Juoppous on hulluutta

Kalle Lähde: Happotesti (Otava, 2015)

Kalle Lähteen esikoisromaani Happotesti kertoo googlettamalla löytyvien haastattelujen mukaan hänen omista kokemuksistaan. Viisikymppinen kirjailija on nuoresta pitäen painiskellut liian juomisen kanssa ja ollut viimeiset pari vuotta kokonaan raitis. Ihmettelen, kuinka hän on jaksanut palata kokemuksiinsa ja vielä onnistunut kirjoittamaan niin hauskasti.

Teoksen minäkertoja Joonatan on naimisissa oleva turkulainen tuurijuoppo. Hän on sanoutunut irti työstään loukkaannuttuaan työnantajan epäilystä, että hänellä olisi "ongelma". Työn päätyttyä hän voi omistautua elämän tärkeimmälle asialle eli juomiselle. Sairaanhoitajavaimo yrittää ymmärtää ja varaa miehelle krapulajuomia, ettei putki päättyisi liian äkkiä. Lukijalle selviää nopeasti, ettei vaimo pärjää miehen tärkeysjärjestyksessä. Lähde kuvaa taitavasti Joonatanin sairaita ajatuskulkuja, valheiden ja itsepetoksen verkkoa, pelkotiloja ja horjuvaa itsetuntoa.

Happotesti on eräänlainen versio "Keeping up appearances" -televisiosarjan teemasta. Siinä missä Hyacinth Bucket yrittää vaikuttaa yläluokkaiselta, yrittää Joonatan vaikuttaa kunnolliselta kansalaiselta mitä hupsumpien ajatusväännelmien avulla. Hän esimerkiksi ei omasta mielestään ole sekakäyttäjä, koska käyttää vain lääkärin määräämiä lääkkeitä. Joonatanin omanarvontunto roikkuu heikoissa kantimissa, esimerkiksi laadukas neule yllään hän ihmettelee, miten toinen voi kohdella häntä kuin juoppoa, vaikka hänellä on kunnon ihmisen neulepaita yllään.

Teoksessa voi nähdä samansieluisuutta myös Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjojen kanssa. Molemmissa on kyse riippuvuudesta, johon liittyvää sairaalloista, itselle vahingollista käyttäytymistä henkilö pyrkii oikeuttamaan itsepetoksen avulla. Suurimman osan ajasta lukija on huvittunut, mutta välillä tulee myös lievä ahdistus: voi hyvät hyssykät...

Kenelle sopii: Laajalle lukijakunnalle, koska jokaisen tuttavapiirissä on joku alkoholiongelmainen. Alkoholiongelmaisessa perheessä kasvaneille. Päihdetyöntekijöille ja terveydenhuollon henkilökunnalle. Riippuvuuden problematiikasta kiinnostuneille. Kirja sopisi valitettavasti myös kirjanäyttelyyn aiheesta "Suomalaisuus". "Huumoria"-näyttelyynkin sen voi laittaa.

Asiasanoituksesta: 
- Lisäisin asiasanoitukseen KAUPUNGIT : TURKU: 2010-luku (kirjassa Jutta Urpilainen on valtiovarainministeri, ja hän oli sitä vuosina 2011 - 2014).
- Lisäisin asiasanoihin BAARIT (kirjassa käydään Turussa oikeasti olevissa baareissa), MUSTA HUUMORI, RAPPIO, SEKAKÄYTTÖ, PÄIHDEHUOLTO : KATKAISUHOITO (päähenkilö on 12. kertaa katkolla), MIESKIRJALLISUUS (vaikka alkoholismi ei olekaan yleismiehistä, niin päähenkilö miettii usein, kuinka toimiminen olisi "miehekästä").
- Jättäisin pois genren KEHITYSKERTOMUKSET, koska päähenkilön elämä kehittyy vain entistä hullumpaan suuntaan: tulee avioero, asunto myydään ja on ilmiselvää, mitä päähenkilö aikoo asuntorahoilla tehdä. Saapa nähdä, tuleeko kirjalle jatkoa, jossa kehitys etenisi myönteiseen suuntaan.
- Asiasanoissa on ALKOHOLISMI ja AVIOPUOLISOT; on muistettava hakea tällä yhdistelmällä, jos aiheena on alkoholismi + parisuhde.

Kirjailijan vaikea vuosi

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi : muistiinpanoja masennuksesta (S&S, 2016)

Pauliina Vanhatalo kuuluu suosikkikirjailijoihini. Sydäntäni kivisti, kun hän todellisuuspohjaisessa teoksessaan potee masennusta ja murehtii tökerön kanssaeläjän sanoja: miltä tuntuu, kun ei ole menestynyt kirjailijana? Tärkein masennuksen taustatekijä ei kuitenkaan liene työuraan liittyvä menestyksen puute, vaan uupuminen äitiyden, kirjailijan työn ja vanhan talon kunnostamisurakan ponnisteluissa.

Teoksen erityisenä teemana on introvertin äitiys. Vanhatalo on todennut lehtihaastatteluissa, että introverteista äideistä ei puhuta. Se on aivan totta. Sanotaan, että vanhemmuus on kaikille vaikeaa, mutta ei jatketa, että introverteille se on erityisen vaikeaa. Erään nettilähteen mukaan suomalaisista 30 - 50 % on introvertteja, ja jos näistä puolet on naisia, on introvertteja naisia ainakin 800 000. Introvertteja äitejä voisi arvioida olevan Suomessa vähintään puolisen miljoonaa. Hyvä, että edes yksi kirjailija on ottanut asian puheeksi. Työelämässä on jo myönnetty, että introvertti ihminen on usein hyvä työntekijä, mutta miten introvertti äiti toteuttaa hyvää äitiyttä? Vanhatalon vastaus tähän on: puolisonsa tuella. Pitää vain oppia ajattelemaan, että äiti voi toimia kuten isät perinteisesti ovat toimineet eli äiti voi keskittyä elannon hankkimiseen.

Pauliina Vanhatalo kirjoitti aikoinaan ylioppilaskirjoituksissa yhdeksän laudaturia, mikä oli Suomen ennätys ja hankki hänelle julkisuutta. Nuori tyttö kyörättiin television ajankohtaisohjelmaan ratkomaan Suomen tulevaisuutta. Sitä taustaa vasten uupuminen arjen pikkuasioissa voi tuntua nololta. Mutta toisaalta, ei johtavien miespuolisten poliitikkojenkaan kunniaa ratkota tutkiskelemalla, miten he pärjäävät/pärjäisivät kahden pikkulapsen kanssa pihaleikkien nahinoita ratkomassa ja harmonista zen-henkistä varhaiskasvatusta antamassa. Mies voi saada kaluunat eri ansioilla, ehkä joskus vielä nainenkin. Vähän mietityttää, olisiko Vanhatalo voinut kirjoittaakaan tästä aiheesta ilman masennusta - jos hän olisi vain reippaasti ilmoittanut, että täällä introvertti äiti toimii oman persoonallisuutensa mukaan, ilman myötätuntoon oikeuttavaa sairastumista ja "kaulan paljastamista", millainenkohan vastaanotto olisi ollut. Teoksen kirjoittaminen on ollut rohkea teko. Erityisesti minua kosketti kirjailijan huoli: miten saan tämän kirjan taipumaan selviytymistarinan muotoon, sillä selviytymistarinanahan se on tarjoiltava?

Kenelle sopii: Introverteille, äideille, introverteille äideille. Masennuksesta ja uupumisesta kiinnostuneille. Kirjailijan työstä kiinnostuneille. Vanhemmuuden iloista ja haasteista kiinnostuneille.

Asiasanoituksesta: Asiasanoista puuttuu kaksi olennaista: INTROVERSIO ja ÄITIYS. Pelkkä ÄIDIT ei riitä, koska sillä hakemalla saa mukaan esim. MURHA : ÄIDIT -ketjut ja muut "väärät hakutulokset". Introverteista äideistä ei puhuta, ja puhumattomuutta heijastaa sopivien asiasanojen puute. On osattava hakea asiasanalla INTROVERSIO (eikä introvertit). Vanhatalon teoksessa on kyse myös erityisherkkyydestä - kirjailija ei käytä tätä termiä, mutta esimerkiksi teoksessa kuvattu "puhelimen pelkääminen" viittaa erityisherkkyyteen. Netistä löytyy testejä, joilla voi testata, onko itse erityisherkkä. Asiasanaa "erityisherkkyys" tai edes "herkkyys" ei ole, vaan joudutaan käyttämään asiasanaa SENSITIIVISYYS. Esimerkiksi Anja Snellmanin teoksessa "Antautuminen" kantavana teemana on erityisherkkyys, mutta asiasanoituksessa tämä kuvataan sanoilla SENSITIIVISYYS ja ARKUUS : LAPSET. Ysasta löytyy asiasana SOSIAALISUUS, mutta sen vastinparina ei olekaan "epäsosiaalisuus", vaan POIKKEAVA KÄYTTÄYTYMINEN (!). SOSIAALISUUS : PUUTTEET lienee ketju, mitä joutuisi käyttämään.

Muuan motelli Kempeleessä

Jarmo Stoor: Motelli (Into 2015)

Joistakin Jarmo Stoorin varhaistuotannon romaaneista en ole pitänyt, mutta luin Motellin, koska sen kustantanut Into Kustannus julkaisee mielestäni kiinnostavaa kirjallisuutta. Arvelin, että kirjalla täytyy olla ansionsa. Ja olikin. Kustannustoimittaja on tehnyt hyvää työtä.

Kirjailija omisti 2000-luvun alussa motellin nimeltä Kempeleen Moottorimaja. Sattumoisin pystyn tunnistamaan muutaman henkilöhahmon esikuvan todellisuudessa. Hahmoissa on varmasti lapinlisää, mutta juorunnälkä innoitti lukemaan kirjan rivakkaan tahtiin.

Romaanissa kuvataan motellin eriskummallista arkea. Käytävillä hiippailee toinen toistaan arveluttavampia tyyppejä. Joviaali motellinpitäjä pärjäilee heittiöiden seassa hyvin ja onnistuu pitämään kuria silloin kun tarvitaan. Romaanissa on paljon elokuvallisuutta. Suurta sanomaa teoksessa ei ole, eikä teos ole suurta kirjallisuutta, mutta kyllä se sopii luettavaksi esimerkiksi Oulun seudulla asuvalle miehelle, joka pitää veijaritarinoista. Paikallisuus antaa lisäarvoa. Veijaritarinoissa ollaan usein matkoilla, no ollaanhan tässäkin, vaikka päähenkilö toimiikin matkustavaisten kiintopisteenä. Pulloa ja naista kallistuu, rapatessa roiskuu, elämä on rujoa mutta mielenkiintoista.

Muuta samantapaista luettavaa:
- hae asiasanalla VEIJARIROMAANIT
- Jos tykkää aihepiiristä (huono elämä kehnossa hotellissa), niin Bukowskia voi suositella.

Asiasanoituksesta: 
Jos tekee kirjanäyttelyä aiheesta MATKAT tms., on muistettava hakea myös asiasanalla MOTELLIT. Romaanin asiasanoissa ei ole esim. HOTELLIALA tai MAJOITUS.

Luuranko poliitikon kaapissa

Pirjo Hassinen: Kalmari (Otava 2016)

Pirjo Hassinen jatkaa edellisestä romaanistaan Popula tutuksi tulleen puoluejohtaja Jukka Kalmarin tarinaa. Yhtymäkohtia perussuomalaisiin voi halutessaan nähdä. Ainakin teoksen Popula-puolueen suhteet mediaan kangertavat kuten perussuomalaisilla.

Hassinen kuuluu suosikkikirjailijoihini. Hän kuvaa parisuhdetta hienosti kliseet välttäen ja liikoja selittämättä. Teoksen naispäähenkilö Katja salaa asioita puolisoltaan, mutta lukijalle ei ole tarpeen tulkuttaa, miksi hän niin tekee. Jos jostakin tekstistä pitäisi tutkia, onko kyseessä Hassisen käsikirjoitus, osaisin myös laatia listan sanoista, joita tekstistä pitäisi löytyä, jotta se todella olisi "aito Hassinen". Tyyliä olisikin sitten vaikeampi määritellä tai jäljitellä.

Poliitikko Jukka Kalmarin pöyristyttävä menneisyys ei minua kiinnostanut niin paljon kuin Katjan ja hänen eksänsä ja nyksänsä välinen tasapainottelu. Mutta jos lukija tuntee intohimoja perussuomalaisuutta kohtaan myönteisessä tai kielteisessä mielessä, niin kirja epäilemättä kiinnostaa.

Katriina Kajannes kirjoittaa Pirjo Hassisesta Kirjasampo.fi:ssä: "Ilmaisu on Hassisen teoksissa rajua ja intohimoista, kerronta vyöryy läkähdyttävänä mutta yksityiskohdiltaan tarkkana." Niin sitä voi kokea saman kirjailijan eri tavalla, minulle ei tulisi mieleenkään kuvailla Hassisen kerronnan vyöryvän läkähdyttävänä. Intohimo sen sijaan sopii hyvin kuvaamaan Hassisen tekstiä, tai ehkä vielä paremmin aistillisuus.

Kenelle: Aikuiselle naislukijalle.

Komiikkaa suomalaistaustaisesta perheestä Ruotsissa

Petteri Nuottimäki: Varaudu pahimpaan (Like 2016)

Matti Aalto muuttaa 1960-luvulla vaimonsa kanssa Ruotsiin. Matalan profiilin mies joutuu kauhukseen puhelinluettelon ensimmäiseksi nimeksi, joten nimi muutetaan Altoksi. Jäyhä isä kantaa talvisodan muistoja ja pärjää yrittäjänä, mutta lapsista kasvaa saamattomia vetelyksiä. Isä testaa lastensa sijoitustaitoja löytääkseen heistä parhaan ehdokkaan yrityksensä perijäksi.

Petteri Nuottimäen tausta tv- ja elokuvakäsikirjoittajana näkyy teoksessa vauhdikkaina, koomisina käänteinä. Kirjasta varmasti tehdään elokuva. Teoksen parasta antia oli mielestäni suomalaisen miehen luonteen kuvaus sekä peliongelmaisen henkilön ajatuksenjuoksun kuvaus (yhdellä Matin pojista on peliongelma).

Kertoja kääntyy tuon tuostakin lukijan puoleen ja sanoo, etteivät tapahtumat välttämättä ihan näin menneet - kyseessä on siis  jossain määrin epäluotettava kertoja. Tätä ei ole laitettu asiasanoihin, mikä on mielestäni oikein, koska kerrontatekniikka lienee peruja kirjailijan käsikirjoittajataustasta. Lukiessani kuulin kertojanääneen puhuvan tapahtumien yllä kuin elokuvassa.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa ei ole VANHEMPI-LAPSISUHDE. Kun tekee kirjanäyttelyä vanhemmuuteen liittyen, on muistettava hakea ilmaisulla IHMISSUHTEET : PERHE, joka tämänkin kirjan asiasanoituksesta löytyy.

Muuta samantapaista luettavaa:
Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (ruotsinsuomalaisista)
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (Suomen ja Ruotsin kulttuurieroista)
Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä (menneen maailman mies kontra nykyelämä)
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (Nuottimäen teoksen alkupuolella Matti Aallon luonnekuvaus muistuttaa Mielensäpahoittajaa)

Pastori sairastuu Parkinsonin tautiin

Kari Honkanen: Avoimella sydämellä (Aikamedia 2016)

Luin joskus vuosia sitten Kari Honkasen kirjan, jossa hän kertoo kokemuksistaan kehitysvammaisen lapsen isänä, ja sen jälkeen olen lukenut kaikki muutkin hänen teoksensa. Kari Honkanen on savolainen helluntaiseurakunnan pastori, jonka tämänkertainen muistelmateos käsittelee sairastumista Parkinsonin tautiin. Myös lähetystyö Unkarien romanien parissa on tärkeässä roolissa.

Muistelmissa minua kiehtoo paitsi se, mitä ne kertovat, myös se, mitä ne kätkevät. Ihminen muokkaa elämänsä tarinaa koko ajan uudestaan ehyemmäksi kokonaisuudeksi. "Muistelmaevoluutiota" on kiinnostavaa seurata. Helluntailaisuutta en tunne omakohtaisesti, mutta varmasti sairastuminen Parkinsonin tautiin on ollut erittäin haastavaa karismaattisessa liikkeessä, jossa puhutaan kielillä, koetaan ihmeitä ja kierretään ympäri Suomea puhujamatkoilla. Saako seurakunnan johtaja särkyä?

Teoksessa puhuvat myös pastorin vaimo Tarja Honkanen sekä useat kollegat. Honkasten seurakuntatyö on voimakkaan verkostoitunutta, ja teoksesta aistii, että se on kirjoitettu myös kaikkia niitä varten, joille on täytynyt viestiä pastorin muuttuneesta elämäntilanteesta. Kirjan oikoluku on jäänyt hieman puutteelliseksi.

Asiasanoihin voisi lisätä:
lähetystyö : Unkari
köyhyys : romanit : Unkari (valokuvaliitteessä kuvia mm. Unkarin romaneista)

Kenelle: Parkinsonin taudista tai seurakuntaelämästä kiinnostuneelle.

Muuta samantyyppistä luettavaa: Hae asiasanalla PARKINSONIN TAUTI. Jotkut teokset on asiasanoitettu PARKINSONIN TAUTI : KOKEMUKSET, mutta joissakin ei ole edes asiasanaa MUISTELMAT.

Sietämätöntä jännitystä

Ilkka Remes: Horna (WSOY 2014)

Välillä jo kyllästyin Ilkka Remeksen kirjoihin, mutta nyt olen taas alkanut lukea niitä ja ne tuntuvat sietämättömän jännittäviltä. Luin ensin teoksen Jäätyvä helvetti (2015) ja vasta sitten sen edeltäjän Horna (2014), mutta toimi se näinkin päin. Molemmissa on päähenkilönä Lari Vuori. Kummankin teoksen juoni on (valitettavan) ajankohtainen, sillä se käsittelee vaikeuksia Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa.

Suurta rakkautta Remeksen kirjoissa on juuri se ratkaiseva hippunen, joka liimaa kirjan minunkaltaiseni tätilukijan kouriin. Pelkkää autojen takaa-ajojen kuvauksia ja miesten keskinäisiä kovispelejä en jaksaisi lukea. Miehen sankaruus tarvitsee ilmineerautuakseen naisen, jota on suojeltava, sekä muutamia hyviä ystäviä, sekä tietenkin sen vastapuolen, jota vastaan voimia koetellaan. Remeksen kirjoissa sanotaan aina jotakin kaunista venäläisestä kansanluonteesta, ja venäläiset yksityishenkilöinä kuvataan syvemmin kuin amerikkalaiset. Jokin slaavilaisen melankolian vire Remeksen teoksissa on - aina joku jää kaipaamaan jotakuta, aina joku ihmettelee jälkikäteen, ettei sittenkään tuntenut läheistä ihmistään niin hyvin kuin luuli.

Kenelle: Aikuisille; nuorille tämä on liian pelottava.

Suomalaisuudesta

Gerald V. Kuss: Näin minä näin Suomen (Kirjayhtymä 1964)

Kirjoja hyllyttäessä osui käsiini irlantilaisen Gerald V. Kussin (1920 - 1969) pakinakirja vuodelta 1964. Osaa kirjan jutuista on ajan hammas järsinyt, mutta jotkin asiat ovat pysyneet. Ulkomaalainen ällistelee, kun suomalaiset aikuiset syövät jäätelöä ulkosalla julkisella paikoilla. Kolmannen kahvipannullisen keittäminen on niin ikään eksoottista. Suomalaisten jurottaminen yksinään junissa ja busseissa on tuttua juttua.

Erikoisemmalta tuntui havainto, että suomalaisilla päivälliskutsuilla miehillä ei ole tapana huomioida vaimojaan. Illan päättyessä ulkomaalainen vieras ei edelleenkään tiedä, kuka on kenenkin kanssa naimisissa. Toisin on Etelä-Euroopassa, missä aviomies osoittaa vaimolle runsaasti kauniita sanoja. No tokihan olisi outoa maireilla omalle vaimolle päivälliskutsuilla - hyväntahtoinen naljailu sen sijaan on sallittua puolisoiden kesken. Kuulostaa niin hassulta sekin, kun Hurja painonpudotus -tosi-tv-sarjassa Chris Powell puhuttelee vaimoaan kaiken kansan kuullen sanoilla "my lovely wife". Oman vaimon kehuminen kuulostaa omakehulta. Ei Japanissakaan voi puhua omasta puolisosta yhtä kunnioittavin sanankääntein kuin muiden perheenjäsenistä.

Tupakoitsijan osa on ollut kova jo 50 vuotta sitten: "Savuketta ja tupakoitsijaa vastaan hyökätään raskaasti näinä päivinä, eikä toistaiseksi ole löydetty urheaa ritaria heidän puolustajakseen."

Kirjan takakansiteksti on liikuttavan kuusikymmentälukulainen: "Kussin tyyli on kirpeää, hänen oivalluksensa sattuvia."

Asiasanat puuttuvat. Ehdotus:
PAKINAT : SUOMALAISUUS
PAKINAT : ULKOMAALAISET : SUOMI
HUUMORI
SUOMI-KUVA

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Gerald V. Kussin muut teokset
• Roman Schatz: Voi maamme, Suomi : what a country!
• Roman Schatz: Suomesta, rakkaudella
• (ehkä myös: Neil Hardwick: Hardwick's sauce eli Neilin tähteet : pakinoita)
• Heikki Turunen: Hojo hojo! (suomalaisen kirjoittama)
• Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (suomalaisen kirjoittama)
• Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi (tietokirja)

Kaunis sukutarina Lapista

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu (Gummerus 2013)

Tylsän graafinen kansikuva piti tämän romaanin poissa hyppysistäni, kunnes jostakin luin kehuvan arvion ja tartuin kirjaan. Kannatti.

Romaani kertoo Inarijärven liepeillä asuvan saamelaisen Uddas-suvun tarinan 1500-luvulta 2000-luvulle. Ensimmäinen kertojanääni kuuluu nuorelle Soruia-tytölle. Keskimmäisenä pauhaa Lars Levi Laestadius, joka taistelee saamelaisten vanhaa uskontoa ja viinanpiruja vastaan. Kolmantena puhuu Sami Uddas, etelästä Lappiin palannut päihdeongelmainen tuhlaajapoika.  Kertojanäänet ovat tyylillisesti erilaisia ja uskottavia. Tarina etenee sujuvasti ja selkeästi. Punaisena lankana on saamelaisten vanhan elämäntavan katoaminen ja tästä aiheutuvat identiteettiongelmat.

Kenelle: Lukijalle, joita kiinnostaa hyvä tarina. Kirjanäyttelyyn, jossa aiheena jokin seuraavista: Lappi, saamelaisuus, alkuperäiskansat, suomalaisuus, sukutarinat, sukupolvesta toiseen, pohjoinen ulottuvuus, kulttuuriantropologia, muuttuva länsimainen elämäntapa, identiteetti, mystiikka, ihminen & luonto.

Jatkoa tarinalle: Pajulinnun huuto

Huumoria viisikymppiseltä citynaiselta

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta (Johnny Kniga 2015)

Kustannuspäällikkö Tytti Karakoski, viisikymppinen sinkkunainen, kirjoittaa humoristisesti elämästään. Lyhyet jutut etenevät aakkosissa, esim. Aikuisuus, Elämäntapaoppaat, Seksi, Vanhemmat. Kirjan kehyskertomus, joka teki siitä romaanin, oli mielestäni tarpeeton. Jutut olivat ihan oivaltavia.

Kenelle: Huumorista pitäville naisille 30 vuodesta ylöspäin. Eniten samaistunee viisikymppinen hyvätuloinen cityälykkönainen. Kiireinen lukija voi lukea muutaman jutun kerrallaan.

Asiasanoituksesta: Mielestäni tämä ei ole viihdekirjallisuutta eikä varsinkaan viihderomaani, vaikka takakannessa niin sanotaan; eihän Mielensäpahoittajakaan ole. Viihdyttävä kirja kyllä on. Asiasanoihin voisi lisätä esim.: naiskirjallisuus, kirjallinen kulttuuri, kaupunkikulttuuri, arkielämä : keski-ikäiset : sinkut, mielipiteet : naiset. (Katso asiasanoista Mielensäpahoittaja; siellä yksi asiasanoista on pessimismi, kun taas Haatasen kirjassa korostetaan optimismia - olisiko tässä tietoinen viittaus Mielensäpahoittajaan? Olisiko kanamainen höpelöksi tekeytyminen vastaisku Mielensäpahoittajalle. Mielensäpahoittaja on hyvin ekologinen hahmo, kun taas Tytti sanoo piutpaut ekologisuudelle, mikä minusta tuntui huonolta käytökseltä ja häiritsi kertojanääneen kiintymistä tuntuvasti.)

Muuta samantyyppistä luettavaa:

• Helsingin Sanomien arvostelun mukaan tämä on kuin Mielensäpahoittaja, mutta eri maailmankuvalla.
• Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
• Caitlin Moran: Naisena olemisen taito
• Anna-Leena Härkösen pakinat (pinnallisuudella ilakoiminen)
• Anja Snellman: Antautuminen (erilaisia listoja omista mieltymyksistä)

Yhteiskuntakehityksestä Suomessa ja Yhdysvalloissa

Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen : kulttuuripessimismin nousu 1965 - 2015 (Teos 2015)

Vuonna 1965 elettiin optimismin aikaa, ja syytäkin oli: maailmansodat olivat aikuisilla vielä muistoissa ja mitä tahansa yhteiskuntakehitystä pidettiin parempana kuin menneisyyttä. Tulevaisuus lupasi nousevaa elintasoa ja teknologista edistystä. Viidenkymmenen vuoden kuluttua, vuonna 2015, elintaso onkin yli kolminkertaistunut, lapsikuolleisuus liki kadonnut ja yleismaailmallinen köyhyys vähentynyt selvästi. Silti yhteiskunnallisessa keskustelussa vallitsee pessimismi. Miksi? Ei mikään helppo aihe mutusteltavaksi, mutta Uschanov selviää urakasta kunnialla. Suomen lisäksi käsitellään laajasti Yhdysvaltain muutosta 1900-luvulla.

Ilmastonmuutosta käsitellään teoksessa vain lyhyesti. Rivien välistä olin lukevinani, että pessimistinen mieliala haittaa ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Toisaalta itseäni aina mietityttävät tulevaisuudenennusteet milloin miltäkin alalta, kun ilmastonmuutos vain jätetään huomiotta.

Kenelle: Yhteiskunnasta ja aatehistoriasta kiinnostuneille. Tyyppilukija voisi olla keski-ikäinen tai vanhempi, mutta sopii nuorillekin. Kirjasta saa hyviä keskustelunaiheita.

Asiasanoihin voisi lisätä:
poliittinen historia : Yhdysvallat : 1900-luku
amerikkalaisuus
aatehistoria : Suomi : 1900-luku : 2010-luku

Sodan käyneen miehen salaisuus

Matti Rönkä: Eino (Gummerus 2015)

Kun lukija halutaan koukuttaa lukemaan, hänelle vihjataan heti alussa, että jotakin kauheaa on tapahtuva. En muista koskaan lukeneeni kirjaa, jossa lukija yritettäisiin koukuttaa alussa lupaamalla kuvauksia onnesta - esimerkiksi että päähenkilö tulee saamaan ihanan puolison, unelmien työn, talon, koiran ja lapsia. Tietenkin romantiikka genrenä sisältää lupauksen, että lopussa laitetaan hääkutsut postiin, mutta jotakin menetyksen uhkaa rakkaustarinoissakin pitää yrittää rakennella lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Matti Röngän Einoa ahmin yötä myöten juuri siksi, että kirjan alussa luvattiin kauheiden salaisuuksien paljastumista. Eino Heikkinen on sodan käynyt mies, karski kaukopartiolainen, joka vielä sodan jälkeen on tehnyt vakoilukeikkaa Neuvostoliittoon. Hänen pojanpoikansa kaivelee isoisän valokuvia ja kerjää sotatarinoita. Lukija saa tietää enemmän kuin lapsenlapsi, sillä kaikkea ei jälkipolville kestä kertoa. Viime vuosina on ilmestynyt paljon teoksia, joissa sotaa käsitellään sen jälkivaikutusten kannalta. Muistoja tappamisesta ei ole helppo kantaa.

Kenelle sopii: Tyyppilukija voisi olla vuosina 1930 - 1965 syntynyt, siis sellainen, jonka vanhemmat tai isovanhemmat olivat sodassa. Karjalasta kiinnostuneille. Sotahistoriaa lukeville.

Asiasanoihin voisi lisätä:
vanhuus : sotaveteraanit
muistot : sota
tappaminen

X-sukupolven aikalaisromaani

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla (Kaiku Books 2013)

Näkökulmatekniikan ansiosta Maija Vilkkumaa onnistuu esikoisromaanissaan valottamaan X-sukupolven elämää monelta kantilta. Yhtäältä on unelma julkisuudesta ja menestymisestä; Facebookissa ja naistenlehdissä hehkutellaan onnellista perhettä, vaikka kulisseihin ei välttämättä kestä kurkistaa. Menestymiskulttuuriin peilattuna arki lapsiperheen äitinä - yksin vaikka ei yksinhuoltajana - on rankkaa. Syrjähyppy tarjoaa hetken hengähdyksen, mutta baarien pariutumisriitit ovat pohjimmiltaan hassuja eivätkä ihmiset tajua toisistaan juuri mitään - paitsi ystävät.

Laulaja-lauluntekijä Vilkkumaa ottaa hauskasti kantaa ajan kielellisiin ilmiöihin:

Paskin on se läppä, että ite muka sais päättää, miten oma nimi taipuu. Että vaikka on ilmiselvää että "Satu" taipuu "Sadun", niin sit joku idiootti Satu-niminen voi väittää että "mä haluun et se taipuu Satun", missä ei oo mitään järkeä.

Tunnustan! Juuri noin menettelen. Jos kerran sanotaan hei-hei Pilville (eikä Pilvelle), Merille (eikä Merelle) ja Onnille (eikä Onnelle), niin kyllä herranjuukeri Satukin taipuu Satulle (eikä Sadulle). Ei nimen alkuperäismerkitystä tarvitse raahata joka käänteessä mukana. Sitä paitsi Oulu on julistettu d-vapaaksi alueeksi. D-taivuttelun kauheutta ei voi kuvitella kukaan, jonka oma nimi ei sisällä uhkaa d-taivutuksista.

Kenelle sopii: Satiireista ja ilkeästä huumorista pitäville 1965-79-syntyneille (X-sukupolvi); ei sovi varsinaisesti piristystä etsiville. Verbaali-iloittelusta tykkääville. Musiikkielämästä ja kaupunkikulttuurista kiinnostuneille.

Asiasanoihin voisi lisätä:
satiiri
unelmat : arkielämä : ristiriidat
julkisuuskuva : yksityiselämä : ristiriidat
sosiaalinen media
menestyminen : sosiaaliset normit
äitiys
ystävyys
musiikkielämä
kaupunkikulttuuri

Homepäiväkirja

Lauri Ahtinen: Homepäiväkirja (Like 2015)

Lapsiperheen isä ryhtyy vanhempien sukulaismiesten avustuksella remontoimaan ostamaansa taloa. Kun urakka on valmis, talo paljastuu kosteusvaurion takia asumiskelvottomaksi. Näin kävi, vaikka talon myynyt nainen tarjosi esittelytilaisuudessa pullaa ja sanoi, ettei mitään ongelmia ole koskaan ollut. Myöhemmin käy ilmi, että petos on ollut harkittu. Oikeudessa perhe saa 7500 euron korvauksen.

Kun sarjakuvassa vihjattiin tuleviin onnettomuuksiin, luulin, että koko perhe tulee menettämään homeen myötä terveytensä. Näin ei onneksi käynyt. Sen sijaan menetetään rahat, vapaa-aika sekä luottamus yhteiskunnan hyvyyteen. En pysty samaistumaan "remonttireiskan" nöyryytykseen talon paljastuttua hometaloksi, mutta uhrin häpeässä on kuitenkin yleisinhimillisyyttä. Kun yhteiskunta ei toimi oletetulla oikeudenmukaisella tavalla, uhri syyttää itseään: minun olisi pitänyt toimia toisella tavalla. Syyttömän uhrin häpeäminen ei sinänsä ole loogista, joten olisikohan tälle tunnemekanismille jokin biologinen perusta? Ahtisen teoksen rehellisyys ihastuttaa. Homevauriosta tulee hälytysmerkki jo varhain, mutta koska luottamus maailmaan ei vielä ole mennyt, ensimmäisiä merkkejä ei oteta vakavasti.

Kenelle: Kirjanäyttelyyn, jossa aiheena jokin seuraavista: rakentaminen, remontointi, mieskirjallisuus, isyys, etiikka, moraali, oikeuslaitos, hyvyys/pahuus, omaelämäkerrallisuus, taiteilija(romaani)t, selviytymistarinat, yhteiskunta pienen ihmisen kannalta.

Asiasanoihin voisi lisätä:
sarjakuvat : mieskirjallisuus
omaelämäkerrallisuus
remontti : rakennukset
rakentaminen
homevauriot
mieheys
isyys
kiinteistönkauppa : petos
oikeudenkäynti

Miksi Suomi on Suomi

Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi (Teos 2012)

Tommi Uschanov on idolini ja toivoisin, että hän olisi jo vanhempi, jotta olisi ehtinyt kirjoittaa enemmän kirjoja. Onneksi hän on kirjoittanut lehtiartikkeleita, jotka minulta ovat vielä lukematta. Pidän siitä, että uskomuksiani osoitetaan vääriksi. Ihmisten tietämättömyys - myös omani - on toisaalta pelottavaa, toisaalta väärän tiedon liikkeelläolo tekee maailman kiinnostavaksi: mitä asioiden takana oikeasti on?

Tässä teoksessa Uschanov ruotii suomalaisuuden erityispiirteitä. Esimerkiksi tapa hakea vainajat rintamalta kotiin on ominaista vain suomalaisille. Itselleni uusi oivallus oli muun muassa se, miten historiatonta suomalainen poliittinen kulttuuri on - poliittisessa väittelyssä ei käytetä argumentteja, joissa vedottaisiin esim. 50 vuoden takaiseen vastaavaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Muualla historia kulkee politiikan mukana.

Kenelle sopii: Yhteiskunnasta tai historiasta kiinnostuneille. Tietokilpailuista pitäville. Viisi-kuusikymppinen mies voisi olla "tyyppilukija", toisaalta sopii yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneelle nuorellekin. Opettaa mediakritiikkiä ja kriittistä suhtautumista "kaikkihan tietävät" -väitteisiin.

Muuta samantapaista lukemista:

• Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus : kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä (Teos 2010)
• myös Uschanovin suomentamat teokset saattavat olla mielenkiintoisia

Sähköt poikki

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti (WSOY 2015)

Tässä jännärissä Suomi on sössinyt ulkopolitiikkansa ja sisäisen turvallisuutensa hallinnoinnin niin pahasti, että Naton laajentumista kammoava Venäjä pistää Suomesta sähköt poikki kyberhyökkäyksen ja fyysisten iskujen avulla. Sähköjä ei saada palautettua, koska Suomen tietojärjestelmiin on syötetty sabotaasiohjelmia. Ihmisiä paleltuu hengiltä. Jengit murtautuvat väkisin niiden kotiin, joilla on tulisija tai ruokaa.

Kirjan henkilökavalkadi ja juonen yksityiskohdat ovat vain raamit sähkön puuttumisen  kauhuskenaariolle. Kävin viime talvena koulutuksessa nimeltä Pahasti poikki - näin selviät pitkästä sähkökatkosta. On hyvä tiedostaa, että sähköjen katketessa myös veden tulo loppuu. Juomavettä ei ole eikä vessoja voi vetää. Vuosittain tuhannet suomalaiset kotitaloudet joutuvat kokemaan pitkiäkin sähkökatkoja myrskyjen takia.

Kenelle sopii: Kenelle tahansa, joka sietää jännitystä. Joululukemiseksi ennen kovimpia pakkaskuukausia.

Muuta samantyyppistä luettavaa:
Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen (yhteiskunta ilman sähköä)

Varaudu pitkiin sähkökatkoihin: opas täällä
Kuunneltava versio löytyy Puolustusministeriön sivuilta

Eläintentäyttäjän perhesalaisuus

Henni Kitti: Elävän näköiset (WSOY 2014)

Melkein vihaksi pistää, kun vuonna 1985 syntynyt ihminen osaa kirjoittaa näin hienon teoksen. Henni Kitin romaania oli ihana lukea. Ei tarvinnut pinnistellä ymmärtääkseen kirjan rakennetta tai sitä, kuka milloinkin puhuu ja millä vuosisadalla. Ja silti oli henkevä kirja.

Romaani on sukutarina, jossa Tornionjoen varrella asuvat kaksi pariskuntaa saavat kumpikin lapsen. Naapureina kasvavat lapset lähtevät maailmalle, elanto löytyy Etelä-Suomesta, mutta välillä käydään Lapissa. Heti kirjan alussa esitellään perhesalaisuus, jonka paljastumista lukija jännää loppuun asti. Odotus palkitaan. Parasta kirjassa on henkilöiden sisäisen maailman kuvaus. Kitti ei koettele lukijan kärsivällisyyttä, hän on kuin luotettava pursi, jonka kyydissä on helppo mennä.

Kenelle sopii: Elämää ihmettelevälle himolukijalle, pohdiskelijalle, nuorelle tai vanhalle.

Muuta samantyylistä luettavaa:

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (sukutarina pohjoisesta homoseksuaalisella sivujuonteella)
Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (tyylillisesti erilainen, mutta sijoittuu Tornionjokilaakson liepeille; Kitin romaanissa mainitaan Pajala)
Maria Peura: Valon reunalla (sijoittuu Lappiin Pelloon, mistä Kitti on kotoisin, ja kuvaa  nuoruutta)
Katri Lipson: Kosmonautti (nuoruus, tunnelmassa ehkä jotakin samaa)

Peter Greenawayn elokuva "ZOO - A Zed and Two Noughts" sopisi oheiskatsottavaksi.

Asiasanoihin voisi lisätä

sukuromaanit (mielestäni tämä oli enemmän suku- kuin perheromaani)
eläinten täyttäminen (termi "eläintentäyttäjät" korvataan termillä "konservaattorit", mutta YSA:sta löytyy kyllä asiasana "eläinten täyttäminen", mikä on kirjan kannalta olennainen termi)
vuorovaikutus : ihminen : eläimet
nuoruus (asiasanaa aikuistuminen on käytetty, pitää muistaa hakea myös sillä, jos tekee nuoruusaiheista kirjanäyttelyä)
perhesalaisuudet
kylät : Lappi : Tornionjokilaakso

Aleksandran ja Santerin lahjakkuus olisi mukava tuoda asiasanoituksessa esiin. "Lahjakkuus" olisi kuitenkin liian dominoiva asiasana, koska se ei ole kirjassa olennaista. "Poikkeusyksilöt" taas jättää lukijalle vallan päätellä, minkälaisesta poikkeuksellisuudesta on kyse; näyttää olevan käytetty fantasiakirjallisuuden yhteydessä eniten.

Ihmisyyden problemaattisuus

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015)

Pidän Iida Rauman kirjoitustyylistä ja luen kaiken, mitä hän julkaisee. Hänen toinen romaaninsa on paksu, 474-sivuinen, ja käsittelee monia teemoja: ihmisyys kontra eläimellisyys, järki kontra tunne, rationaalinen maailmankuva kontra yliluonnolliseen uskominen, nerous kontra kehitysvammaisuus, heteroseksuaalisuus kontra queer-suuntautumisten kirjo... Aineistosta olisi riittänyt pariinkin romaaniin, mutta ei ole synti, jos kirjailijalla on paljon sanottavaa.

Rauman teksti on säkenöivän älykästä ja itselleni on melkeinpä sivuseikka, mistä aiheesta hän kirjoittaa. Päähenkilönä on nuori matemaatikkonero Erika, jolla on heikot sosiaaliset taidot. Hän etsii paikkaansa tiedeyhteisössä. Rinnalla kulkevat kehitysvammainen pikkusisko Emilia, transsukupuolinen kirjastovirkailija Tuovi sekä taiteellinen ystävätär Annukka (jonka puhuma Oulun murre onnahtaa välillä). Henkilögalleriaan mahtuvat vielä Tuovin häilyväinen naisystävä Janette sekä Erikaan epäterveesti rakastunut tiedemies Tom. Seksuaalisuus on yksi väylä ihmisten välillä. Tuovin kautta tuodaan esiin toivottomuus maapallon tulevaisuuden suhteen. Yhteistä henkilöille on hämmentyneisyys ja täyttymättömät toiveet. Tasapainoisimmat henkilöt ovat transsukupuolinen Tuovi ja kehitysvammainen Emilia. Romaanin sisällön pukeminen sanoiksi tuntuu banaalilta, koska juoni ei ole pääasia, vaan henkilöiden tapa olla - tai yrittää olla - järkeä palvovovassa, mutta yhä järjettömämmäksi käyvässä maailmassa.

Teoksessa on hitunen maagista realismia. Kaikki ei ole tieteen selitettävissä, ainakaan vielä. Koiriin liittyvä symboliikka kulkee vahvana läpi teoksen. Seksuaalisuuden käsittelyssä kiehtovaa on se, ettei queer-ilmiöitä mitenkään problematisoida eikä pyydetä anteeksi: ei ole hävettäviä kaapistatuloja, ei ympäristön paheksuntaa, vaan henkilöhahmot vain elävät seksuaalisuuttaan todeksi. Ihmisyyden ongelmat ovat muualla kuin seksin ilmenemismuodoissa. Kansi on mielestäni harmillisen huono; toki kansi kuvaa osuvasti, mitä teos käsittelee, mutta kyllä lukijaa pitäisi pikkuisen rohkaista tarttumaan näin hyvään kirjaan, ja sitä kansi ei tee.

Kenelle sopii: Himolukijalle, joka ei säikähdä queer-asioita. Nuorelle aikuiselle. Yliopisto-opiskelijalle. Ympäristöasioita pohtivalle. Kirjallisuudenopiskelijalle. Yliluonnollisen kosketuksesta pitävälle.

Asiasanoihin voisi lisätä:

maaginen realismi
ihmisyys : eläimellisyys
nuoruus
ihminen : luonto : ristiriidat
ekokatastrofit
symboliikka : koira
tiedeyhteisöt
nerot
kehitysvammaiset
kirjastovirkailijat
nuoret aikuiset

Muuta samantyylistä luettavaa:

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (tiedemaailma, ympäristöasiat)
Anja Snellman: Antautuminen (erityisherkkyys, outona muiden maailmassa)
Johanna Sinisalo: Linnunaivot (ihmisen ja luonnon välinen ristiriita)

Vanhukset absurdissa nykymaailmassa

Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho (Teos 2015)

Humoristisessa kirjallisuudessa vanhukset usein kuvataan kovaäänisinä höpsöinä, jotka eivät ole pysyneet kehityksen kärryillä. Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogiassa on toisin: vanhukset ovat sekopäiseksi muuttuneen nyky-yhteiskunnan ainoat selväjärkiset jäsenet. Trilogian kolmannessa osassa vanhustenhuolto on kehittynyt niin tehokkaaksi, että Ehtoolehdossa ei enää ole henkilökuntaa lainkaan. Koneet valvovat vanhuksia. Vanhukset pitävät huolta toisistaan; "sitä kutsutaan yhteisölliseksi hoivaksi", kirjailija toteaa. Kirjaa voisi kuvata "riemastuttavaksi", kuten takakansissa aina luvataan, ellei kyseessä olisi myös hyytävä dystopia. Tähän suuntaan ollaan menossa. Salapoliisikirjallisuutta en tästä teoksesta paljon löytänyt, mutta dekkariluokkaan laittaminen takaa laajemman lukijakunnan kuin tavallisten romaanien genreen upottaminen, ja lukijoita teos ansaitsee.

Asiasanoihin voisi lisätä: 

satiiri
terveydenhuolto : vanhukset
vanhustenhuolto : teknokratia : kritiikki
geroteknologia : tietokoneet
teknologiakritiikki

Kenelle sopii: Keski-ikäisille, omaishoitajille, hoitotyötä tekeville, kunnallisia hoitopalveluja suunnitteleville, vanhuksille.

Satiiri joulumaasta

Miina Supinen: Mantelimaa (WSOY 2015)

Jokainen taideteos syntyy omien lakiensa mukaan, mutta jos minun olisi pakko yrittää laatia Mantelimaan resepti, kokeilisin seuraavaa: Otetaan Rabelais'n teos Suuren Gargantuan hirmuinen elämä tai miksei myös Voltairen Candide, lisätään Rare Exports -elokuva sekä Tuurin kyläkaupasta kertova tosi-tv-sarja. Heitetään sekaan vielä Kari Hotakaisen romaani Luonnon laki, Neil Hardwickin televisionäytelmä Tuntematon potilas, Supisen edellinen romaani Säde sekä tv-sarja Ihmebantu. Lisätään ripaus jouluvalmistelujen ahtaalle ajaman perheenäidin kitkeränmustaa huumoria. Sekoitetaan. Tarjoillaan jäähdytettynä rapsakan satiirin kera.

Elikkä siis romaani herätti paljon assosiaatioita.

Kirjassa oli kohtia, jotka naurattivat minua, mutta en ymmärtänyt kaikkea kirjan sisältämää symboliikkaa - tuli tunne, että minun pitäisi tuntea klassikkoja paremmin ymmärtääkseni viittaukset. Sivujuonteita oli paljon. Kirjailija intoilee blogissaan Shakespearesta, ja keskiaikaisen (karnevalismin) vaikutteita Mantelimaassa selvästi on. Ehkä nyky-yhteiskunnan järjettömyydessä on keskiaikaan paljonkin yhtymäkohtia? Ilakoikoon ken voi, sillä huomenna tulee tuho (musta surma/ilmastotuho)? Ostoskeskusten temppelimäisyys ja kirkkomainen koristeellisuus auttaa luomaan siltoja yliluonnollisuuteen. Nykyisin mörköjen ei kannata asua kirkossa, sillä siellä on liian vähän ihmisiä hätyytettävänä. Kauppakeskuksessa on paremmat apajat.

Asiasanoihin voisi lisätä:

satiiri : kulutusyhteiskunta
absurdi
makaaberius
maaginen realismi
ostoskeskukset : teemat : joulu

Muuta samanhenkistä luettavaa:

Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori
Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse
Tuomas Kyrö: Jänis ja kerjäläinen