Juoppous on hulluutta

Kalle Lähde: Happotesti (Otava, 2015)

Kalle Lähteen esikoisromaani Happotesti kertoo googlettamalla löytyvien haastattelujen mukaan hänen omista kokemuksistaan. Viisikymppinen kirjailija on nuoresta pitäen painiskellut liian juomisen kanssa ja ollut viimeiset pari vuotta kokonaan raitis. Ihmettelen, kuinka hän on jaksanut palata kokemuksiinsa ja vielä onnistunut kirjoittamaan niin hauskasti.

Teoksen minäkertoja Joonatan on naimisissa oleva turkulainen tuurijuoppo. Hän on sanoutunut irti työstään loukkaannuttuaan työnantajan epäilystä, että hänellä olisi "ongelma". Työn päätyttyä hän voi omistautua elämän tärkeimmälle asialle eli juomiselle. Sairaanhoitajavaimo yrittää ymmärtää ja varaa miehelle krapulajuomia, ettei putki päättyisi liian äkkiä. Lukijalle selviää nopeasti, ettei vaimo pärjää miehen tärkeysjärjestyksessä. Lähde kuvaa taitavasti Joonatanin sairaita ajatuskulkuja, valheiden ja itsepetoksen verkkoa, pelkotiloja ja horjuvaa itsetuntoa.

Happotesti on eräänlainen versio "Keeping up appearances" -televisiosarjan teemasta. Siinä missä Hyacinth Bucket yrittää vaikuttaa yläluokkaiselta, yrittää Joonatan vaikuttaa kunnolliselta kansalaiselta mitä hupsumpien ajatusväännelmien avulla. Hän esimerkiksi ei omasta mielestään ole sekakäyttäjä, koska käyttää vain lääkärin määräämiä lääkkeitä. Joonatanin omanarvontunto roikkuu heikoissa kantimissa, esimerkiksi laadukas neule yllään hän ihmettelee, miten toinen voi kohdella häntä kuin juoppoa, vaikka hänellä on kunnon ihmisen neulepaita yllään.

Teoksessa voi nähdä samansieluisuutta myös Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjojen kanssa. Molemmissa on kyse riippuvuudesta, johon liittyvää sairaalloista, itselle vahingollista käyttäytymistä henkilö pyrkii oikeuttamaan itsepetoksen avulla. Suurimman osan ajasta lukija on huvittunut, mutta välillä tulee myös lievä ahdistus: voi hyvät hyssykät...

Kenelle sopii: Laajalle lukijakunnalle, koska jokaisen tuttavapiirissä on joku alkoholiongelmainen. Alkoholiongelmaisessa perheessä kasvaneille. Päihdetyöntekijöille ja terveydenhuollon henkilökunnalle. Riippuvuuden problematiikasta kiinnostuneille. Kirja sopisi valitettavasti myös kirjanäyttelyyn aiheesta "Suomalaisuus". "Huumoria"-näyttelyynkin sen voi laittaa.

Asiasanoituksesta: 
- Lisäisin asiasanoitukseen KAUPUNGIT : TURKU: 2010-luku (kirjassa Jutta Urpilainen on valtiovarainministeri, ja hän oli sitä vuosina 2011 - 2014).
- Lisäisin asiasanoihin BAARIT (kirjassa käydään Turussa oikeasti olevissa baareissa), MUSTA HUUMORI, RAPPIO, SEKAKÄYTTÖ, PÄIHDEHUOLTO : KATKAISUHOITO (päähenkilö on 12. kertaa katkolla), MIESKIRJALLISUUS (vaikka alkoholismi ei olekaan yleismiehistä, niin päähenkilö miettii usein, kuinka toimiminen olisi "miehekästä").
- Jättäisin pois genren KEHITYSKERTOMUKSET, koska päähenkilön elämä kehittyy vain entistä hullumpaan suuntaan: tulee avioero, asunto myydään ja on ilmiselvää, mitä päähenkilö aikoo asuntorahoilla tehdä. Saapa nähdä, tuleeko kirjalle jatkoa, jossa kehitys etenisi myönteiseen suuntaan.
- Asiasanoissa on ALKOHOLISMI ja AVIOPUOLISOT; on muistettava hakea tällä yhdistelmällä, jos aiheena on alkoholismi + parisuhde.

Muuan motelli Kempeleessä

Jarmo Stoor: Motelli (Into 2015)

Joistakin Jarmo Stoorin varhaistuotannon romaaneista en ole pitänyt, mutta luin Motellin, koska sen kustantanut Into Kustannus julkaisee mielestäni kiinnostavaa kirjallisuutta. Arvelin, että kirjalla täytyy olla ansionsa. Ja olikin. Kustannustoimittaja on tehnyt hyvää työtä.

Kirjailija omisti 2000-luvun alussa motellin nimeltä Kempeleen Moottorimaja. Sattumoisin pystyn tunnistamaan muutaman henkilöhahmon esikuvan todellisuudessa. Hahmoissa on varmasti lapinlisää, mutta juorunnälkä innoitti lukemaan kirjan rivakkaan tahtiin.

Romaanissa kuvataan motellin eriskummallista arkea. Käytävillä hiippailee toinen toistaan arveluttavampia tyyppejä. Joviaali motellinpitäjä pärjäilee heittiöiden seassa hyvin ja onnistuu pitämään kuria silloin kun tarvitaan. Romaanissa on paljon elokuvallisuutta. Suurta sanomaa teoksessa ei ole, eikä teos ole suurta kirjallisuutta, mutta kyllä se sopii luettavaksi esimerkiksi Oulun seudulla asuvalle miehelle, joka pitää veijaritarinoista. Paikallisuus antaa lisäarvoa. Veijaritarinoissa ollaan usein matkoilla, no ollaanhan tässäkin, vaikka päähenkilö toimiikin matkustavaisten kiintopisteenä. Pulloa ja naista kallistuu, rapatessa roiskuu, elämä on rujoa mutta mielenkiintoista.

Muuta samantapaista luettavaa:
- hae asiasanalla VEIJARIROMAANIT
- Jos tykkää aihepiiristä (huono elämä kehnossa hotellissa), niin Bukowskia voi suositella.

Asiasanoituksesta: 
Jos tekee kirjanäyttelyä aiheesta MATKAT tms., on muistettava hakea myös asiasanalla MOTELLIT. Romaanin asiasanoissa ei ole esim. HOTELLIALA tai MAJOITUS.

Komiikkaa suomalaistaustaisesta perheestä Ruotsissa

Petteri Nuottimäki: Varaudu pahimpaan (Like 2016)

Matti Aalto muuttaa 1960-luvulla vaimonsa kanssa Ruotsiin. Matalan profiilin mies joutuu kauhukseen puhelinluettelon ensimmäiseksi nimeksi, joten nimi muutetaan Altoksi. Jäyhä isä kantaa talvisodan muistoja ja pärjää yrittäjänä, mutta lapsista kasvaa saamattomia vetelyksiä. Isä testaa lastensa sijoitustaitoja löytääkseen heistä parhaan ehdokkaan yrityksensä perijäksi.

Petteri Nuottimäen tausta tv- ja elokuvakäsikirjoittajana näkyy teoksessa vauhdikkaina, koomisina käänteinä. Kirjasta varmasti tehdään elokuva. Teoksen parasta antia oli mielestäni suomalaisen miehen luonteen kuvaus sekä peliongelmaisen henkilön ajatuksenjuoksun kuvaus (yhdellä Matin pojista on peliongelma).

Kertoja kääntyy tuon tuostakin lukijan puoleen ja sanoo, etteivät tapahtumat välttämättä ihan näin menneet - kyseessä on siis  jossain määrin epäluotettava kertoja. Tätä ei ole laitettu asiasanoihin, mikä on mielestäni oikein, koska kerrontatekniikka lienee peruja kirjailijan käsikirjoittajataustasta. Lukiessani kuulin kertojanääneen puhuvan tapahtumien yllä kuin elokuvassa.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa ei ole VANHEMPI-LAPSISUHDE. Kun tekee kirjanäyttelyä vanhemmuuteen liittyen, on muistettava hakea ilmaisulla IHMISSUHTEET : PERHE, joka tämänkin kirjan asiasanoituksesta löytyy.

Muuta samantapaista luettavaa:
Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (ruotsinsuomalaisista)
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (Suomen ja Ruotsin kulttuurieroista)
Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä (menneen maailman mies kontra nykyelämä)
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (Nuottimäen teoksen alkupuolella Matti Aallon luonnekuvaus muistuttaa Mielensäpahoittajaa)

Suomalaisuudesta

Gerald V. Kuss: Näin minä näin Suomen (Kirjayhtymä 1964)

Kirjoja hyllyttäessä osui käsiini irlantilaisen Gerald V. Kussin (1920 - 1969) pakinakirja vuodelta 1964. Osaa kirjan jutuista on ajan hammas järsinyt, mutta jotkin asiat ovat pysyneet. Ulkomaalainen ällistelee, kun suomalaiset aikuiset syövät jäätelöä ulkosalla julkisella paikoilla. Kolmannen kahvipannullisen keittäminen on niin ikään eksoottista. Suomalaisten jurottaminen yksinään junissa ja busseissa on tuttua juttua.

Erikoisemmalta tuntui havainto, että suomalaisilla päivälliskutsuilla miehillä ei ole tapana huomioida vaimojaan. Illan päättyessä ulkomaalainen vieras ei edelleenkään tiedä, kuka on kenenkin kanssa naimisissa. Toisin on Etelä-Euroopassa, missä aviomies osoittaa vaimolle runsaasti kauniita sanoja. No tokihan olisi outoa maireilla omalle vaimolle päivälliskutsuilla - hyväntahtoinen naljailu sen sijaan on sallittua puolisoiden kesken. Kuulostaa niin hassulta sekin, kun Hurja painonpudotus -tosi-tv-sarjassa Chris Powell puhuttelee vaimoaan kaiken kansan kuullen sanoilla "my lovely wife". Oman vaimon kehuminen kuulostaa omakehulta. Ei Japanissakaan voi puhua omasta puolisosta yhtä kunnioittavin sanankääntein kuin muiden perheenjäsenistä.

Tupakoitsijan osa on ollut kova jo 50 vuotta sitten: "Savuketta ja tupakoitsijaa vastaan hyökätään raskaasti näinä päivinä, eikä toistaiseksi ole löydetty urheaa ritaria heidän puolustajakseen."

Kirjan takakansiteksti on liikuttavan kuusikymmentälukulainen: "Kussin tyyli on kirpeää, hänen oivalluksensa sattuvia."

Asiasanat puuttuvat. Ehdotus:
PAKINAT : SUOMALAISUUS
PAKINAT : ULKOMAALAISET : SUOMI
HUUMORI
SUOMI-KUVA

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Gerald V. Kussin muut teokset
• Roman Schatz: Voi maamme, Suomi : what a country!
• Roman Schatz: Suomesta, rakkaudella
• (ehkä myös: Neil Hardwick: Hardwick's sauce eli Neilin tähteet : pakinoita)
• Heikki Turunen: Hojo hojo! (suomalaisen kirjoittama)
• Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (suomalaisen kirjoittama)
• Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi (tietokirja)

Huumoria viisikymppiseltä citynaiselta

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta (Johnny Kniga 2015)

Kustannuspäällikkö Tytti Karakoski, viisikymppinen sinkkunainen, kirjoittaa humoristisesti elämästään. Lyhyet jutut etenevät aakkosissa, esim. Aikuisuus, Elämäntapaoppaat, Seksi, Vanhemmat. Kirjan kehyskertomus, joka teki siitä romaanin, oli mielestäni tarpeeton. Jutut olivat ihan oivaltavia.

Kenelle: Huumorista pitäville naisille 30 vuodesta ylöspäin. Eniten samaistunee viisikymppinen hyvätuloinen cityälykkönainen. Kiireinen lukija voi lukea muutaman jutun kerrallaan.

Asiasanoituksesta: Mielestäni tämä ei ole viihdekirjallisuutta eikä varsinkaan viihderomaani, vaikka takakannessa niin sanotaan; eihän Mielensäpahoittajakaan ole. Viihdyttävä kirja kyllä on. Asiasanoihin voisi lisätä esim.: naiskirjallisuus, kirjallinen kulttuuri, kaupunkikulttuuri, arkielämä : keski-ikäiset : sinkut, mielipiteet : naiset. (Katso asiasanoista Mielensäpahoittaja; siellä yksi asiasanoista on pessimismi, kun taas Haatasen kirjassa korostetaan optimismia - olisiko tässä tietoinen viittaus Mielensäpahoittajaan? Olisiko kanamainen höpelöksi tekeytyminen vastaisku Mielensäpahoittajalle. Mielensäpahoittaja on hyvin ekologinen hahmo, kun taas Tytti sanoo piutpaut ekologisuudelle, mikä minusta tuntui huonolta käytökseltä ja häiritsi kertojanääneen kiintymistä tuntuvasti.)

Muuta samantyyppistä luettavaa:

• Helsingin Sanomien arvostelun mukaan tämä on kuin Mielensäpahoittaja, mutta eri maailmankuvalla.
• Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
• Caitlin Moran: Naisena olemisen taito
• Anna-Leena Härkösen pakinat (pinnallisuudella ilakoiminen)
• Anja Snellman: Antautuminen (erilaisia listoja omista mieltymyksistä)

Heartbeat-poliisisarjan tarinoita

Nicholas Rhea: Constable along the Lane (1986)
 
Poliisivaltiossa on onnellista elää, ainakin jos siellä on samanlaista kuin puolifiktiivisessä Aidensfieldin kylässä 1960-luvulla: kyläpoliisi on osa yhteisön elämää ja olennainen osa työnkuvaa on kyläläisten auttaminen. Rikoksia ratkotaan harvoin. Lääkäri ja kyläyhteisön tuki ovat aina jokaisen saatavilla, joten elämä on idyllisen turvallista. Nicholas Rhean kirjoihin perustuen on tehty televisiosarja Heartbeat (Suomessa: Sydämen asialla). Lista kirjasarjan järjestyksestä on täällä.


Kenelle: Lämminhenkistä viihdettä ja huumoria kaipaavalle. Esim. sairaudesta toipuvalle. Englannin kielen ylläpitoa haluavalle; kieli on vaikeampaa kuin rakkausromaaneissa, mutta helpompaa kuin ns. korkeakirjallisuudessa.

Muuta samantyyppistä luettavaa: Roald Dahlin novellit

X-sukupolven aikalaisromaani

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla (Kaiku Books 2013)

Näkökulmatekniikan ansiosta Maija Vilkkumaa onnistuu esikoisromaanissaan valottamaan X-sukupolven elämää monelta kantilta. Yhtäältä on unelma julkisuudesta ja menestymisestä; Facebookissa ja naistenlehdissä hehkutellaan onnellista perhettä, vaikka kulisseihin ei välttämättä kestä kurkistaa. Menestymiskulttuuriin peilattuna arki lapsiperheen äitinä - yksin vaikka ei yksinhuoltajana - on rankkaa. Syrjähyppy tarjoaa hetken hengähdyksen, mutta baarien pariutumisriitit ovat pohjimmiltaan hassuja eivätkä ihmiset tajua toisistaan juuri mitään - paitsi ystävät.

Laulaja-lauluntekijä Vilkkumaa ottaa hauskasti kantaa ajan kielellisiin ilmiöihin:

Paskin on se läppä, että ite muka sais päättää, miten oma nimi taipuu. Että vaikka on ilmiselvää että "Satu" taipuu "Sadun", niin sit joku idiootti Satu-niminen voi väittää että "mä haluun et se taipuu Satun", missä ei oo mitään järkeä.

Tunnustan! Juuri noin menettelen. Jos kerran sanotaan hei-hei Pilville (eikä Pilvelle), Merille (eikä Merelle) ja Onnille (eikä Onnelle), niin kyllä herranjuukeri Satukin taipuu Satulle (eikä Sadulle). Ei nimen alkuperäismerkitystä tarvitse raahata joka käänteessä mukana. Sitä paitsi Oulu on julistettu d-vapaaksi alueeksi. D-taivuttelun kauheutta ei voi kuvitella kukaan, jonka oma nimi ei sisällä uhkaa d-taivutuksista.

Kenelle sopii: Satiireista ja ilkeästä huumorista pitäville 1965-79-syntyneille (X-sukupolvi); ei sovi varsinaisesti piristystä etsiville. Verbaali-iloittelusta tykkääville. Musiikkielämästä ja kaupunkikulttuurista kiinnostuneille.

Asiasanoihin voisi lisätä:
satiiri
unelmat : arkielämä : ristiriidat
julkisuuskuva : yksityiselämä : ristiriidat
sosiaalinen media
menestyminen : sosiaaliset normit
äitiys
ystävyys
musiikkielämä
kaupunkikulttuuri

Vanhukset absurdissa nykymaailmassa

Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho (Teos 2015)

Humoristisessa kirjallisuudessa vanhukset usein kuvataan kovaäänisinä höpsöinä, jotka eivät ole pysyneet kehityksen kärryillä. Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogiassa on toisin: vanhukset ovat sekopäiseksi muuttuneen nyky-yhteiskunnan ainoat selväjärkiset jäsenet. Trilogian kolmannessa osassa vanhustenhuolto on kehittynyt niin tehokkaaksi, että Ehtoolehdossa ei enää ole henkilökuntaa lainkaan. Koneet valvovat vanhuksia. Vanhukset pitävät huolta toisistaan; "sitä kutsutaan yhteisölliseksi hoivaksi", kirjailija toteaa. Kirjaa voisi kuvata "riemastuttavaksi", kuten takakansissa aina luvataan, ellei kyseessä olisi myös hyytävä dystopia. Tähän suuntaan ollaan menossa. Salapoliisikirjallisuutta en tästä teoksesta paljon löytänyt, mutta dekkariluokkaan laittaminen takaa laajemman lukijakunnan kuin tavallisten romaanien genreen upottaminen, ja lukijoita teos ansaitsee.

Asiasanoihin voisi lisätä: 

satiiri
terveydenhuolto : vanhukset
vanhustenhuolto : teknokratia : kritiikki
geroteknologia : tietokoneet
teknologiakritiikki

Kenelle sopii: Keski-ikäisille, omaishoitajille, hoitotyötä tekeville, kunnallisia hoitopalveluja suunnitteleville, vanhuksille.

Satiiri joulumaasta

Miina Supinen: Mantelimaa (WSOY 2015)

Jokainen taideteos syntyy omien lakiensa mukaan, mutta jos minun olisi pakko yrittää laatia Mantelimaan resepti, kokeilisin seuraavaa: Otetaan Rabelais'n teos Suuren Gargantuan hirmuinen elämä tai miksei myös Voltairen Candide, lisätään Rare Exports -elokuva sekä Tuurin kyläkaupasta kertova tosi-tv-sarja. Heitetään sekaan vielä Kari Hotakaisen romaani Luonnon laki, Neil Hardwickin televisionäytelmä Tuntematon potilas, Supisen edellinen romaani Säde sekä tv-sarja Ihmebantu. Lisätään ripaus jouluvalmistelujen ahtaalle ajaman perheenäidin kitkeränmustaa huumoria. Sekoitetaan. Tarjoillaan jäähdytettynä rapsakan satiirin kera.

Elikkä siis romaani herätti paljon assosiaatioita.

Kirjassa oli kohtia, jotka naurattivat minua, mutta en ymmärtänyt kaikkea kirjan sisältämää symboliikkaa - tuli tunne, että minun pitäisi tuntea klassikkoja paremmin ymmärtääkseni viittaukset. Sivujuonteita oli paljon. Kirjailija intoilee blogissaan Shakespearesta, ja keskiaikaisen (karnevalismin) vaikutteita Mantelimaassa selvästi on. Ehkä nyky-yhteiskunnan järjettömyydessä on keskiaikaan paljonkin yhtymäkohtia? Ilakoikoon ken voi, sillä huomenna tulee tuho (musta surma/ilmastotuho)? Ostoskeskusten temppelimäisyys ja kirkkomainen koristeellisuus auttaa luomaan siltoja yliluonnollisuuteen. Nykyisin mörköjen ei kannata asua kirkossa, sillä siellä on liian vähän ihmisiä hätyytettävänä. Kauppakeskuksessa on paremmat apajat.

Asiasanoihin voisi lisätä:

satiiri : kulutusyhteiskunta
absurdi
makaaberius
maaginen realismi
ostoskeskukset : teemat : joulu

Muuta samanhenkistä luettavaa:

Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori
Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse
Tuomas Kyrö: Jänis ja kerjäläinen

Rakkaita terveisiä Saksasta

Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta (Sammakko 2013, luokka 44.1) 

Hauskaa lyhytproosaa, jossa Moskovasta Berliiniin vuonna 1990 muuttanut kirjailija analysoi saksalaisuuden ja venäläisyyden eroja sekä yleisemmin idän ja lännen välisiä kulttuurieroja. Mukana rippunen hyperbolaa ja absurdia. Päätin lukea kaikki Kaminerin teokset.

Muuta samantyylistä:
Roman Schatz

Asiasanoihin voisi lisätä:
venäläisyys
kulttuurierot : Saksa : Venäjä
lyhytproosa (HelMet-tietokannassa on: kertomukset)

Asiasanoissa on myös: muistelmat. Jaa-a, kaipa siinä sitäkin on.

Jari Tervo: Esikoinen

Jari Tervon romaanissa Esikoinen (WSOY 2013) noin 12-vuotias lappilaispoika Jari pitää päiväkirjaa vuonna 1972. Takakannen mukaan kyseessä on Tervon henkilökohtaisin teos. Autenttinen päiväkirja ei ole, mutta se tarjoaa oivaltavaa, hauskaa nostalgiaa 1950-1960-luvulla syntyneille. 1970-luvun elämänmenon lisäksi sivussa kulkee kaksi historiallista juonta: noitavainot 1600-luvulla ja vallankumousaika 1900-luvun alussa.

Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori

Vladimir Lortsenkovin teos Lentävä traktori (Karisto 2013) on kiinnostava kirja. Se kertoo Moldovasta, köyhästä entisestä itäblokin maasta, josta kansa pyrkii pakenemaan Italiaan. Italiassa hanasta tulee veden sijasta hunajaa ja kodinhoitajat voivat ansaita jopa tuhat euroa kuussa! Tosin kerettiläiset väittävät, ettei Italiaa ole olemassakaan, koska kukaan sinne lähtenyt ei enää koskaan tule takaisin edes vierailulle. Kirja on eräänlainen absurdi kertomuskokoelma laittomasta maahanmuutosta. Musta huumori kukkii teoksessa.

Kenelle sopii: Monenlaisille lukijoille. Itäblokista ja postkommunismista (itäblokin yhteiskunnista Neuvostoliiton romahduksen jälkeen) kiinnostuneille. Venäläisistä klassikoista pitävälle. Teoksen hauskuuden ymmärtää parhaiten, jos seuraa hieman yhteiskunnallisia asioita, mutta se ei ole välttämätöntä.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Kirjasammon vinkki: Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta
• Nikolai Gogol: Kuolleet sielut (ja muut teokset)
• Voltaire: Candide (satiiri, makaaberiutta mukana)
• ehkä myös Miina Supinen: Apatosauruksen maa (novelleja)
• kokeile hakea asiasanoilla SATIIRI, SATIIRI + KLASSIKOT, ABSURDI, ABSURDISMI, MAKAABERIUS, MAAGINEN REALISMI, LAITON MAAHANMUUTTO (teos on monitasoinen, monenlaisia aineksia sisältävä)
• harmillista, ettei ole asiasanaa "postkommunismi"

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelmat ovat hauskoja, niin myös "Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia" (Otava 2012). Tekstit on julkaistu Anna-lehdessä vuosina 2003 - 2011. Mielikuvani mukaan kaikkein hauskin Härkösen kirjoituskokoelmista on ollut "Palele porvari ja muita kirjoituksia".

Tälläkin kertaa aiheena ovat naiseus, mieheys, äitiys ja itselle tai ystäville sattuneet kommellukset, joita taitavasti liioitellaan (hyperbolan lumo).

Kenelle sopii: Monenlaisille (nais)lukijoille. Huumorin ja naiskirjallisuuden ystäville, kaupunkikulttuurista ja chic litistä pitäville.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• muut Härkösen kirjoituskokoelmat
• hae asiasanoilla PAKINAT (ja valitse naiskirjailijoita?)

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja

Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirja (WSOY 2013) on kokoelma fiktiivisen ammatinvalintapsykologi Orvokki Leukaluun uranvalintavinkkejä. Hän saa yhteydenottoja ihmisiltä ja neuvoo kullekin sopivan ammatin. Teoksen huumori syntyy paitsi pieleen menevistä ammattisuosituksista, myös siitä, että Supinen esittää kiehtovia oivalluksia eri ammateista. Jotkut tarinat ovat tosi hauskoja, mutta eivät kaikki. Supinen kuuluu suosikkikirjailijoihini.

Asiasanoihin olisi erinomaisesti sopinut sana TYÖ.

Kenelle sopii: Lyhytproosan ja huumorin ystävälle. Monenlaisille ja monen ikäisille lukijoille.

Muuta samantyylistä luettavaa: 

• Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
• Sinikka Nopolan Eilasta ja Rampesta kertovat kirjat
• Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelmat, kuten Palele porvari ja muita kirjoituksia
• Hae asiasanoilla HUUMORI ja LYHYTPROOSA (vaikka Supisen teoksessa ei olekaan asiasanaa lyhytproosa)

Roman Schatz: Parturi

Olen pitänyt Roman Schatzin teoksista, mutta Parturi (Arktinen Banaani 2010) ei kolahtanut. Se on poliisikirjallisuutta, joka parodioi poliisikirjallisuutta. Verbaaliakrobaatti Schatzin huumori ei tällä kertaa osunut minuun.

Jone ja Pete yrittävät ryöstää jalokiviliikkeen Helsingissä, mutta joutuvat heti ryöstön jälkeen nalkkiin viereiseen parturinliikkeeseen. Poliisit piirittävät heitä pari päivää. Sinä aikana ryöstäjät ja panttivangit koettavat keksiä ryöstölle jaloa motiivia, joka lyhentäisi vankilatuomiota. Arvojen inflaatio on nyky-yhteiskunnassa sellainen, ettei hyvää syytä robinhoodismiin tahdo löytyä.

Kenelle sopii: Satiirin ja dekkarien ystävälle, ehkäpä miehiseen makuun. Veijariromaaneista pitävälle. Germanofiileille eli saksalaisuudesta kiinnostuneille (koska teoksessa on pikkujippoja saksalaisuuteen liittyen).

Muuta samantyylistä luettavaa: 
Kokeile hakea asiasanoilla SATIIRI + JÄNNITYSKIRJALLISUUS, SATIIRI + POLIISI, SATIIRI + VEIJARIROMAANIT tai SATIIRI + YHTEISKUNTA

Kalle Isokallio ja Mato Valtonen: Elämä on aprillia

Mielenkiintoista, ettei Kalle Isokallion ja Mato Valtosen teos "Elämä on aprillia" ole Fennicassa saanut asiasanaa HUUMORI eikä SATIIRI. Sillä huumoria tämä teos on. Ei välttämättä joka kohdassa kovin nokkelaa, paikoin kulunuttakin, mutta joukkoon mahtuu näpsäköitäkin oivalluksia. Asiasanoituksessa oleva IHMISKUVA : KYYNISYYS oli minulle yllätys. Eikös SATIIRI ole kyynisyyttä arvostavammin ilmaistuna? Joissakin tietokannoissa, esimerkiksi Helmet- ja Celianet-tietokannoissa, mukana on myös asiasana HUUMORI.

Teoksessa käydään läpi kaikkia niitä tapoja, joilla meitä nykyihmisiä jymäytetään. Esimerkiksi kaikki hinnat päättyvät numeroihin 99, kuten 0.99. Talous, viestintä ja mainonta ovat tärkeitä teemoja. Mainontaan viittaa kannen grafiikkakin, jossa lihavoitu "elämä on" viittaa DNA:n taannoiseen mainokseen.

Kenelle sopii:  Kalle Isokalliosta ja Mato Valtosesta kiinnostuneelle. Taloudesta kiinnostuneille (miehille). Kulutusyhteiskunnan ja mainonnan kritiikistä kiinnostuneelle. En suosittelisi kirjaa kovin monelle, koska tekstiä vaivaa tietty löperyys ja kirjan ulkoasu on vitsikirjamainen. Minusta teos ei varsinaisesti ole elämänfilosofiaa, vaan se on pakinakokoelma ja voisi olla luokassa 84.2.