Kodin järjestämiskirjoja

Marie Kondo: KonMari : siivouksen elämänmullistava taika (Bazar 2015)

Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä : tavarat, paperit ja aika haltuun (Avain 2010)

Rita Emmett: Kaikki paikallaan : Rojun taltuttajan käsikirja (Helmi 2006)

Donna Smallin: Koti siistiksi : 500 vinkkiä tavarapaljouden taltuttamiseen (Karisto 2007)

Tartuin Marie Kondon KonMari-oppaaseen, kun sitä on niin hehkutettu. Teoksessa on yksi niksi, jota aion käyttää, mutta muuten en erityisemmin saanut teoksesta hyötyä. Teoksen suosiota saattaa selittää japanilaisen kulttuurin suosio yleisemminkin sekä menetelmän nimeäminen KonMariksi, mikä antaa kuvan, että kyseessä on ehyt yhtenäinen metodi, mitä se välttämättä toiseen kulttuuriin sovellettuna ei ole. Esimerkiksi teoksessa esitelty vaatteiden taittelutapa soveltuu paremmin pienikokoiselle japanilaiselle kuin kookkaan länsimaisen ihmisen vaatevarastoon. Samoin säilytystilat ovat ainakin minun kodissani sellaisia, ettei teoksen ohjeita voi suoraan soveltaa. Kierrätyksestä teoksessa ei puhuta ollenkaan. Paperitavaran säilyttämiseen liittyvät ohjeet olivat mielestäni jopa arveluttavia. KonMari sopii kuitenkin kodin järjestämisestä kiinnostuneille, etenkin nuoremmille lukijoille, joita puhuttelee itämainen henkisyys. Suomennoksessa mukana kulkenut japanilainen termi "komono" tuntui oudolta, koska se tarkoittaa pikkutavaraa ja sen olisi aivan hyvin voinut suomentaa.

Enemmän pidin Anne te Velde-Luoman teoksesta Kaaoksen kesyttäjä sekä Rita Emmettin teoksesta Kaikki paikallaan. Niissä on käytännöllisiä ohjeita, joita olen paljon ottanut käyttöön, ja huomiota kiinnitetään kierrättämiseen. Asiakkaalle suosittelisin näitä kahta.

Donna Smallinin Koti siistiksi on turhan löysästi kirjoitettu, harvaan ladottu pikkukirja, joka on kirjoittajan mukaan tarkoitettu kiireisille, mutta jonka lukemisessa aikaa tuhrautuu vain vähän informaatiota sisältävien sivujen selailemiseen.

Kenelle: Esimerkiksi kirjanäyttelyihin "Koti kuntoon", "Esineiden maailma".

Sietämätöntä jännitystä

Ilkka Remes: Horna (WSOY 2014)

Välillä jo kyllästyin Ilkka Remeksen kirjoihin, mutta nyt olen taas alkanut lukea niitä ja ne tuntuvat sietämättömän jännittäviltä. Luin ensin teoksen Jäätyvä helvetti (2015) ja vasta sitten sen edeltäjän Horna (2014), mutta toimi se näinkin päin. Molemmissa on päähenkilönä Lari Vuori. Kummankin teoksen juoni on (valitettavan) ajankohtainen, sillä se käsittelee vaikeuksia Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa.

Suurta rakkautta Remeksen kirjoissa on juuri se ratkaiseva hippunen, joka liimaa kirjan minunkaltaiseni tätilukijan kouriin. Pelkkää autojen takaa-ajojen kuvauksia ja miesten keskinäisiä kovispelejä en jaksaisi lukea. Miehen sankaruus tarvitsee ilmineerautuakseen naisen, jota on suojeltava, sekä muutamia hyviä ystäviä, sekä tietenkin sen vastapuolen, jota vastaan voimia koetellaan. Remeksen kirjoissa sanotaan aina jotakin kaunista venäläisestä kansanluonteesta, ja venäläiset yksityishenkilöinä kuvataan syvemmin kuin amerikkalaiset. Jokin slaavilaisen melankolian vire Remeksen teoksissa on - aina joku jää kaipaamaan jotakuta, aina joku ihmettelee jälkikäteen, ettei sittenkään tuntenut läheistä ihmistään niin hyvin kuin luuli.

Kenelle: Aikuisille; nuorille tämä on liian pelottava.

Suomalaisuudesta

Gerald V. Kuss: Näin minä näin Suomen (Kirjayhtymä 1964)

Kirjoja hyllyttäessä osui käsiini irlantilaisen Gerald V. Kussin (1920 - 1969) pakinakirja vuodelta 1964. Osaa kirjan jutuista on ajan hammas järsinyt, mutta jotkin asiat ovat pysyneet. Ulkomaalainen ällistelee, kun suomalaiset aikuiset syövät jäätelöä ulkosalla julkisella paikoilla. Kolmannen kahvipannullisen keittäminen on niin ikään eksoottista. Suomalaisten jurottaminen yksinään junissa ja busseissa on tuttua juttua.

Erikoisemmalta tuntui havainto, että suomalaisilla päivälliskutsuilla miehillä ei ole tapana huomioida vaimojaan. Illan päättyessä ulkomaalainen vieras ei edelleenkään tiedä, kuka on kenenkin kanssa naimisissa. Toisin on Etelä-Euroopassa, missä aviomies osoittaa vaimolle runsaasti kauniita sanoja. No tokihan olisi outoa maireilla omalle vaimolle päivälliskutsuilla - hyväntahtoinen naljailu sen sijaan on sallittua puolisoiden kesken. Kuulostaa niin hassulta sekin, kun Hurja painonpudotus -tosi-tv-sarjassa Chris Powell puhuttelee vaimoaan kaiken kansan kuullen sanoilla "my lovely wife". Oman vaimon kehuminen kuulostaa omakehulta. Ei Japanissakaan voi puhua omasta puolisosta yhtä kunnioittavin sanankääntein kuin muiden perheenjäsenistä.

Tupakoitsijan osa on ollut kova jo 50 vuotta sitten: "Savuketta ja tupakoitsijaa vastaan hyökätään raskaasti näinä päivinä, eikä toistaiseksi ole löydetty urheaa ritaria heidän puolustajakseen."

Kirjan takakansiteksti on liikuttavan kuusikymmentälukulainen: "Kussin tyyli on kirpeää, hänen oivalluksensa sattuvia."

Asiasanat puuttuvat. Ehdotus:
PAKINAT : SUOMALAISUUS
PAKINAT : ULKOMAALAISET : SUOMI
HUUMORI
SUOMI-KUVA

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Gerald V. Kussin muut teokset
• Roman Schatz: Voi maamme, Suomi : what a country!
• Roman Schatz: Suomesta, rakkaudella
• (ehkä myös: Neil Hardwick: Hardwick's sauce eli Neilin tähteet : pakinoita)
• Heikki Turunen: Hojo hojo! (suomalaisen kirjoittama)
• Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (suomalaisen kirjoittama)
• Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi (tietokirja)

Kaunis sukutarina Lapista

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu (Gummerus 2013)

Tylsän graafinen kansikuva piti tämän romaanin poissa hyppysistäni, kunnes jostakin luin kehuvan arvion ja tartuin kirjaan. Kannatti.

Romaani kertoo Inarijärven liepeillä asuvan saamelaisen Uddas-suvun tarinan 1500-luvulta 2000-luvulle. Ensimmäinen kertojanääni kuuluu nuorelle Soruia-tytölle. Keskimmäisenä pauhaa Lars Levi Laestadius, joka taistelee saamelaisten vanhaa uskontoa ja viinanpiruja vastaan. Kolmantena puhuu Sami Uddas, etelästä Lappiin palannut päihdeongelmainen tuhlaajapoika.  Kertojanäänet ovat tyylillisesti erilaisia ja uskottavia. Tarina etenee sujuvasti ja selkeästi. Punaisena lankana on saamelaisten vanhan elämäntavan katoaminen ja tästä aiheutuvat identiteettiongelmat.

Kenelle: Lukijalle, joita kiinnostaa hyvä tarina. Kirjanäyttelyyn, jossa aiheena jokin seuraavista: Lappi, saamelaisuus, alkuperäiskansat, suomalaisuus, sukutarinat, sukupolvesta toiseen, pohjoinen ulottuvuus, kulttuuriantropologia, muuttuva länsimainen elämäntapa, identiteetti, mystiikka, ihminen & luonto.

Jatkoa tarinalle: Pajulinnun huuto

Huumoria viisikymppiseltä citynaiselta

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta (Johnny Kniga 2015)

Kustannuspäällikkö Tytti Karakoski, viisikymppinen sinkkunainen, kirjoittaa humoristisesti elämästään. Lyhyet jutut etenevät aakkosissa, esim. Aikuisuus, Elämäntapaoppaat, Seksi, Vanhemmat. Kirjan kehyskertomus, joka teki siitä romaanin, oli mielestäni tarpeeton. Jutut olivat ihan oivaltavia.

Kenelle: Huumorista pitäville naisille 30 vuodesta ylöspäin. Eniten samaistunee viisikymppinen hyvätuloinen cityälykkönainen. Kiireinen lukija voi lukea muutaman jutun kerrallaan.

Asiasanoituksesta: Mielestäni tämä ei ole viihdekirjallisuutta eikä varsinkaan viihderomaani, vaikka takakannessa niin sanotaan; eihän Mielensäpahoittajakaan ole. Viihdyttävä kirja kyllä on. Asiasanoihin voisi lisätä esim.: naiskirjallisuus, kirjallinen kulttuuri, kaupunkikulttuuri, arkielämä : keski-ikäiset : sinkut, mielipiteet : naiset. (Katso asiasanoista Mielensäpahoittaja; siellä yksi asiasanoista on pessimismi, kun taas Haatasen kirjassa korostetaan optimismia - olisiko tässä tietoinen viittaus Mielensäpahoittajaan? Olisiko kanamainen höpelöksi tekeytyminen vastaisku Mielensäpahoittajalle. Mielensäpahoittaja on hyvin ekologinen hahmo, kun taas Tytti sanoo piutpaut ekologisuudelle, mikä minusta tuntui huonolta käytökseltä ja häiritsi kertojanääneen kiintymistä tuntuvasti.)

Muuta samantyyppistä luettavaa:

• Helsingin Sanomien arvostelun mukaan tämä on kuin Mielensäpahoittaja, mutta eri maailmankuvalla.
• Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
• Caitlin Moran: Naisena olemisen taito
• Anna-Leena Härkösen pakinat (pinnallisuudella ilakoiminen)
• Anja Snellman: Antautuminen (erilaisia listoja omista mieltymyksistä)

Yhteiskuntakehityksestä Suomessa ja Yhdysvalloissa

Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen : kulttuuripessimismin nousu 1965 - 2015 (Teos 2015)

Vuonna 1965 elettiin optimismin aikaa, ja syytäkin oli: maailmansodat olivat aikuisilla vielä muistoissa ja mitä tahansa yhteiskuntakehitystä pidettiin parempana kuin menneisyyttä. Tulevaisuus lupasi nousevaa elintasoa ja teknologista edistystä. Viidenkymmenen vuoden kuluttua, vuonna 2015, elintaso onkin yli kolminkertaistunut, lapsikuolleisuus liki kadonnut ja yleismaailmallinen köyhyys vähentynyt selvästi. Silti yhteiskunnallisessa keskustelussa vallitsee pessimismi. Miksi? Ei mikään helppo aihe mutusteltavaksi, mutta Uschanov selviää urakasta kunnialla. Suomen lisäksi käsitellään laajasti Yhdysvaltain muutosta 1900-luvulla.

Ilmastonmuutosta käsitellään teoksessa vain lyhyesti. Rivien välistä olin lukevinani, että pessimistinen mieliala haittaa ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Toisaalta itseäni aina mietityttävät tulevaisuudenennusteet milloin miltäkin alalta, kun ilmastonmuutos vain jätetään huomiotta.

Kenelle: Yhteiskunnasta ja aatehistoriasta kiinnostuneille. Tyyppilukija voisi olla keski-ikäinen tai vanhempi, mutta sopii nuorillekin. Kirjasta saa hyviä keskustelunaiheita.

Asiasanoihin voisi lisätä:
poliittinen historia : Yhdysvallat : 1900-luku
amerikkalaisuus
aatehistoria : Suomi : 1900-luku : 2010-luku