Yhteiskuntakehityksestä Suomessa ja Yhdysvalloissa

Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen : kulttuuripessimismin nousu 1965 - 2015 (Teos 2015)

Vuonna 1965 elettiin optimismin aikaa, ja syytäkin oli: maailmansodat olivat aikuisilla vielä muistoissa ja mitä tahansa yhteiskuntakehitystä pidettiin parempana kuin menneisyyttä. Tulevaisuus lupasi nousevaa elintasoa ja teknologista edistystä. Viidenkymmenen vuoden kuluttua, vuonna 2015, elintaso onkin yli kolminkertaistunut, lapsikuolleisuus liki kadonnut ja yleismaailmallinen köyhyys vähentynyt selvästi. Silti yhteiskunnallisessa keskustelussa vallitsee pessimismi. Miksi? Ei mikään helppo aihe mutusteltavaksi, mutta Uschanov selviää urakasta kunnialla. Suomen lisäksi käsitellään laajasti Yhdysvaltain muutosta 1900-luvulla.

Ilmastonmuutosta käsitellään teoksessa vain lyhyesti. Rivien välistä olin lukevinani, että pessimistinen mieliala haittaa ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Toisaalta itseäni aina mietityttävät tulevaisuudenennusteet milloin miltäkin alalta, kun ilmastonmuutos vain jätetään huomiotta.

Kenelle: Yhteiskunnasta ja aatehistoriasta kiinnostuneille. Tyyppilukija voisi olla keski-ikäinen tai vanhempi, mutta sopii nuorillekin. Kirjasta saa hyviä keskustelunaiheita.

Asiasanoihin voisi lisätä:
poliittinen historia : Yhdysvallat : 1900-luku
amerikkalaisuus
aatehistoria : Suomi : 1900-luku : 2010-luku

Naisnäkökulma Japaniin

Marjo Seki: Kurkistus viuhkan taakse (omakustanne, 2015)

Marjo Sekin muistelmateos kahdestakymmenestä Japanissa vietetystä vuodesta on iloinen yllätys. Päältä päin vaatimattoman näköinen omakustanne on taitavasti ja tiiviisti kirjoitettu. Teos olisi varmaankin mennyt läpi kaupallisella kustantajalla, mutta ehkä Tampereella japanilaista ravintolaa pitävä kirjoittaja ei ole tarvinnut ulkopuolista levityskanavaa.

Marjo Seki lähti Japaniin nuorena tyttönä, perusti perheen ja toimi yrittäjänä. Suomeen palattuaan hän on toiminut Japani-asiantuntijana monissa tehtävissä. Hän on ehtinyt analysoida japanilaisuutta pitkään, minkä ansiosta teos on paitsi vetävästi kirjoitettu, myös asiasisällöltään jäsennelty. Henkilökohtaiset kokemukset nivoutuvat mukavasti yhteiskuntakuvaukseen.

Kenelle sopii: Japaniin vaihto-oppilaaksi tai työasioissa menevälle. Japani-intoilijalle. Yrittäjyyskertomuksista pitävälle. Naisen asemaa eri yhteiskunnissa tai naisyrittäjiä tutkivalle.

Muuta samantyylistä luettavaa: Vastapariksi tälle teokselle sopii Marutei Tsurusen (ent. Martti Turunen) muistelmateos Sinisilmäinen samurai : suomalaisella sisulla Japanin senaattiin. Tsurunen asettui japanilaiseen perheinstituutioon miehenä, Seki taas naisena. Avioliiton tarjoamien etuuksien ja velvollisuuksien suhde on miehelle ja naiselle valtavan erilainen.

Japanista suomalaisin silmin

Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai : suomalaisella sisulla Japanin senaattiin (Gummerus 2015)

Japanissa melkein 50 vuotta asunut Marutei Tsurunen, alun perin Martti Turunen, on kirjoittanut toiset muistelmansa. Ensimmäiset julkaistiin vuonna 1994. Jälleen kerran on kiinnostavaa huomata, miten elämänkaaren edetessä muistelijan tulkinta omista elämänvaiheista kehittyy. Tsurunen on tullut tunnetuksi Japanin ensimmäisenä eurooppalaissyntyisenä kansanedustajana 2002 - 2013. Japaniin hän muutti lähetyssaarnaajana 1960-luvun lopulla.

Ensimmäisessä muistelmissaan Tsurunen kertoi nimensä japaninkieliseksi muuttamisesta. 'Tsuru' tarkoittaa kurkea ja 'nen' vuotta. Japanilaisten korvissa nimi kuulostaa onnea tuottavalta. Toisissa muistelmissa nimenmuutoksen psykologinen puoli sivuutetaan. Tsurunen on kyllä hyvä nimi miehelle, joka kiihkeästi halusi japanilaistua.

Teoksen punaisena lankana on mielestäni pyrkimys tehdä tilinpäätös omien ratkaisujen vaikuttimista ja niiden oikeutuksesta sekä työuran aikaansaannoksista. Tsurunen on tarpeeksi vanha uskaltaakseen kyseenalaistaa joidenkin vaikuttimiensa jalouden, mutta osaa myös tuntea armoa itseään kohtaan. Uskonnollisissa piireissä ja politiikassa toimijoiden on ylläpidettävä itsestään hyveellistä julkikuvaa, ja tämä näkyy muistelmissa tasapainoiluna hyvien vaikuttimien vakuuttelun ja itsetilityksen välillä. Ainahan muistelmat kirjoitetaan jollekulle yleisölle - kuvitellaan etukäteen, kuka tämän tekstin lukee. Niin suomalainen ex-vaimo kuin uusi japanilainen vaimo saavat teoksessa arvostusta ja kiitosta antamastaan tuesta. Parhaimmillaan Tsurunen on kuvatessaan japanilaista yhteiskuntaa suomalaisen näkökulmasta. Hän ei kaunistele Japanin ongelmia kimono-silmälasien läpi.

Tsurunen kertoo, kuinka hänen Helsingissä käydessään taksinkuljettaja oli todennut, että suomeahan te puhutte, mutta 40 vuotta vanhaa suomea. Tekstissä on tosiaan vanhahtavia ja onnahtaviakin ilmauksia: perinteellinen, tiedoittaa, kehoittaa, rauhallinen kotitaloalue. Nämä on Gummeruksella aivan oikein säilytetty - ne ovat ekspatriotismin eksotiikkaa. Osa muistelmista on sutjakkaa suomea ja voi arvata, että ne osiot on kirjoitettu kirjoittamisprosessin loppupuolella.

Kenelle: Japanista ja siirtolaisuudesta kiinnostuneille. Muistelmista pitäville.

Asiasanoituksesta: En ole varma, löytyisikö teos, kun etsitään kirjoja siirtolaisuudesta, maastamuuttajista tai suomalaisista ulkomailla. Pitää muistaa hakea asiasanalla KULTTUURIEROT. Ysassa olisi tarjolla myös EKSPATRIAATIT. Sillä löytyy hämmentävän vähän teoksia. Myös ASUMINEN ULKOMAILLA olisi käyttökelpoinen asiasana, vaikka ulkomaa muuttuu Tsurusella kotimaaksi.

Afrikasta länteen

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (Gummerus 2013)
Mariatu Kamara: Bite of the mango (Bloomsbury 2010)

Molemmissa teoksissa nuori nainen kuvaa lapsuutta ja nuoruutta vaikeissa olosuhteissa Afrikassa sekä muuttoa länsimaihin. Bulawayon romaanissa lähdetään Zimbabwesta Yhdysvaltoihin, Kamaran muistelmissa lähdetään Sierra Leonesta Lontoon kautta Kanadaan. Kamaran teoksen luin Will Schwalben Elämän mittainen lukupiiri -teoksen innoittamana.

Bulawayon suurenmoinen esikoisteos sisältää tarkkaa ihmisten ja kulttuurierojen havainnointia. Aluksi länsimaiset avustustyöntekijät valokuvaavat afrikkalaisia resupekkalapsia lupaa kysymättä, mutta myöhemmin kameran linssi kääntyy ikään kuin toisin päin, kun Amerikkaan muuttanut nuori nainen kuvaa länsimaisia ihmisiä - eikä aina kovin imartelevassa valossa. Odotan, että Bulawayo kirjoittaisi lisää. Tahdon katsella maailmaa lisää hänen objektiivinsa lävitse.

Me tarvitaan uudet nimet -teoksen asiasanoihin voisi lisätä:
kulttuurierot : afrikkalaisuus : länsimaalaisuus
aineellinen kulttuuri
elintaso

Eero Alén: Linkolan soutajan päiväkirja

Kunpa joku kirjoittaisi minusta yhtä hellästi kuin Eero Alén kirjoittaa Pentti Linkolasta!

Paraisten "kalakoulussa" eli Valtion kalatalousoppilaitoksessa kalastajaksi opiskeleva Eero Alén pestautui syksyllä 1994 työharjoitteluun Pentti Linkolalle soutajaksi. Ei ollut helppo pesti. Ilman moottoria mennään, tehdään pitkiä päiviä ilman ruokataukoja, eletään vaatimattomasti, syödään pilaantunuttakin kalaa. Pentti Linkola on nero, poikkeusyksilö, ja kun hänelle sattuu huono päivä, saa soutaja toimia ukkosenjohdattimena. Ainahan verkonkokijat moittivat soutajaansa, mutta nerolle ei kehtaa sanoa vastaan. Kuitenkin Eero Alén kuvaa mestariaan - jota hän sinnikkäästi teitittelee - suurella ymmärryksellä ja lempeää huumoria viljellen.

Aikaisempien Pentti Linkolasta kertovien kirjojen pohjalta kuvittelin Linkolan asuvan yksinään synkän metsän keskellä, mutta soutajan muistiinpanot paljastavat vilkkaan sosiaalisen elämän. Linkolan mökkiin tupsahtaa milloin maan eliittiä, milloin tuntemattomia maankiertäjiä, jotka haluavat kaveerata Linkolan kanssa. Muistan myös lukeneeni, että Linkolan mielestä sanomalehtien pitäisi olla vain parisivuisia lipareita ja ilmestyä kerran viikossa, mutta itse hän seuraa suurta joukkoa kulttuurilehtiä, koska "kuka niitä muuten lukisi?".

Teos on taitavasti kirjoitettu. Sekä Linkolan että Alénin ajatukset tuntuvat kiinnostavilta. Googletin Eero Alénin, mutta en saanut selkoa, mitä hän nykyään puuhailee. Olisin lukenut lisää hänen tekstiään. Linkolan soutajan päiväkirja oli Tiiliskivi-palkintoehdokkaana vuonna 2006 ja sen netistä löytyvät arviot ovat pääosin myönteisiä. Lintumies Pertti Koskimies on kuitenkin kirjoittanut kummallisen kielteisen arvion. Vähän haiskahtaa kilpailulta siitä, kuka parhaiten Linkolaa ymmärtää. Minusta tuntuu, että Linkola tykkää myös provosoida eikä haluakaan, että kaikki hänen sanomansa ymmärretään

Teos on harmillisen huterasti asiasanoitettu, se ei löydy asiasanoilla ympäristö eikä luonnonsuoj tai luonto. Löytyy lähinnä Pentti Linkolan kautta.

Kenelle sopii: Erikoisten ihmisten elämäkerroista kiinnostuneelle. Kalastuksesta kiinnostuneelle. Ympäristöasioista kiinnostuneelle. Korkeakulttuuria ja aatehistoriaa seuraavalle.

Muuta samantyylistä luettavaa: 

• Pentti Linkolan teokset
• Linkolan ajamana (toim. Tere Vadén)
• Nordlund, Lasse: Elämämme perusteista 
• Davis, Kaarina: Irti oravanpyörästä

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska

Mirkka Lappalaisen teos "Jumalan vihan ruoska : suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697" on kirjoitettu kadehdittavan selkeästi. Kun kirja vielä on painettu paksuhkolle paperille ja runsaasti kuvitettu, se tarjoaa miellyttävän lukukokemuksen sellaisellekin, joka ei yleensä lue historiakirjoja. Lappalainen kertoo paitsi faktat 1600-luvun lopun nälkäkatastrofista Suomesta, myös nivoo silloin koetun nälänhädän nykypäivän nälänhätiin: mitä yhteisiä piirteitä niissä on, mistä ne johtuvat. Teoksen tekee ajankohtaiseksi aiheyhdistelmä ilmastonmuutokset + nälänhätä. Teoksesta selviää sekin, miten nälkiintyminen vaikuttaa ihmisen psyykeen ja käyttäytymiseen.

Kenelle sopii: Historiasta kiinnostuneelle. Ilmastonmuutoksesta kiinnostuneelle. Sukututkijalle tai historiallisten romaanien lukijalle, joka kaipaa syventävää tietoa elämästä 1600-luvulla Suomessa.

Muuta samantapaista luettavaa: 

• Aki Ollikainen: Nälkävuosi (84.2, nälänhätä Suomessa 1860-luvulla)
• Eino Hanski: Pitkä talvi (84.2, muistelmateos, Leningradin piiritys ja nälänhätä, jopa kannibalismi)
• hae asiasanoilla NÄLÄNHÄTÄ, NÄLKÄ, HISTORIA : 1600-LUKU, KANNIBALISMI, HENKIINJÄÄMINEN
• nälkä on keskeinen teema myös keskitysleirikirjoissa, kuten Borowski: Kotimme Auschwitz 

Michael Hingson: 1463 porrasta

Michael Hingson: 1463 porrasta : tositarina sokeasta miehestä, hänen opaskoirastaan ja luottamuksen voitosta New Yorkin kaksoistorneissa. KKJMK 2012.

Myyntialalla työskentelevä sokea Michael Hingson oli toimistossaan WTC-tornin 78. kerroksessa, kun rakennukseen törmäsi terroristien kaappaama lentokone. Teoksessa hän kertoo, kuinka hän pääsi pois sortuvasta tornista opaskoiransa Rosellen avustuksella. Samalla hän käy läpi elämänhistoriansa: kuinka selviytyä sokeana näkevien ehdoilla toimivassa yhteiskunnassa. Teos on helppolukuinen ja siinä on lievä kristillinen sävy. Lopussa on tietopaketti suomalaisiin näkövammaisiin liittyen.

Kenelle sopii:  Sopii lukijalle, jonka kiinnostuksen kohteena ovat muistelmat, selviytymistarinat, vammaiset, näkövammaiset.

Muuta samantyylistä luettavaa: 
Ari Suutarla: Betty ja minä (Herättäjäyhdistys 1985). 
Hae asiasanoilla: näkövammaiset, sokeat, opaskoirat