsikirjoitus, osaisin myös laatia listan sanoista, joita tekstistä pitäisi löytyä, jotta se todella olisi "aito Hassinen". Tyyliä olisikin sitten vaikeampi määritellä tai jäljitellä.

Poliitikko Jukka Kalmarin pöyristyttävä menneisyys ei minua kiinnostanut niin paljon kuin Katjan ja hänen eksänsä ja nyksänsä välinen tasapainottelu. Mutta jos lukija tuntee intohimoja perussuomalaisuutta kohtaan myönteisessä tai kielteisessä mielessä, niin kirja epäilemättä kiinnostaa.

Katriina Kajannes kirjoittaa Pirjo Hassisesta Kirjasampo.fi:ssä: "Ilmaisu on Hassisen teoksissa rajua ja intohimoista, kerronta vyöryy läkähdyttävänä mutta yksityiskohdiltaan tarkkana." Niin sitä voi kokea saman kirjailijan eri tavalla, minulle ei tulisi mieleenkään kuvailla Hassisen kerronnan vyöryvän läkähdyttävänä. Intohimo sen sijaan sopii hyvin kuvaamaan Hassisen tekstiä, tai ehkä vielä paremmin aistillisuus.

Kenelle: Aikuiselle naislukijalle.

Tietokirja homeen terveysvaikutuksista

Tuula Putus: Home ja terveys : kosteusvauriohomeiden, hiivojen ja sädesienten esiintyminen sekä terveyshaitat (Suomen Ympäristö- ja Terveysalan Kustannus Oy 2014)

Tuula Putus on työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Turun yliopistossa. Teoksessa esitellään kymmenkunta home- ja mikrobiryhmää:  minkälaisessa ympäristössä niitä esiintyy, millaisia oireita ja sairauksia ne aiheuttavat ja miten niiltä voidaan suojautua.

Moni ihminen on menettänyt työpaikan homeen takia työnsä, terveytensä, omaisuutensa ja joutunut jopa asunnottomaksi. Samaan aikaan, kun julkiset rakennukset kukkivat hometta, jotkut Työterveyslaitoksen edustajista (mm. Markku Sainio Kaleva-lehdessä 24.1.2016 s. K1 15) levittävät näkemystä, jonka mukaan homesairauden taustalla ovat psykologiset tekijät. Henkilö on sairastunut, koska on ollut homeen takia huolissaan ja peloissaan - pelko on laukaissut oireet. Jos henkilö vain olisi kävellyt homeen keskellä pystypäin, reippain mielin, hän olisi säilynyt terveenä. Vielä sittenkään, kun ihmisellä jo on oireita, kuten pahoinvointia, nenäverenvuotoa ja jatkuvaa limannousua kurkussa, hänen ei pidä huolestuman, sillä huolihan johtaisi sairastumiseen...

Tuula Putus ei edusta vähättelijöiden koulukuntaa, vaan on vaatinut homeasioihin rationaalisempaa lähestymistapaa. (Epäilenpä vaan, että Suomen pienissä asiantuntijapiireissä asiasta on tullut siinä määrin arvovaltakysymys, ettei vastapuoli myönnä, vaikka kanta muuttuisi.)

Sattuneesta syystä olen joutunut lukemaan paljon hometietokirjallisuutta. Työterveyslaitos on julkaissut oppaita, joissa neuvotaan, kuinka työterveyshuollon on rauhoiteltava asiakkaita, etteivät nämä tuntisi homeen takia turhaa huolta ja murhetta. Rauhoittelu voikin olla yksityissektorin työterveyshuollon kannalta kustannustehokas ratkaisu: jos potilaan työkyky menee ja joudutaan massiivisiin jatkotutkimuksiin, ne maksaa terveyskeskus, jonka potilaaksi työkyvytön tai määräaikaisesti töissä ollut potilas siirtyy. Jos kuntatyönantaja käyttää yksityissektorin työterveyshuoltoa, ja homeen vähättelyn tuloksena on pitkäaikaissairas terveyskeskusjonoihin, niin yksityinen työterveyshuolto näyttää tilastoissa hyvältä, mutta tuottaa merkittävän laskun työnantajalle toisen budjettimomentin alla.

Mainittakoon vielä, että rauhoittelun nimissä työntekijälle ei tietenkään kerrota etukäteen, että jos hän sairastuu, hän ei todennäköisesti saa ammattitautidiagnoosia (koska altistuskokeiden tekeminen jo sairastuneelle on epäeettistä, ja terveelle niitä ei tietenkään voi tehdä) eikä hän määräaikaisena työntekijänä saa edes lääkekorvauksia ja korvauksia menetystä omaisuudesta. Sitten vain kannustava läpsäys olkapäälle ja tervemenoa hometyöpaikkaan.

Kenelle: Lukijalle, joka etsii selkeää tietoa homeista ja niiden terveyshaitoista. Terveydenhuollon henkilöstölle ja maallikoille.

Lisätietoa: 

•  Hengitysliitto (sisäilmatietoa ja alueellisia vertaistukiryhmiä)
• Tuula Putuksen sivusto Indooraid
• Facebookissa toimii alueellisia ja valtakunnallisia homesairaiden vertaistukiryhmiä

Homepäiväkirja

Lauri Ahtinen: Homepäiväkirja (Like 2015)

Lapsiperheen isä ryhtyy vanhempien sukulaismiesten avustuksella remontoimaan ostamaansa taloa. Kun urakka on valmis, talo paljastuu kosteusvaurion takia asumiskelvottomaksi. Näin kävi, vaikka talon myynyt nainen tarjosi esittelytilaisuudessa pullaa ja sanoi, ettei mitään ongelmia ole koskaan ollut. Myöhemmin käy ilmi, että petos on ollut harkittu. Oikeudessa perhe saa 7500 euron korvauksen.

Kun sarjakuvassa vihjattiin tuleviin onnettomuuksiin, luulin, että koko perhe tulee menettämään homeen myötä terveytensä. Näin ei onneksi käynyt. Sen sijaan menetetään rahat, vapaa-aika sekä luottamus yhteiskunnan hyvyyteen. En pysty samaistumaan "remonttireiskan" nöyryytykseen talon paljastuttua hometaloksi, mutta uhrin häpeässä on kuitenkin yleisinhimillisyyttä. Kun yhteiskunta ei toimi oletetulla oikeudenmukaisella tavalla, uhri syyttää itseään: minun olisi pitänyt toimia toisella tavalla. Syyttömän uhrin häpeäminen ei sinänsä ole loogista, joten olisikohan tälle tunnemekanismille jokin biologinen perusta? Ahtisen teoksen rehellisyys ihastuttaa. Homevauriosta tulee hälytysmerkki jo varhain, mutta koska luottamus maailmaan ei vielä ole mennyt, ensimmäisiä merkkejä ei oteta vakavasti.

Kenelle: Kirjanäyttelyyn, jossa aiheena jokin seuraavista: rakentaminen, remontointi, mieskirjallisuus, isyys, etiikka, moraali, oikeuslaitos, hyvyys/pahuus, omaelämäkerrallisuus, taiteilija(romaani)t, selviytymistarinat, yhteiskunta pienen ihmisen kannalta.

Asiasanoihin voisi lisätä:
sarjakuvat : mieskirjallisuus
omaelämäkerrallisuus
remontti : rakennukset
rakentaminen
homevauriot
mieheys
isyys
kiinteistönkauppa : petos
oikeudenkäynti

Köyhyyttä Venäjällä 2000-luvulla

Roman Sentšin: Jeltyševit, erään perheen rappio (Into 2015)

Lehtiotsikoissa Venäjä esiintyy useimmiten ulkopoliittisena toimijana: puhutaan Ukrainasta, Syyriasta, Turkista... Vastapainoksi ulkopolitiikalle tämä erinomainen romaani tarjoaa näkövinkkelin Venäjän maaseudun todellisuuteen 1990-2000-luvulla.

Jossakin Siperian kaupungissa keski-ikäinen virkamiespariskunta, miliisi ja kirjastonhoitaja, joutuu lähtemään vuokra-asunnostaan miehen tekemän vakavan virkavirheen takia. Mukana seuraa parikymppinen työtön poika, toinen perheen pojista on vankilassa. Heidän on pakko muuttaa maaseudulla asuvan tädin ahtaaseen taloon. Uuden elämän aloittaminen on hankalaa: maalla ei ole työpaikkoja eikä perheellä ole maaseudulla tarvittavia rakentamis- ja viljelytaitoja. Vodka on keino jaksaa päivästä toiseen, mutta pitemmän päälle viina jyrkentää perheen alamäkeä. 

Sentšinin teos on uskottava. Joiltakin osin tapahtumat voisivat käydä toteen myös Suomessa (saamattomuus, toivottomuus, syrjäytyminen), joiltakin osin ne sopivat tapahtumaan vain postsosialisessa todellisuudessa - kun kolhoosit on lakkautettu, työtä ei ole ja maaseutuväestö yrittää pärjätä kuka milläkin vippaskonstilla. Yhteisöllisyyttä ei ole, jos ainoa keino selvitä on höynäyttää naapuria.

Asiasanoituksesta: Asiasanoituksessa on SATIIRI, mutta mielestäni kirja ei välttämättä (valitettavasti) ole satiiri. Jälkisanoissa dosentti Sanna Turoma sanoo, että teoksesta puuttuu huumori. Asiasanoituksessa mainitaan SYRJÄSEUDUT, etsi myös tällä asiasanalla, jos teemana on maaseutu. Asiasanoissa ei ole mukana ALKOHOLISMIA, lisäisin sen, vaikka alkoholismi on teoksessa normaalia elämänmenoa.

Kenelle: Monenlaisille lukijoille. Miehille, naisille. Russofiileille, russofobeille. Himolukijoille, hyvää maailmankirjallisuutta seuraaville. Oheislukemistoksi Ilkka Remeksen Jäätyvä helvetti -jännärin rinnalle: kun Remes on nostattanut lukijan hiukset Venäjä-pelosta pystyyn, niin Jeltyševin perheen kohtalo herättää halun heti lähteä viemään pakettiautolla avustuskuormaa Venäjän köyhille.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori
Joel Lehtonen: Putkinotko

Sähköt poikki

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti (WSOY 2015)

Tässä jännärissä Suomi on sössinyt ulkopolitiikkansa ja sisäisen turvallisuutensa hallinnoinnin niin pahasti, että Naton laajentumista kammoava Venäjä pistää Suomesta sähköt poikki kyberhyökkäyksen ja fyysisten iskujen avulla. Sähköjä ei saada palautettua, koska Suomen tietojärjestelmiin on syötetty sabotaasiohjelmia. Ihmisiä paleltuu hengiltä. Jengit murtautuvat väkisin niiden kotiin, joilla on tulisija tai ruokaa.

Kirjan henkilökavalkadi ja juonen yksityiskohdat ovat vain raamit sähkön puuttumisen  kauhuskenaariolle. Kävin viime talvena koulutuksessa nimeltä Pahasti poikki - näin selviät pitkästä sähkökatkosta. On hyvä tiedostaa, että sähköjen katketessa myös veden tulo loppuu. Juomavettä ei ole eikä vessoja voi vetää. Vuosittain tuhannet suomalaiset kotitaloudet joutuvat kokemaan pitkiäkin sähkökatkoja myrskyjen takia.

Kenelle sopii: Kenelle tahansa, joka sietää jännitystä. Joululukemiseksi ennen kovimpia pakkaskuukausia.

Muuta samantyyppistä luettavaa:
Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen (yhteiskunta ilman sähköä)

Varaudu pitkiin sähkökatkoihin: opas täällä
Kuunneltava versio löytyy Puolustusministeriön sivuilta

Ennustamisen vaikeudesta

Nate Silver: Signaali ja kohina: miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät (Terra Cognita 2014)

Olen useita kertoja sortunut siihen, että luen ennustamisesta kertovan kirjan, kun itse asiassa haluaisin tietää ennusteen. Miten ilmastonmuutos etenee? Mitä yhteiskunnassa sitten tapahtuu? Millainen maailmamme on viidenkymmenen vuoden päästä? Näihin kysymyksiin kirja ei vastaa. Sen sijaan se kertoo ennustamisen vaikeudesta ja ennusteiden osuvuuteen vaikuttavista tekijöistä eri aloilla: taloudessa, politiikassa, urheilussa, sään ennustamisessa ja ilmastonmuutosasioissa.

Maailma on täynnä virheellisiä ennusteita. Varsinkin talousennusteet ovat menneet pelottavalla tavalla mönkään: taantumaa ei ole osattu "ennustaa" edes silloin, kun ollaan jo eletty taantumaa. Ennusteiden tekemiseen vaikuttaa muun muassa se, millaisia kannustimia ennusteiden tekijöillä on. Esimerkiksi talousanalyytikkojen kannattaa mieluummin säilyttää pörssiosakkeiden kohdalla osta-suositus kuin vaihtaa se myy-suositukseksi. Tutkimustyölleen huomiota ja rahoitusta hakevan kannattaa joskus ennustaa valtavirrasta poikkeavasti, vaikka ennuste menisikin mönkään. Tietty persoonallisuustyyppi - liian itsevarma, huomiohakuinen, jääräpäinen - saattaa ennustaa herkemmin väärin ja myös pitäytyä sitkeästi väärässä ennusteessaan. Epävarmuutta sietävä voi olla parempi ennustaja. Ennusteista tulee laadukkaampia silloin, kun ennuste on kooste ryhmän arvioista ja ryhmäläiset saavat tehdä kukin oman ennusteensa nimettömänä.

On järkeenkäypää, että oma asema vaikuttaa siihen, millaisia ennusteita voi julkisesti päästää suustaan. Julkisesti minkään laitoksen johtaja tuskin sanoo, että tulevaisuudessa tällä minun johtamallani laitoksella ei ole yhteiskunnallista merkitystä, joten alasajo aloitettakoon. Kukaan tutkija ei laita tutkimuksensa loppuun päätelmää, että nyt on kaikki tarvittava tältä alalta tutkittu ja enempää tutkimusrahoitusta ei tarvita, piste.

"Ennustaminen on vaikeaa samasta syystä kuin se on tärkeää: se on objektiivisen ja subjektiivisen todellisuuden yhdistäjä." - Nate Silver

Kenelle sopii: Tietokirjoja lukevalle talouspoliittisesti tai yhteiskunnallisesti orientoituneelle henkilölle, jota kiinnostaa todennäköisyys, ennustaminen ja yhteiskunnan toimintamekanismien ymmärtäminen.

Muuta samantyyppistä luettavaa:
Periaatteessa tulevaisuudentutkimus on samantyyppistä luettavaa, mutta Silverin kirja on konkreettisempi kuin lukemani tulevaisuudentutkimuksen teokset. Silverin kirja sisältää käytännön esimerkkejä sekä epäonnistuneista että epäonnistuneista ennusteista.

Venäjä 2010-luvulla

Peter Pomerantsev: Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista : uuden Venäjän surrealistinen sydän (Like 2015)

Venäjällä työskennellyt tuttavani sanoo, että jos kuulet jonkin Venäjää koskevan uskomattoman väittämän, niin usko kumminkin ja laita vielä puolet lisää päälle. "Onko tämä oikeasti totta" oli päällimmäinen ajatukseni myös Pomerantsevin kirjaa lukiessa. Pomerantsev on Lontoossa asuva venäläisten emigranttien jälkeläinen, joka on työskennellyt vuosia Venäjällä televisio-ohjelmia kuvaten.

Itseäni yllätti eniten Venäjän korruption laajuus. Lahjukset eivät ole erityispalvelusten saamisen keino, vaan teoksen mukaan ilman lahjuksia ei saa edes ajokorttia läpi. Ja mielettömiltä vaikuttavat rakennussuunnitelmat, kuten silta Sahaliniin, ovat keino ohjata rakennusprojektin aikana suuria rahavirtoja ohi varsinaisen tarkoituksen. Sotshin talviolympialaisista väitetään valuneen miljardeja euroja vääriin taskuihin. Äskettäin julkaistiin jälleen kerran tulos, että Suomi on maailman vakain maa; kyllä geopoliittinen asemamme Venäjän kaltaisen erikoisuuden vieressä on mielenkiintoinen.

Asiasanoihin voisi lisätä:

korruptio : Venäjä
lahjonta : Venäjä
media : Venäjä
mallit (ammatti) : Venäjä
kulttuuri : Venäjä
kaupunkikulttuuri : kaupungit : Venäjä : Moskova
venäläisyys

Kenelle sopii: Venäjästä kiinnostuneille, vallasta ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille. Teos on maantiedeluokassa, mistä sitä ei välttämättä hoksaa, jos ei ole lähdössä matkalle Venäjälle. Kirjanäyttelyaiheeksi esim. Vallan kiemuroita, Yhteiskuntia 2000-luvulla, Naapurimme Venäjä.

Rahatta eläminen

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa (Into Kustannus 2015)

Kauppatieteen maisteri Tomi Astikainen (syntynyt noin 1982) eli vuodet 2010 - 2014 ilman rahaa ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan. Teos on luokiteltu elämänfilosofialuokkaan 17.3, lisäluokkana elintasoa ja kulutusta käsittelevien teosten luokka 36.15. Mielenkiintoista - esimerkiksi Laura Honkasalon kirja Nuukaillen, eli Kuinka pelastin kukkaroni ja maailman on luokitettu kuluttajapolitiikan luokkaan 37.8.

Astikainen on rakentanut kirjansa siten, että sillä on jotakin annettavaa lukijalle riippumatta siitä, kuinka syvälle rahattoman elämän saloihin lukija on halukas menemään. Kevyin taso on poimia rahansäästövinkkejä ja keinoja lisätä omaa varallisuudesta riippumatonta turvallisuudentunnettaan. Syvällisimmällä tasolla neuvotaan muuttamaan koko elämänfilosofia: universumi pitää huolta, rahaa ei tarvita. Teoksen tärkein anti on elämänfilosofiapuolella, joten luokitus luokkaan 17.3 on oikein.

Ihan joka juntunen ei rahattomaksi voi ryhtyä. Yksi teosta varten haastatelluista rahattomana elävistä henkilöistä toteaa, että rahattomuus edellyttää tiettyjä ominaisuuksia, muun muassa palvelualttiutta. Ihminen, joka karttaa sosiaalisia kontakteja, ei pärjää rahattomana. Pitää uskaltaa pyytää apua ja olla valmis auttamaan muita.

Teos on ajatuksia herättävä. Moraalisesti ihailtavaa siinä on mielestäni se, että rahaton elämäntapa ilman muuta vähentää kulutusta, pakottaa sietämään epämukavuutta ja pakottaa vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Astikainen on kerännyt itselleen valtaisan sosiaalisen pääoman rahattomien vuosiensa aikana. Tuntuu, ettei hän ole saanut teokseen mahtumaan kaikkea sitä, mitä on oppinut. Toivottavasti hän kirjoittaa lisää, jos ei rahattomuudesta, niin jostakin muusta.

Kaipasin teokseen enemmän pohdintaa vaihdantatalouden ja lahjan antamisen filosofiasta. Mielestäni rahattomalla on usein muuta "valuuttaa" kuin rahaa. Hyväntuuliselta näyttävä liftari saa kyydin, siispä lupaus miellyttävästä juttuhetkestä on se vaihdantaväline, jolla kyyti irtoaa. Samaten mielenkiintoinen kertomus rahattomana elämisestä on loistavaa valuuttaa. Minä ainakini ilahtuisin, jos pääsisin juttusille noin erikoisen elämäntavan omaavan ihmisen kanssa. Tarjoaisin aterian, jotta juttu jatkuisi eikä toisen tarvitsisi lähteä muualle ruokaa etsimään. Kokisin, että olen saanut vastinetta rahoilleni.

Astikaiselta on kysytty, että "eihän se toimisi, jos kaikki käyttäytyisivät kuten sinä, eihän?". Itsekin ajattelen, että rahattomana elämisessä - dyykkaamisessa, liftaamisessa, toisten tarjoamien aterioiden syömisessä - on se ongelma Kantin kategorisen imperatiivin kannalta, etteivät kaikki voi toimia samoin. Toisaalta nykyajan kerskakulutuksen kurimuksessa voidaan myös ajatella, että jonkun on pakko tehdä toisin, jotta ihmiset alkaisivat kyseenalaistaa kuluttamisen mielekkyyttä. Jonkun on pakko syödä roskiksesta havainnollistaakseen, miten paljon ruokaa haaskaamme. Kategorinen imperatiivi - "toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki" - toteutuu rahattomana eläjällä, jos kukaan ei tunne itseään hyväksikäytetyksi. Rahaton avun pyytäjä varmasti pelastaa monen päivän, saahan toisen auttamisesta hyvän mielen itselleen.

Toisten hyväntahtoisuuden varassa eläminen edellyttää varmasti rohkeutta ja myös itseluottamusta: on ajateltava, että minä riitän, vuorovaikutus minun kanssani riittää. Alussa on varmasti ollut vaikeaa, kun ei ole ollut vielä suurta juttuvarantoa, itse on ollut epävarma ja harjaantumattomampi eri tilanteisiin. Toisaalta viattomuus ja aito avuntarve ovat nekin voimavaroja, jotka saavat toisen tuntemaan itsensä voimakkaaksi auttajaksi. Monia vammaisia ärsyttää joutua toisten hyysäämäksi, mitenkähän rahaton ratkaisee tämän asian, kun toinen yli-intoutuu auttamaan? Onko matkustaminen ainoa keino hallita riippuvuussuhteet - on poistuttava paikalta? Entäs jos eläisi koko elämänsä pikkukylässä kylän ainoana rahattomana?

Kirjailija teki rahattomien vuosiensa aikana paljon vapaaehtoistyötä ja auttoi muita missä pystyi. Rahattomuuteen sisältyi siis vastavuoroista palvelusten vaihtoa. Monta kertaa hän kuitenkin jäi ns. kiitollisuudenvelkaan. Miten kiitollisuudenvelkaa voi sietää? Ehkä laittamalla sosiaalinen vuorovaikutus arvotavaroista ykköseksi? Ehkä laajentamalla naapuriapua globaalisti koko maailmaa koskevaksi? Tämä on minulle teoksen vaikeasti ymmärrettävin asia. Pitääpä laittaa lukulistalle jokin lahjan antropologiaa koskeva teos.

Astikaisen periaate "universumi pitää huolta" askarrutti minua. Voisiko henkilö, joka ei ole valinnut rahattomuutta itse, jolla ei ole ystävien verkostoa keräämään satunnaisesti tarvittavan lentolipun hintaa ja jolla ei ole lahjoja löytää työtä pakon sanelemana vaikka heti, tuntea olonsa yhtä turvalliseksi? Tarvitaanko mielenrauhaisaan rahattomuuteen mahdollisuus perääntyä ja sosiaalisen tukiverkoston turvaverkko?

Tomi Astikainen tietää olevansa poikkeuksellisen lahjakas. Hän on korkeasti koulutettu, työskennellyt vaativissa projekteissa ja kirjoittanut kirjoja englanniksi. Ehkä rahaton elämä on hänelle myös ylitsekäymättömän mielenkiintoinen haaste, joka tarjoaa päivittäistä ongelmanratkaisua ja stimulaatiota ennalta-arvaamattomien sosiaalisten kontaktien kautta. Fiksusti hän ei kertaakaan käytä itsestään nimitystä "köyhä", vaan aina ilmausta "rahaton". Kyseessä on elämäntapa, ei sosiaalis-taloudellinen status.

Kenelle kirja sopii:

- Lukupiirin kirjaksi, koska teoksesta takuulla syntyy keskustelua.
- Parhaiten kirjailijan näkemyksiin samaistunevat 1970-1990-luvulla syntyneet lukijat, jotka ovat kokeneet työelämän epäluotettavuuden: lojaaliutta ei palkita, mikään ei ole varmaa, parasta siis elää yksilölliseen tapaan siten, että on itse mahdollisimman onnellinen. Yli viisikymppiselle lukijalle ajatus toisten ruoantähteiden syömisestä huoltoasemalla voi olla liian radikaali.
- Kirjanäyttelyn aiheita: Erilainen elämäntapa; Niukkuus & yltäkylläisyys; Kiertolaisuus.
- Olisi mielenkiintoista verrata, mitä aterianhankintakonsteja Henry Miller käytti romaanissaan Kravun kääntöpiiri tai Knut Hamsun teoksessa Nälkä.

Satiiri joulumaasta

Miina Supinen: Mantelimaa (WSOY 2015)

Jokainen taideteos syntyy omien lakiensa mukaan, mutta jos minun olisi pakko yrittää laatia Mantelimaan resepti, kokeilisin seuraavaa: Otetaan Rabelais'n teos Suuren Gargantuan hirmuinen elämä tai miksei myös Voltairen Candide, lisätään Rare Exports -elokuva sekä Tuurin kyläkaupasta kertova tosi-tv-sarja. Heitetään sekaan vielä Kari Hotakaisen romaani Luonnon laki, Neil Hardwickin televisionäytelmä Tuntematon potilas, Supisen edellinen romaani Säde sekä tv-sarja Ihmebantu. Lisätään ripaus jouluvalmistelujen ahtaalle ajaman perheenäidin kitkeränmustaa huumoria. Sekoitetaan. Tarjoillaan jäähdytettynä rapsakan satiirin kera.

Elikkä siis romaani herätti paljon assosiaatioita.

Kirjassa oli kohtia, jotka naurattivat minua, mutta en ymmärtänyt kaikkea kirjan sisältämää symboliikkaa - tuli tunne, että minun pitäisi tuntea klassikkoja paremmin ymmärtääkseni viittaukset. Sivujuonteita oli paljon. Kirjailija intoilee blogissaan Shakespearesta, ja keskiaikaisen (karnevalismin) vaikutteita Mantelimaassa selvästi on. Ehkä nyky-yhteiskunnan järjettömyydessä on keskiaikaan paljonkin yhtymäkohtia? Ilakoikoon ken voi, sillä huomenna tulee tuho (musta surma/ilmastotuho)? Ostoskeskusten temppelimäisyys ja kirkkomainen koristeellisuus auttaa luomaan siltoja yliluonnollisuuteen. Nykyisin mörköjen ei kannata asua kirkossa, sillä siellä on liian vähän ihmisiä hätyytettävänä. Kauppakeskuksessa on paremmat apajat.

Asiasanoihin voisi lisätä:

satiiri : kulutusyhteiskunta
absurdi
makaaberius
maaginen realismi
ostoskeskukset : teemat : joulu

Muuta samanhenkistä luettavaa:

Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori
Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse
Tuomas Kyrö: Jänis ja kerjäläinen

Surrealistisessa Pohjois-Koreassa

Guy Delisle: Pjongjang (WSOY 2009)

Sarjakuvan lukeminen ei aina ole kevyttä ja viihdyttävää eikä sen tarvitsekaan olla. Sarjakuva ilmaisumuotona sopii hyvin kuvaamaan Pohjois-Korean oloja, joihin kanadalainen Guy Delisle tutustui vieraillessaan maassa animaatioelokuvaa tehdessään. Olisipa mielenkiintoista lukea jonkun ulkomaalaisen Suomen oloista piirtämää sarjakuvaa! Millaisia ilmeitä ihmisillä, millaisia käsittämättömiä hupsutuksia?

Pohjois-Korean meiningin järjettömyys hämmästyttää. Varoja on poltettu tyhjänä seisovaan moottoritiehen ja kolossaalisiin statusrakennuksiin samalla, kun tavaratalossa on hämärää sähkönpuutteen takia, katuvaloja ei ole ja kansa näkee nälkää. Kim Il-Sungin ja Kim Jong-Ilin palvonnan ällistyttävä monimuotoisuus on läsnä kaikkialla. Länsimaisen vierailijan joka askelta valvotaan.

Sarjakuvia voisi käyttää enemmän kirjanäyttelyissä. Tämä sopisi esimerkiksi teemoihin valta, Itä-Aasia, isoveli valvoo. Nappasin teoksen luettavakseni Kirjastot.fi-nettipalvelun Ammattikalenterin viestistä, jossa oli linkki Docventures-kirjanäyttelyjen aineistolistoihin.

He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi 2014)

Olipa ihanaa löytää uusi kirjailija "lue koko tuotanto" -sarjaan. Tämän luettuani lainasin heti kaikki Jussi Valtosen aiemmat teokset.

Tuntuuko nykymeno kummalliselta Facebookeineen, kännyköineen, ilmastonmuutoksineen, maahanmuuttajineen ja median vouhotuksineen? Tässä kirjassa kaikki nämä ilmiöt pureskellaan älykkäästi, ihastuttavasti purevalla huumorilla höystettynä. Kiinnostaako tiedemaailma, tieteen etiikka, koe-eläimet ja parisuhteen kurimus? Nämäkin tässä teoksessa käydään läpi. Finlandia-palkinto meni oikeaan osoitteeseen.

Kirja toi mieleeni Lionel Shriverin teoksen Poikani Kevin sekä Melania G. Mazzuccon teoksen Täydellinen päivä. Myös Anu Silfverbergin ja Johanna Sinisalon tekstit ovat sukua tälle kirjalle. Kirja sopii esimerkiksi akateemiselle himolukijalle.

Asiasanoihin voisi lisätä:

yhteiskunnalliset romaanit
teknologiakritiikki
yhteiskuntakritiikki
tiede : etiikka
amerikkalaisuus
suomalaisuus
kulttuurierot : Suomi : Yhdysvallat
monikulttuurinen avioliitto
eläinaktivismi
eläinkokeet
ekoterrorismi
tiedemiehet
murrosikäiset
kirjallisuuspalkinnot : Finlandia-palkinto : 2014

Kolme vahvaa naista

Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista (Gummerus 2013)

Tässäpä mieleenjäävä kirja: luin sen viikko sitten, mutta olen ajatellut sitä päivittäin sen jälkeen. Nerokas teos. Useampikin ihmiskohtalo kirjan lehdiltä jäi vaivaamaan mieltä.

Asianajaja Norah palaa Ranskasta Senegaliin vanhenevaa isäänsä katsomaan - ajan väljähdyttämä isä-tytär-suhde on taitavasti kuvattu. Opettajatar Fantan mies taistelee vaimonsa rakkaudesta - miehen järkkyvä mieli on hienosti kuvattu. Khady joutuu pakomatkalle kohti Eurooppaa - hänen vankkumaton ihmisarvonsa on poikkeuksellisesti kuvattu. Tämä kirja sopii vaativalle lukijalle, joka ilahtuu psykologisesta tarkkanäköisyydestä ja jota kiinnostavat ihmisoikeuskysymykset.

Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori

Vladimir Lortsenkovin teos Lentävä traktori (Karisto 2013) on kiinnostava kirja. Se kertoo Moldovasta, köyhästä entisestä itäblokin maasta, josta kansa pyrkii pakenemaan Italiaan. Italiassa hanasta tulee veden sijasta hunajaa ja kodinhoitajat voivat ansaita jopa tuhat euroa kuussa! Tosin kerettiläiset väittävät, ettei Italiaa ole olemassakaan, koska kukaan sinne lähtenyt ei enää koskaan tule takaisin edes vierailulle. Kirja on eräänlainen absurdi kertomuskokoelma laittomasta maahanmuutosta. Musta huumori kukkii teoksessa.

Kenelle sopii: Monenlaisille lukijoille. Itäblokista ja postkommunismista (itäblokin yhteiskunnista Neuvostoliiton romahduksen jälkeen) kiinnostuneille. Venäläisistä klassikoista pitävälle. Teoksen hauskuuden ymmärtää parhaiten, jos seuraa hieman yhteiskunnallisia asioita, mutta se ei ole välttämätöntä.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Kirjasammon vinkki: Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta
• Nikolai Gogol: Kuolleet sielut (ja muut teokset)
• Voltaire: Candide (satiiri, makaaberiutta mukana)
• ehkä myös Miina Supinen: Apatosauruksen maa (novelleja)
• kokeile hakea asiasanoilla SATIIRI, SATIIRI + KLASSIKOT, ABSURDI, ABSURDISMI, MAKAABERIUS, MAAGINEN REALISMI, LAITON MAAHANMUUTTO (teos on monitasoinen, monenlaisia aineksia sisältävä)
• harmillista, ettei ole asiasanaa "postkommunismi"