Lukuneuvoja kehui tätä kirjaa blogissaan ja oikeassa oli. Teos on koukuttava, yhtä aikaa tunteisiin vetoava, tieteellinen ja jännittävä. Alaotsikko on harhaanjohtava: tämä ei ole rakkaustarina, vaan kertomus intohimosta tutkimustyötä kohtaan.
Bea Uusma sai sattumalta käsiinsä vanhan kirjan, jossa kerrottiin Pohjoisnapaa kohti vetykaasuilmapallolla lähteneestä Andréen retkikunnasta. Naparetki alkoi vuonna 1897. Vuonna 1930 retkikunnan jäsenten ruumiit löydettiin Huippuvuorten pikkusaarelta, mutta heidän kuolinsyystään esitettiin monia eri käsityksiä: säilykkeistä saatu lyijymyrkytys, paleltuminen, hylkeenmaksasta saatu botulismi ja niin edelleen. Bea Uusma käytti kirjan luettuaan muutaman kymmenen vuotta naparetkeilijöiden kohtalon selvittämiseen. Hän on ammatiltaan lääkäri, mistä oli suuresti hyötyä retkikunnan vaiheiden selvittämisessä. Sääolosuhteet, vaatetus, ruokavalio, kaikki otetaan huomioon, ja lopuksi arvoitus - ehkä - ratkeaakin. Teoksessa on runsaasti valokuvia ja muuta dokumenttiaineistoa.
Suostuttelin miestäni lukemaan teoksen kymmenen ensimmäistä sivua. Häntä ei kiinnostanut: "Jos joku lähtee henkensä kaupalla Pohjoisnavalle, niin joutaakin kuolla." Sitten hän kuitenkin luki ne ensimmäiset sivut - ja päätti lukea koko kirjan.
Kenelle sopii: Jonkin verran luonnontieteistä kiinnostuneelle. Tieteen arvoituksista pitävälle. Matkakertomuksista ja kuvateoksista pitävälle.
Asiasanoituksesta: Asiasanoissa on NAPARETKET ja TUTKIMUSMATKAT, mutta teos ei löydy asiasanalla MATKAT tai MATKAKERTOMUKSET. Matka-aiheista kirjanäyttelyä tehdessä on muistettava hakea myös sanalla TUTKIMUSMATKAT, jos tietokannassa ei ole etukatkaisumahdollisuutta.
