Muuan motelli Kempeleessä

Jarmo Stoor: Motelli (Into 2015)

Joistakin Jarmo Stoorin varhaistuotannon romaaneista en ole pitänyt, mutta luin Motellin, koska sen kustantanut Into Kustannus julkaisee mielestäni kiinnostavaa kirjallisuutta. Arvelin, että kirjalla täytyy olla ansionsa. Ja olikin. Kustannustoimittaja on tehnyt hyvää työtä.

Kirjailija omisti 2000-luvun alussa motellin nimeltä Kempeleen Moottorimaja. Sattumoisin pystyn tunnistamaan muutaman henkilöhahmon esikuvan todellisuudessa. Hahmoissa on varmasti lapinlisää, mutta juorunnälkä innoitti lukemaan kirjan rivakkaan tahtiin.

Romaanissa kuvataan motellin eriskummallista arkea. Käytävillä hiippailee toinen toistaan arveluttavampia tyyppejä. Joviaali motellinpitäjä pärjäilee heittiöiden seassa hyvin ja onnistuu pitämään kuria silloin kun tarvitaan. Romaanissa on paljon elokuvallisuutta. Suurta sanomaa teoksessa ei ole, eikä teos ole suurta kirjallisuutta, mutta kyllä se sopii luettavaksi esimerkiksi Oulun seudulla asuvalle miehelle, joka pitää veijaritarinoista. Paikallisuus antaa lisäarvoa. Veijaritarinoissa ollaan usein matkoilla, no ollaanhan tässäkin, vaikka päähenkilö toimiikin matkustavaisten kiintopisteenä. Pulloa ja naista kallistuu, rapatessa roiskuu, elämä on rujoa mutta mielenkiintoista.

Muuta samantapaista luettavaa:
- hae asiasanalla VEIJARIROMAANIT
- Jos tykkää aihepiiristä (huono elämä kehnossa hotellissa), niin Bukowskia voi suositella.

Asiasanoituksesta: 
Jos tekee kirjanäyttelyä aiheesta MATKAT tms., on muistettava hakea myös asiasanalla MOTELLIT. Romaanin asiasanoissa ei ole esim. HOTELLIALA tai MAJOITUS.

Ihmisyyden problemaattisuus

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015)

Pidän Iida Rauman kirjoitustyylistä ja luen kaiken, mitä hän julkaisee. Hänen toinen romaaninsa on paksu, 474-sivuinen, ja käsittelee monia teemoja: ihmisyys kontra eläimellisyys, järki kontra tunne, rationaalinen maailmankuva kontra yliluonnolliseen uskominen, nerous kontra kehitysvammaisuus, heteroseksuaalisuus kontra queer-suuntautumisten kirjo... Aineistosta olisi riittänyt pariinkin romaaniin, mutta ei ole synti, jos kirjailijalla on paljon sanottavaa.

Rauman teksti on säkenöivän älykästä ja itselleni on melkeinpä sivuseikka, mistä aiheesta hän kirjoittaa. Päähenkilönä on nuori matemaatikkonero Erika, jolla on heikot sosiaaliset taidot. Hän etsii paikkaansa tiedeyhteisössä. Rinnalla kulkevat kehitysvammainen pikkusisko Emilia, transsukupuolinen kirjastovirkailija Tuovi sekä taiteellinen ystävätär Annukka (jonka puhuma Oulun murre onnahtaa välillä). Henkilögalleriaan mahtuvat vielä Tuovin häilyväinen naisystävä Janette sekä Erikaan epäterveesti rakastunut tiedemies Tom. Seksuaalisuus on yksi väylä ihmisten välillä. Tuovin kautta tuodaan esiin toivottomuus maapallon tulevaisuuden suhteen. Yhteistä henkilöille on hämmentyneisyys ja täyttymättömät toiveet. Tasapainoisimmat henkilöt ovat transsukupuolinen Tuovi ja kehitysvammainen Emilia. Romaanin sisällön pukeminen sanoiksi tuntuu banaalilta, koska juoni ei ole pääasia, vaan henkilöiden tapa olla - tai yrittää olla - järkeä palvovovassa, mutta yhä järjettömämmäksi käyvässä maailmassa.

Teoksessa on hitunen maagista realismia. Kaikki ei ole tieteen selitettävissä, ainakaan vielä. Koiriin liittyvä symboliikka kulkee vahvana läpi teoksen. Seksuaalisuuden käsittelyssä kiehtovaa on se, ettei queer-ilmiöitä mitenkään problematisoida eikä pyydetä anteeksi: ei ole hävettäviä kaapistatuloja, ei ympäristön paheksuntaa, vaan henkilöhahmot vain elävät seksuaalisuuttaan todeksi. Ihmisyyden ongelmat ovat muualla kuin seksin ilmenemismuodoissa. Kansi on mielestäni harmillisen huono; toki kansi kuvaa osuvasti, mitä teos käsittelee, mutta kyllä lukijaa pitäisi pikkuisen rohkaista tarttumaan näin hyvään kirjaan, ja sitä kansi ei tee.

Kenelle sopii: Himolukijalle, joka ei säikähdä queer-asioita. Nuorelle aikuiselle. Yliopisto-opiskelijalle. Ympäristöasioita pohtivalle. Kirjallisuudenopiskelijalle. Yliluonnollisen kosketuksesta pitävälle.

Asiasanoihin voisi lisätä:

maaginen realismi
ihmisyys : eläimellisyys
nuoruus
ihminen : luonto : ristiriidat
ekokatastrofit
symboliikka : koira
tiedeyhteisöt
nerot
kehitysvammaiset
kirjastovirkailijat
nuoret aikuiset

Muuta samantyylistä luettavaa:

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (tiedemaailma, ympäristöasiat)
Anja Snellman: Antautuminen (erityisherkkyys, outona muiden maailmassa)
Johanna Sinisalo: Linnunaivot (ihmisen ja luonnon välinen ristiriita)

Ei huora eikä madonna

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha (Like 2015)

Eronnut Saara on kouluikäisen Martin yksinhuoltaja, työskentelee teatterissa valosuunnittelijana ja harrastaa punttisalilla käymistä. Moderni, helposti samaistuttavissa oleva naishahmo siis. Kun hän törmää sattumalta nuoruudenheilaansa Jarnoon, lempi leiskahtaa ja alkaa rakastelun ilosta voimansa saava suhde.

Ala-Harjan teoksessa kaikki on päinvastoin kuin romanttisessa kirjallisuudessa: nainen on vahvempi ja suurempi kuin mies, nainen jarruttaa yhteen muuttamista eikä lopussa laiteta hääkutsuja postiin. Saara on kasvanut liian voimakkaaksi siihen rooliin, joka hänelle suhteessa Jarnoon on tarjolla. Ala-Harjan teksti rullaa vaivattomasti ja lukijaa ilahdutetaan runsailla arkihavainnoilla: juuri noin, tuon olen aina tiennyt, mutten ole osannut sanoiksi pukea. Ala-Harjan dramaturgitausta näkyy tekstissä siten, että se on helppo kuvitella näytelmäksi tai elokuvaksi.

Huomasin käyttäväni asiasanaa ruumiillisuus enemmän naisten kuin miesten kirjoittamien romaanien kohdalla. Ehkä en oman sukupuoleni takia näe miesten kirjoittamissa teoksissa ruumiillisuutta yhtä selvästi tai sitten ruumiillisen voiman ja aistimusten kuvailu miesten tekstissä on enemmän itsestäänselvyys. Aion jatkossa kiinnittää havainnointiini huomiota tältä osalta.

Antelias kaupunki

Aku Ojala: Antelias kaupunki (Gummerus 2015)

Aku Ojala (s. 1983) voitti esikoisromaanillaan Gummeruksen suuren romaanikilpailun vuonna 2014. Aion lukea Ojalan teokset vastaisuudessakin. Kirja on toisaalta pullollaan teräviä havaintoja ja oivalluksia - on ihanaa, kun kirjailija pukee sanoiksi sen, minkä itse on aina tiennyt, mutta ei ole tiennyt tietävänsä - mutta toisaalta kirja on välillä ihmeellisen tylsä. Antero menee baariin, Antero pokaa naisen, Antero hommailee naisen kanssa. Sitten Anterolla on tylsää. Hän kokee elämänsä tyhjäksi, mutta halveksuu työssäkäyviä tylsimyksiä. Antero kirjoittaa. Pari runokirjaa on jo syntynyt. Vielä hän näyttää, mikä on miehiään. Sitten hän menee taas baariin.

Romaanissa on paljon viittauksia kirjallisuuteen. Mieleeni tuli Bukowski - Antero tykkää Celinestä, kuten Bukowski - mutta tästä kirjasta puuttuu Bukowskin lämpö. Vaikka puutteellisiakin naisvartaloita kuvataan välillä myönteisesti, kuten Bukowski tekee, päähenkilö Antero ei tunne toveruutta kenenkään kanssa; hän ei ole koskaan kuulunut mihinkään porukkaan. Helsingin Sanomien arvostelun mukaan romaani "soi duurissa", mutta ei todellakaan soi. Antero tiedostaa tunnekylmyytensä, erillisyytensä ja masennuksensa itsekin, jatkuva naiskentelu ei sitä muuksi muuta. Antero lukee, ymmärtää, tiedostaa, hän on hirveän fiksu, mutta itseensä jumittunut. Arvosteluissa mainitaan esikuvia, joiden innoittamaksi teosta arvellaan - Miller, Sirola, Salama - joten selvästi on olemassa "genre", johon teos kuuluu. Se on vaikea genre, koska se on niin tuttu.

Asiasanoihin voisi lisätä:

taiteilijaromaanit
intertekstuaalisuus
miesnäkökulma
seksuaalisuus
eksistentialismi
kirjallinen kulttuuri
syrjäytyminen
kaupunkikulttuuri
kirjailijat : runoilijat
baarit

Antti Holma: Järjestäjä

Antti Holma: Järjestäjä (Otava 2014)

Televisio-ohjelma Putouksessa naurattaneen Antti Holman esikoisteos Järjestäjä ei naurattanut minua, vaikka takakannessa (tietysti) luvattiin hupia. Teos oli ehdolla Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Pidin kyllä teoksesta ja se pohditutti monta päivää.

Nuorehko mieshenkilö Tarmo on töissä kirjastossa työyhteisön ainoana miehenä. Kirjastotädit tulevat hänelle iholle, halailevat ilman lupaa, paitsi Minnamari, joka on pidättyväinen lestadiolaisuutensa takia. Hänestä Tarmolle sukeutuu eräänlainen tyttöystävä, vaikka Tarmon todellinen suuri rakkaus onkin teatterin nuori miestähti Daniel. Tarmo jättää kirjaston taakseen ja pestautuu teatterin järjestäjäksi päästäkseen lähelle Danielia. Järjestäjä on ammatinkuvaltaan organisaattori, joka vastaa muun muassa teatterin harjoitusaikatauluista.

Rakkaus on tässä teoksessa traagista. Tarmo on seksuaaliselta identiteetiltään tyylipuhdas homo, mutta hän toteuttaa homoseksuaalisuuttaan vain anonyymisti satunnaiskumppanien kanssa. Hän on aiemmin saanut rakkaudessa siipeensä, parempi siis olla enää rakastumatta. Tahtomattaan hän on joutunut kummalliseen suhteeseen heteronaisen kanssa. Lestadiolaiselle Minnamarille seksuaalinen pidättyväisyys on okei, sillä eihän sänkyyn toki mennä ennen papin aamenta. Minnamarin hälytyskellot eivät kilkata. Myöskään Danielin,Tarmon rakkauden kohteen, hälytyskellot eivät kilkata ennen kuin on liian myöhäistä: kun Tarmo pitkään ihastustaan kierreltyään uskaltaa tehdä aloitteen Danielin suuntaan, se on järkytys Danielille, joka on pitänyt Tarmoa kaverinaan.

Lopuksi kirjailija iskee kaiken läskiksi, koska ilmeisesti tälle sopalle on jostakin syystä pakko nauraa. Teoksen lopussa on nerokkaita juonenkäänteitä ja langanpäiden yhteensolmimisia jaritervomaiseen tyyliin. Minun mieleeni teos jäi ennen kaikkea traagisena ja ahdistavana, vaikka toki siinä on komiikkaakin. Teos on mielestäni loistava kuvaus ei-toivotusta rakkaudesta ja ongelmallisesta fyysisyydestä: Tarmoon kosketaan jatkuvasti väärällä tavalla, väärin toivein, hänen rajojaan loukaten, kun taas hänen rakkaudellinen kosketuksensa herättää toisessa miehessä inhoa. Miten aidata oma fyysinen kehonsa sopivalla tavalla?

Asiasanoihin voisi lisätä:
homoseksuaalisuus
onneton rakkaus
ruumiillisuus
julkisuus
näyttelijät

Anu Silfverberg: Äitikortti

Anu Silfverbergin Äitikortti : kirjoituksia lisääntymisestä (Teos 2013) sai minut lisäämään hänet niiden kirjailijoiden listalle, joiden uusia teoksia odotan. Olen kyllä pitänyt Silfverbergin aiemmistakin teoksista. Ja luin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä sen artikkelin, jossa Silfverberg kollegansa kanssa kyseenalaisti Minttu Vettenterän sepittämän Enkeli-Elisan olemassaolon.

Äitikortti on ihastuttavan älykästä, rohkeaa, kirkassilmäisen rehellistä tekstiä äitiydestä, isyydestä ja sukupuolirooleista. Silfverberg uskaltaa ajatella ajatuksen loppuun asti.

Kenelle sopii: Äitiydestä, naisen asemasta ja sukupuolirooleista kiinnostuneille. Yleensäkin älykkäistä, yhteiskuntaa ruotivista esseistä pitäville. Harmi, että kirja on joutunut luokkaan 04. Sieltä se liikkuu huonosti.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi, eli, Miksi en enää matkusta junassa
• Kaari Utrio: Ihmisen paikka : kirjoituksia 2000-luvulta
• Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
• hae asiasanalla ESSEET ja/tai NAISEN ASEMA

Sofi Oksanen: Baby Jane

Sofi Oksasen Baby Jane (WSOY 2005) on erityylinen kirja kuin hänen myöhemmät teoksensa Puhdistus (2008) ja Kun kyyhkyset katosivat (2012). Teoksessa on yhtymäkohtia Oksasen esikoisteokseen Stalinin lehmät.

Baby Janen tapahtumat sijoittuvat Helsingin Kallioon 1990-2000-luvulle. Teoksen minäkertoja analysoi suhdettaan Pikiin, jonka kanssa hänellä on ollut rakkaussuhde, joka sittemmin on muuttunut ystävyydeksi. Minäkertoja on aloittanut heterosuhteen miehen kanssa, mutta hän kokee suhteen henkiseksi huoraamiseksi. Uudesta avoliitostaan käsin hän yrittää tukea paniikkihäiriöstä kärsivää Pikiä. Teoksessa myös kuvataan tragikoomisesti, kuinka minäkertoja ja Piki kauppaavat lehti-ilmoitusten avulla käytettyjä pikkuhousuja saadakseen toimeentulonsa.

Teoksen alussa vallitseva teema on lesborakkaus, mutta loppua kohti pääteemaksi nousee Pikin paniikkihäiriö, joka vangitsee hänet kotiinsa ruokaa tuovan ex-tyttöystävän armoille. Yksiössään kituva Piki, joka ei uskalla edes viedä roskia ulos, muistuttaa kiinnostavalla tavalla Oksasen Puhdistus-kirjassa esiintyvää sotilaskarkuria, jota piilotellaan maalaistalon ruokakomerossa ja joka on ruoan suhteen muiden armoilla. Teoksen muita teemoja ovat mielenterveysongelmat, homoseksuaalisuus, lääkehoito, itsemurha, ystävyys, Helsingin homoskene ja pornografia. Terveydenhuoltoa, varsinkin mielenterveyspalveluja, kritisoidaan välinpitämättömyydestä. Kallion kirjasto esiintyy tekstissä lukuisia kertoja.

Kenelle sopii: Alakulttuureista (asiasana OSAKULTTUURIT) kiinnostuneille. Edellä mainituista teemoista (homoseksuaalisuus, mielenterveys) kiinnostuneille. Teos on hieman ahdistava, se ei ole selviytymistarina. Tekstin tasolla teos on huomattavan helppolukuinen verrattuna Kun kyyhkyset katosivat -teokseen.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Hanna Marjut Marttila: Kertoi tulleensa petetyksi (Otava 2002) (syrjäytyminen, mielenterveysongelmat)
• Iida Rauma: Katoamisten kirja (Gummerus 2011) (lesborakkaus, nuoret aikuiset) 
• hae asiasanalla PANIIKKIHÄIRIÖ
• kokeile hakea asiasanoilla KAUPUNGINOSAT + KALLIO
• voi hakea myös asiasanalla MIELENTERVEYS, mutta sillä tulee monenlaista tavaraa

Sofi Oksanen Wikipediassa

Michal Witkowski: Hutsula

Luin aluksi Michal Witkowskin Hutsulaa (Like 2007) aivan innoissani. Tykkäsin tyylistä ja tarinoista. Kuitenkin toisella sadalla sivulla rupesi kyllästyttämään tämä "hinttari-Decamerone", kuten takakannessa mainostetaan. Teos alkoi tuntua adeknoottikokoelmalta. Pidin teoksesta, vaikka jätin sen kesken.

Hutsula kertoo Puolan homojen alakulttuurista, homoprostituutiosta, transvestiiteista yms. Sen henkilöhahmot ovat kiinnostavia, traagisia (aids) ja hauskojakin.

Kenelle sopii: Eroottisesta kirjallisuudesta pitävälle, rankoista tarinoista pitävälle, homoseksuaalisuudesta ja muista seksuaalisista identiteeteistä kiinnostuneelle. Alakulttuureista (asiasana osakulttuurit) kiinnostuneille. Teoksessa käsitellään  myös postkommunismia.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Asiasanoitus seksuaalisuutta käsittelevissä teoksissa on kirjavaa ja arvovärittynyttä. Kokeile hakea asiasanoilla homoerotiikka, homoseksuaalisuus, pornografia, eroottinen kirjallisuus, underground, alatyyliset teokset, seksuaaliset poikkeavuudet, seksuaalisuus, seksuaalinen identiteetti, seksuaalinen käyttäytyminen, osakulttuurit
• Witkowskin teoksessa ei ole asiasanaa alatyyliset teokset, vaikka esimerkiksi Bukowskilta se löytyy.

Marja Björk: Poika

Marja Björk on kirjoittanut romaanin Poika (Like 2013) oman poikansa kokemuksiin perustuen. Kirja kertoo transsukupuolisen Marion-tytön lapsuudesta ja nuoruudesta aina siihen asti, kunnes hänen sukupuoltaan korjataan ja hänestä tulee mies nimeltä Miro.

Olen iloinen, että tämä kirja on kirjoitettu, vaikka kirjasta onkin helppo löytää puutteita. Äidin käsiala näkyy tekstissä äidin roolin korostamisena. Muistelmatyyli paistaa tekstistä läpi. Silti teos on kiehtova. Monesti kirjailijat väittävät pystyvänsä eläytymään mitä ihmeellisimpiin asioihin, mutta en usko, että tätä tarinaa olisi voinut keksiä omasta päästään.

Asiasanoihin olisi sopinut myös SELVIYTYMINEN, NUORUUS ja ÄITIYS ja/tai ÄIDINRAKKAUS.

Kenelle sopii: Erikoisista elämäntarinoista pitävälle. Erilaisen lapsen äidille. Nuoruudesta 2000-luvulla kiinnostuneelle. Selkeistä, helppolukuisista tarinoista pitävälle, joka ei kavahda rankkaa aihetta.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Hae asiasanalla TRANSSUKUPUOLISUUS sekä TRANSSEKSUAALISUUS (aiemmin käytettiin jälkimmäistä termiä.
• Kirsti Ellilän teoksessa Ristiaallokkoa (Karisto 2011) on sivujuonteena papin tyttären seurustelu transsukupuolisen henkilön kanssa.