Pastori sairastuu Parkinsonin tautiin

Kari Honkanen: Avoimella sydämellä (Aikamedia 2016)

Luin joskus vuosia sitten Kari Honkasen kirjan, jossa hän kertoo kokemuksistaan kehitysvammaisen lapsen isänä, ja sen jälkeen olen lukenut kaikki muutkin hänen teoksensa. Kari Honkanen on savolainen helluntaiseurakunnan pastori, jonka tämänkertainen muistelmateos käsittelee sairastumista Parkinsonin tautiin. Myös lähetystyö Unkarien romanien parissa on tärkeässä roolissa.

Muistelmissa minua kiehtoo paitsi se, mitä ne kertovat, myös se, mitä ne kätkevät. Ihminen muokkaa elämänsä tarinaa koko ajan uudestaan ehyemmäksi kokonaisuudeksi. "Muistelmaevoluutiota" on kiinnostavaa seurata. Helluntailaisuutta en tunne omakohtaisesti, mutta varmasti sairastuminen Parkinsonin tautiin on ollut erittäin haastavaa karismaattisessa liikkeessä, jossa puhutaan kielillä, koetaan ihmeitä ja kierretään ympäri Suomea puhujamatkoilla. Saako seurakunnan johtaja särkyä?

Teoksessa puhuvat myös pastorin vaimo Tarja Honkanen sekä useat kollegat. Honkasten seurakuntatyö on voimakkaan verkostoitunutta, ja teoksesta aistii, että se on kirjoitettu myös kaikkia niitä varten, joille on täytynyt viestiä pastorin muuttuneesta elämäntilanteesta. Kirjan oikoluku on jäänyt hieman puutteelliseksi.

Asiasanoihin voisi lisätä:
lähetystyö : Unkari
köyhyys : romanit : Unkari (valokuvaliitteessä kuvia mm. Unkarin romaneista)

Kenelle: Parkinsonin taudista tai seurakuntaelämästä kiinnostuneelle.

Muuta samantyyppistä luettavaa: Hae asiasanalla PARKINSONIN TAUTI. Jotkut teokset on asiasanoitettu PARKINSONIN TAUTI : KOKEMUKSET, mutta joissakin ei ole edes asiasanaa MUISTELMAT.

Homepäiväkirja

Lauri Ahtinen: Homepäiväkirja (Like 2015)

Lapsiperheen isä ryhtyy vanhempien sukulaismiesten avustuksella remontoimaan ostamaansa taloa. Kun urakka on valmis, talo paljastuu kosteusvaurion takia asumiskelvottomaksi. Näin kävi, vaikka talon myynyt nainen tarjosi esittelytilaisuudessa pullaa ja sanoi, ettei mitään ongelmia ole koskaan ollut. Myöhemmin käy ilmi, että petos on ollut harkittu. Oikeudessa perhe saa 7500 euron korvauksen.

Kun sarjakuvassa vihjattiin tuleviin onnettomuuksiin, luulin, että koko perhe tulee menettämään homeen myötä terveytensä. Näin ei onneksi käynyt. Sen sijaan menetetään rahat, vapaa-aika sekä luottamus yhteiskunnan hyvyyteen. En pysty samaistumaan "remonttireiskan" nöyryytykseen talon paljastuttua hometaloksi, mutta uhrin häpeässä on kuitenkin yleisinhimillisyyttä. Kun yhteiskunta ei toimi oletetulla oikeudenmukaisella tavalla, uhri syyttää itseään: minun olisi pitänyt toimia toisella tavalla. Syyttömän uhrin häpeäminen ei sinänsä ole loogista, joten olisikohan tälle tunnemekanismille jokin biologinen perusta? Ahtisen teoksen rehellisyys ihastuttaa. Homevauriosta tulee hälytysmerkki jo varhain, mutta koska luottamus maailmaan ei vielä ole mennyt, ensimmäisiä merkkejä ei oteta vakavasti.

Kenelle: Kirjanäyttelyyn, jossa aiheena jokin seuraavista: rakentaminen, remontointi, mieskirjallisuus, isyys, etiikka, moraali, oikeuslaitos, hyvyys/pahuus, omaelämäkerrallisuus, taiteilija(romaani)t, selviytymistarinat, yhteiskunta pienen ihmisen kannalta.

Asiasanoihin voisi lisätä:
sarjakuvat : mieskirjallisuus
omaelämäkerrallisuus
remontti : rakennukset
rakentaminen
homevauriot
mieheys
isyys
kiinteistönkauppa : petos
oikeudenkäynti

Selviydy luonnossa

Juha Jormanainen ja Veikka Gustafsson: Selviydy luonnossa (Metsäkustannus 2015)

Suomalainen osaa tehdä tulet puusaunaan, mutta varsinaiset erätaidot eivät ole enää itsestäänselvyys - ainakaan armeijaa käymättömälle kaupunkilaisnaiselle. Tässä teoksessa opetetaan mm. tekemään tuli, majoittumaan luonnossa ja ylittämään vesistö. Runsaasti kuvitettu, kätevän kokoinen ja nuorekkaaseen tyyliin kirjoitettu kirja sopii vaikkapa nuorelle mökkilukemiseksi. Kyllä sitä keski-ikäinen tätikin voi lukea - tämä jos mikä on oikeasti hyödyllistä tietoa. Karu totuus vain on se, että selviytymistaitoja on harjoiteltava, jotta tositilanteessa pärjäisi.

Sopii luonto-, retkeily-, metsästys-, kesämökkeily- ja suomalaisuus-aiheisiin kirjanäyttelyihin.

Sähköt poikki

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti (WSOY 2015)

Tässä jännärissä Suomi on sössinyt ulkopolitiikkansa ja sisäisen turvallisuutensa hallinnoinnin niin pahasti, että Naton laajentumista kammoava Venäjä pistää Suomesta sähköt poikki kyberhyökkäyksen ja fyysisten iskujen avulla. Sähköjä ei saada palautettua, koska Suomen tietojärjestelmiin on syötetty sabotaasiohjelmia. Ihmisiä paleltuu hengiltä. Jengit murtautuvat väkisin niiden kotiin, joilla on tulisija tai ruokaa.

Kirjan henkilökavalkadi ja juonen yksityiskohdat ovat vain raamit sähkön puuttumisen  kauhuskenaariolle. Kävin viime talvena koulutuksessa nimeltä Pahasti poikki - näin selviät pitkästä sähkökatkosta. On hyvä tiedostaa, että sähköjen katketessa myös veden tulo loppuu. Juomavettä ei ole eikä vessoja voi vetää. Vuosittain tuhannet suomalaiset kotitaloudet joutuvat kokemaan pitkiäkin sähkökatkoja myrskyjen takia.

Kenelle sopii: Kenelle tahansa, joka sietää jännitystä. Joululukemiseksi ennen kovimpia pakkaskuukausia.

Muuta samantyyppistä luettavaa:
Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen (yhteiskunta ilman sähköä)

Varaudu pitkiin sähkökatkoihin: opas täällä
Kuunneltava versio löytyy Puolustusministeriön sivuilta

Rahatta eläminen

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa (Into Kustannus 2015)

Kauppatieteen maisteri Tomi Astikainen (syntynyt noin 1982) eli vuodet 2010 - 2014 ilman rahaa ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan. Teos on luokiteltu elämänfilosofialuokkaan 17.3, lisäluokkana elintasoa ja kulutusta käsittelevien teosten luokka 36.15. Mielenkiintoista - esimerkiksi Laura Honkasalon kirja Nuukaillen, eli Kuinka pelastin kukkaroni ja maailman on luokitettu kuluttajapolitiikan luokkaan 37.8.

Astikainen on rakentanut kirjansa siten, että sillä on jotakin annettavaa lukijalle riippumatta siitä, kuinka syvälle rahattoman elämän saloihin lukija on halukas menemään. Kevyin taso on poimia rahansäästövinkkejä ja keinoja lisätä omaa varallisuudesta riippumatonta turvallisuudentunnettaan. Syvällisimmällä tasolla neuvotaan muuttamaan koko elämänfilosofia: universumi pitää huolta, rahaa ei tarvita. Teoksen tärkein anti on elämänfilosofiapuolella, joten luokitus luokkaan 17.3 on oikein.

Ihan joka juntunen ei rahattomaksi voi ryhtyä. Yksi teosta varten haastatelluista rahattomana elävistä henkilöistä toteaa, että rahattomuus edellyttää tiettyjä ominaisuuksia, muun muassa palvelualttiutta. Ihminen, joka karttaa sosiaalisia kontakteja, ei pärjää rahattomana. Pitää uskaltaa pyytää apua ja olla valmis auttamaan muita.

Teos on ajatuksia herättävä. Moraalisesti ihailtavaa siinä on mielestäni se, että rahaton elämäntapa ilman muuta vähentää kulutusta, pakottaa sietämään epämukavuutta ja pakottaa vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Astikainen on kerännyt itselleen valtaisan sosiaalisen pääoman rahattomien vuosiensa aikana. Tuntuu, ettei hän ole saanut teokseen mahtumaan kaikkea sitä, mitä on oppinut. Toivottavasti hän kirjoittaa lisää, jos ei rahattomuudesta, niin jostakin muusta.

Kaipasin teokseen enemmän pohdintaa vaihdantatalouden ja lahjan antamisen filosofiasta. Mielestäni rahattomalla on usein muuta "valuuttaa" kuin rahaa. Hyväntuuliselta näyttävä liftari saa kyydin, siispä lupaus miellyttävästä juttuhetkestä on se vaihdantaväline, jolla kyyti irtoaa. Samaten mielenkiintoinen kertomus rahattomana elämisestä on loistavaa valuuttaa. Minä ainakini ilahtuisin, jos pääsisin juttusille noin erikoisen elämäntavan omaavan ihmisen kanssa. Tarjoaisin aterian, jotta juttu jatkuisi eikä toisen tarvitsisi lähteä muualle ruokaa etsimään. Kokisin, että olen saanut vastinetta rahoilleni.

Astikaiselta on kysytty, että "eihän se toimisi, jos kaikki käyttäytyisivät kuten sinä, eihän?". Itsekin ajattelen, että rahattomana elämisessä - dyykkaamisessa, liftaamisessa, toisten tarjoamien aterioiden syömisessä - on se ongelma Kantin kategorisen imperatiivin kannalta, etteivät kaikki voi toimia samoin. Toisaalta nykyajan kerskakulutuksen kurimuksessa voidaan myös ajatella, että jonkun on pakko tehdä toisin, jotta ihmiset alkaisivat kyseenalaistaa kuluttamisen mielekkyyttä. Jonkun on pakko syödä roskiksesta havainnollistaakseen, miten paljon ruokaa haaskaamme. Kategorinen imperatiivi - "toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki" - toteutuu rahattomana eläjällä, jos kukaan ei tunne itseään hyväksikäytetyksi. Rahaton avun pyytäjä varmasti pelastaa monen päivän, saahan toisen auttamisesta hyvän mielen itselleen.

Toisten hyväntahtoisuuden varassa eläminen edellyttää varmasti rohkeutta ja myös itseluottamusta: on ajateltava, että minä riitän, vuorovaikutus minun kanssani riittää. Alussa on varmasti ollut vaikeaa, kun ei ole ollut vielä suurta juttuvarantoa, itse on ollut epävarma ja harjaantumattomampi eri tilanteisiin. Toisaalta viattomuus ja aito avuntarve ovat nekin voimavaroja, jotka saavat toisen tuntemaan itsensä voimakkaaksi auttajaksi. Monia vammaisia ärsyttää joutua toisten hyysäämäksi, mitenkähän rahaton ratkaisee tämän asian, kun toinen yli-intoutuu auttamaan? Onko matkustaminen ainoa keino hallita riippuvuussuhteet - on poistuttava paikalta? Entäs jos eläisi koko elämänsä pikkukylässä kylän ainoana rahattomana?

Kirjailija teki rahattomien vuosiensa aikana paljon vapaaehtoistyötä ja auttoi muita missä pystyi. Rahattomuuteen sisältyi siis vastavuoroista palvelusten vaihtoa. Monta kertaa hän kuitenkin jäi ns. kiitollisuudenvelkaan. Miten kiitollisuudenvelkaa voi sietää? Ehkä laittamalla sosiaalinen vuorovaikutus arvotavaroista ykköseksi? Ehkä laajentamalla naapuriapua globaalisti koko maailmaa koskevaksi? Tämä on minulle teoksen vaikeasti ymmärrettävin asia. Pitääpä laittaa lukulistalle jokin lahjan antropologiaa koskeva teos.

Astikaisen periaate "universumi pitää huolta" askarrutti minua. Voisiko henkilö, joka ei ole valinnut rahattomuutta itse, jolla ei ole ystävien verkostoa keräämään satunnaisesti tarvittavan lentolipun hintaa ja jolla ei ole lahjoja löytää työtä pakon sanelemana vaikka heti, tuntea olonsa yhtä turvalliseksi? Tarvitaanko mielenrauhaisaan rahattomuuteen mahdollisuus perääntyä ja sosiaalisen tukiverkoston turvaverkko?

Tomi Astikainen tietää olevansa poikkeuksellisen lahjakas. Hän on korkeasti koulutettu, työskennellyt vaativissa projekteissa ja kirjoittanut kirjoja englanniksi. Ehkä rahaton elämä on hänelle myös ylitsekäymättömän mielenkiintoinen haaste, joka tarjoaa päivittäistä ongelmanratkaisua ja stimulaatiota ennalta-arvaamattomien sosiaalisten kontaktien kautta. Fiksusti hän ei kertaakaan käytä itsestään nimitystä "köyhä", vaan aina ilmausta "rahaton". Kyseessä on elämäntapa, ei sosiaalis-taloudellinen status.

Kenelle kirja sopii:

- Lukupiirin kirjaksi, koska teoksesta takuulla syntyy keskustelua.
- Parhaiten kirjailijan näkemyksiin samaistunevat 1970-1990-luvulla syntyneet lukijat, jotka ovat kokeneet työelämän epäluotettavuuden: lojaaliutta ei palkita, mikään ei ole varmaa, parasta siis elää yksilölliseen tapaan siten, että on itse mahdollisimman onnellinen. Yli viisikymppiselle lukijalle ajatus toisten ruoantähteiden syömisestä huoltoasemalla voi olla liian radikaali.
- Kirjanäyttelyn aiheita: Erilainen elämäntapa; Niukkuus & yltäkylläisyys; Kiertolaisuus.
- Olisi mielenkiintoista verrata, mitä aterianhankintakonsteja Henry Miller käytti romaanissaan Kravun kääntöpiiri tai Knut Hamsun teoksessa Nälkä.

Erityisherkille omistettu kirja

Anja Snellman: Antautuminen (WSOY 2015)

Anja Snellman kuuluu "lue koko tuotanto" -kirjailijoiden listalleni, koska hän tarttuu aina ajankohtaisiin aiheisiin eli hänellä on sanottavaa. Tällä kertaa aiheena on erityisherkkyys. Teos on ehkä omaelämäkerrallinen, mutta vain kirjailija tietää, kuinka perinpohjaisesti. Asiasanoissa on "avainromaanit", mutta ei "elämäkertaromaanit" tai "omaelämäkerrallisuus". Luin hiljattain Elaine N. Aronin tietoteoksen Erityisherkkä ihminen (2013) ja tämä romaani täydensi aihetta sopivasti.

Romaanin päähenkilö Anu on lapsesta saakka kuin peura ajovaloissa: säikky, ylireagoiva, arka. Ei kestä sanomisia, viihtyy yksin, on onnellinen kirjastossa. Hänen on sietää hässäköitä, toisten touhotusta ja hiertäviä vaatteita. Tietenkin hän saa kuulla erilaisuudestaan läpi elämänsä. Toisaalta hänen intensiivinen tunnemaailmansa myös viehättää ihmisiä. Keski-iässä hänelle selviää, että hänen "hankaluutensa" onkin neurologinen tila, erityisherkkyys, jossa aivojen peilisolut ovat yliaktiiviset. Snellman eläytyy tai muistaa ällistyttävän hyvin lapsuutensa ja nuoruutensa tunnetilat.

Kenelle: Kirjastossa hyllyjen välissä hiippailevalle perinteiselle lukutoukkahissukalle tai puheliaalle maailmanymmärtäjälle. Kulttuurin laineita seuraavalle. Herman Hessestä tykkäävälle. Psykologeille ja opettajille.

Lapsuus mielipuolen mummon hoivissa

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse (Into 2014)

Tälle teokselle on helppo löytää lukijakuntaa. Se sopii

- lapsikuvauksista kiinnostuneelle ja lapsikuvausaiheeseen kirjanäyttelyyn
- isovanhemmuus-aiheiseen kirjanäyttelyyn
- sairaus-aiheiseen kirjanäyttelyyn
- äidit ja tyttäret -aiheiseen kirjanäyttelyyn
- Neuvostoliitto-nostalgiasta ja Venäjästä kiinnostuneelle
- himolukijalle, joka seuraa ajan virtauksia
- sekä nuorille että vanhoille, miehille ja naisille

Teos on tavallaan hauskakin, mutta traagisella tavalla. Seitsenvuotias Sasha-poika asuu mielipuolen mummonsa hoivissa, ja tästä mummolasta on idylli kaukana. Kovia kokenut mummo hoitaa Sashan moninaisia sairauksia (oikeita vai kuviteltuja?) antaumuksella, mutta muutoin julma kohtelu saa lukijan sydämen pakahtumaan. Kunpa Sasha pääsisi pois, äitinsä luokse asumaan! Kirjan etuliepeessä kirjailijaa verrataan Dickensiin eikä syyttä. Asiasanoissa ketju "hylkäys : lapset : äidit" on turha, koska lapsi on riistetty äidiltään väkisin.

Asiasanoihin voisi lisätä:

lapsuus
kaltoinkohtelu : lapset
sairaus : hypokondria
psyykkisesti sairaat : isoäidit
vanhempi-lapsisuhde : äidit : tyttäret
kaupungit: Neuvostoliitto: Moskova: 1970-luku

Samantyyppistä luettavaa:

Ruben Gallego: Valkoista mustalla
Katri Lipson: Kosmonautti

Kasvonsa menettänyt mies

Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies (WSOY 2015)

Helsingin Sanomien toimittaja Kimmo Oksanen sairastui vajaa kymmenen vuotta sitten virus- ja bakteeri-infektioon, joka oli viedä häneltä hengen, mutta vei lopulta "vain" kasvot. Kohtalon ivaa asiassa on se, että - minulle syntyneen käsityksen mukaan - hän ehkä sai bakteeritartunnan Romaniassa sairaalta romanivauvalta, kun oli kirjoittamassa kirjaa romanikerjäläisten puolustamiseksi. Tätä asiayhteyttä hän ei kirjassa alleviivaa.

Oksanen kirjoittaa erittäin hyvin, hänen tekstissään on ihana rytmi. Hän luultavasti kirjoittaisi kiinnostavasti vaikka asvalttitien paikkauksesta. Päätin lukea myös hänen teoksensa Kerjäläisten valtakunta : totuus kerjäävistä romaneista... ja muita valheita (WSOY 2009). Kirjassa on myös henkinen kasvu -juonne, mutta minusta teoksen tärkein anti on kerronnan taitavuus.

Asiasanoihin ei ole laitettu sanaa 'terveydenhuolto' eikä 'sairaus'. On muistettava hakea asiasanoilla 'sairastuminen' ja 'sairaat', jos tekee esim. terveydenhuoltoaiheista kirjanäyttelyä.

Kerttu-Kaarina Suosalmi: Jeesuksen pieni soturi

Luin Kerttu-Kaarina Suosalmen teoksen Jeesuksen pieni soturi (1976), koska näin romaanin olevan genreluokassa "Uskonnollinen viihdekirjallisuus" ja Suosalmea jonkin verran lukeneena epäilin, mahtaako teos oikeasti sinne kuulua. En laittaisi teosta kyseiseen genreen.

Jeesuksen pieni soturi kertoo Elisasta, noin 45-vuotiaasta lahtelaisesta naisesta, jonka elämä on muodostunut vaikeaksi. Hän on miehensä määräyksestä jättänyt kirjastonhoitajan työnsä ja jäänyt kotirouvaksi. Haihatteleva romukauppias-aviomies Mauri on sotkenut raha-asiat. Murrosikäinen poika Eino on varastellut. Tytär Silja lähtee kotoa. Tehtaan viereen pykätty kotitalo on vesijättömaalla, savisessa paikassa, ja rakennusprojekti on ikuisesti kesken. Elisa tietäisi, miten asiat saisi järjestykseen, mutta Mauri, "hölmö jättiläinen", ei anna hänelle mitään päätösvaltaa.

Hädissään Elisa pakenee Helsinkiin ja käväisee tulemassa uskoon, ainakin päällisin puolin, mutta Suosalmi jättää lukijan makusteltavaksi sen, kuinka syvällistä uskoontulo oli vai oliko ollenkaan. Näyttää siltä, että lopuksi perheen asiat rupeat selkiämään, mutta mielestäni se johtuu siitä, että Elisa voimaantuu. Hänen uskoonsa ei palata enää sen jälkeen, kun hän on palannut Helsingistä kotiin. Miehen murtuessa hänen on pakko hoitaa asiat. Teoksessa on hieman feminististä juonnetta, minun mielestäni. Elisa on sarkastisesti sanoen "Jeesuksen pieni soturi", koska hän on suostunut uhrautujan rooliin, jota naisille on tyrkytetty.

Talot ovat Suosalmen teoksissa tärkeässä asemassa.

Lisäisin asiasanat:
Elisa, fikt.
Mauri, fikt.
psykologiset romaanit
naiskirjallisuus
sisäkertomukset
avioliitto : pettymys
perhe-elämä : uhrautuminen : vaimot
alistuminen : vaimot
keski-ikä : kriisit : naiset
unelmat
elämänodotukset
talonrakennus
selviytyminen
usko
konkurssi
epäonnistuminen : yritykset
romuliikkeet
kauppiaat : romukauppiaat
kirjastonhoitajat
esikaupungit : Suomi : Lahti : 1970-luku
Lisäisin  myös asiasanat haihattelu ja voimaantuminen, jos ne olisivat olemassa.

Kenelle sopii: Vanhemmalle ahkeralle (nais)lukijalle, jota kiinnostaa teema aviovaimon voimaantumisesta sen jälkeen, kun miehen määräysvallassa on koko elämä mennyt solmuun.

Marja Björk: Poika

Marja Björk on kirjoittanut romaanin Poika (Like 2013) oman poikansa kokemuksiin perustuen. Kirja kertoo transsukupuolisen Marion-tytön lapsuudesta ja nuoruudesta aina siihen asti, kunnes hänen sukupuoltaan korjataan ja hänestä tulee mies nimeltä Miro.

Olen iloinen, että tämä kirja on kirjoitettu, vaikka kirjasta onkin helppo löytää puutteita. Äidin käsiala näkyy tekstissä äidin roolin korostamisena. Muistelmatyyli paistaa tekstistä läpi. Silti teos on kiehtova. Monesti kirjailijat väittävät pystyvänsä eläytymään mitä ihmeellisimpiin asioihin, mutta en usko, että tätä tarinaa olisi voinut keksiä omasta päästään.

Asiasanoihin olisi sopinut myös SELVIYTYMINEN, NUORUUS ja ÄITIYS ja/tai ÄIDINRAKKAUS.

Kenelle sopii: Erikoisista elämäntarinoista pitävälle. Erilaisen lapsen äidille. Nuoruudesta 2000-luvulla kiinnostuneelle. Selkeistä, helppolukuisista tarinoista pitävälle, joka ei kavahda rankkaa aihetta.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Hae asiasanalla TRANSSUKUPUOLISUUS sekä TRANSSEKSUAALISUUS (aiemmin käytettiin jälkimmäistä termiä.
• Kirsti Ellilän teoksessa Ristiaallokkoa (Karisto 2011) on sivujuonteena papin tyttären seurustelu transsukupuolisen henkilön kanssa.

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) on Veera Vaahteran alias Pauliina Vanhatalon toinen chick lit -romaani. Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä. Vanhatalo kirjoittaa erittäin sujuvasti.

Ennen vanhaan tyttö, jolle oli käynyt vahinko, joutui hukuttautumaan. Ajat ovat muuttuneet. Teoksessa raskaana oleva kolmekymppinen helsinkiläisnainen menee Lappiin mummon perintömökille miettimään elämäänsä. Eipä aikaakaan, niin kunnoton sulho palaa maisemiin ja pari muutakin miestä löytyy ympärille häärimään. Asetelma on kuin Kauniissa ja rohkeissa: miehet kilpailevat päästäkseen elättämään neidon lasta, ja neito vain valitsee sulhoista parhaan.

Teos on ihana naisten satu. Tarinassa raskaus ei vie naiselta hänen viehätysvoimaansa. Hän ei jää yksin, vaan hänestä huolehditaan. Hänellä on kaupunkilaisystäviä, mutta hän pärjää maaseudun perinteisissä naisten töissäkin niin, että mummo olisi hänestä ylpeä. Hän tulee hyväksytyksi yhteisössään. Elämä voittaa.

Teoksen asiasanoituksessa ei ole chick lit -termiä, vaan RAKKAUSROMAANIT. Niiden raja lienee häilyvä. Myös NAISKIRJALLISUUS kävisi tähän romaaniin. Teoksessa on painavaa asiaa äitiyden haasteista.

Kenelle sopii: Chick litistä pitäville. Modernin romantiikan ystäville. Naisen asemasta kiinnostuneelle (lievästi moniavioinen odottava äiti on romantiikassa uudenaikainen henkilöhahmo). Tornionjokilaakson paikallisväristä kiinnostuneelle. Äitienpäivän kirjanäyttelyyn.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Kokeile hakea asiasanoilla RASKAUS + RAKKAUSROMAANIT, RASKAUS + KEHITYSROMAANIT, CHICK LIT.

Niina Hakalahti: Aavasaksa

Niina Hakalahden teos Aavasaksa (Tammi 2010) on helppolukuinen ja humoristinen, mutta syvällinen romaani. Sen teemoja ovat elämänhallinta, sisarussuhteet ja äitisuhde aikuisiällä ja se, kuinka menestys elämässä määritellään.

Sisaruksilla on perheessä omat roolinsa aikuisenakin: yksi on menestyjä, toinen luuseri. Pizzabuffetissa kokkina työskentelevä noin 23-vuotias Seppo on äitinsä mielestä luuseri, vaikka Seppo on tyytyväinen elämäänsä. Hänen siskoaan Saritaa taas pidetään menestyjänä, koska hän on päässyt Italiaan rikkaisiin naimisiin ja työskentelee personal trainerina. Sarita ei kuitenkaan osaa hoitaa omaa kaksivuotiasta lastaan, koska tehtävän yleensä hoitaa hänen filippiiniläinen kotiapulaisensa. Kiltti Seppo muodostuu tukipylvääksi monelle ihmiselle. Romaanin teemoja ovat myös kiltteys, hyväksikäyttö ja maahanmuutto. Sarita ja hänen filippiiniläinen kotiapulaisensa ovat molemmat maahanmuuttajia Italiassa, mutta heidän asemansa on kovin erilainen. Sitä kautta teemana on myös eriarvoisuus ja ihmisoikeudet. Myös omasta lapsesta luopuminen toistuu eri variaatioina. Kotiapulaisen suhteen on kyseessä orjuus.

Kenelle sopii: Tämä selviytymistarina sopii monenlaisille lukijoille, koska elämänhallinta ja perhesuhteet aikuisiällä (hankala äitisuhde) koskettavat monia. Lukijoille, jotka toivovat "tavallista" romaania - ei elitististä eikä viihdettä.

Muuta samantapaista luettavaa: 
Niina Hakalahti: Uimataito (Tammi 2009)
Anu Silfverberg: Kung Po (Avain 2008)

Asiasanoihin voisi lisätä:
asuminen ulkomailla
orjuus : palvelusväki : 2000-luku
eriarvoisuus

Michael Hingson: 1463 porrasta

Michael Hingson: 1463 porrasta : tositarina sokeasta miehestä, hänen opaskoirastaan ja luottamuksen voitosta New Yorkin kaksoistorneissa. KKJMK 2012.

Myyntialalla työskentelevä sokea Michael Hingson oli toimistossaan WTC-tornin 78. kerroksessa, kun rakennukseen törmäsi terroristien kaappaama lentokone. Teoksessa hän kertoo, kuinka hän pääsi pois sortuvasta tornista opaskoiransa Rosellen avustuksella. Samalla hän käy läpi elämänhistoriansa: kuinka selviytyä sokeana näkevien ehdoilla toimivassa yhteiskunnassa. Teos on helppolukuinen ja siinä on lievä kristillinen sävy. Lopussa on tietopaketti suomalaisiin näkövammaisiin liittyen.

Kenelle sopii:  Sopii lukijalle, jonka kiinnostuksen kohteena ovat muistelmat, selviytymistarinat, vammaiset, näkövammaiset.

Muuta samantyylistä luettavaa: 
Ari Suutarla: Betty ja minä (Herättäjäyhdistys 1985). 
Hae asiasanoilla: näkövammaiset, sokeat, opaskoirat