Kirjailijan vaikea vuosi

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi : muistiinpanoja masennuksesta (S&S, 2016)

Pauliina Vanhatalo kuuluu suosikkikirjailijoihini. Sydäntäni kivisti, kun hän todellisuuspohjaisessa teoksessaan potee masennusta ja murehtii tökerön kanssaeläjän sanoja: miltä tuntuu, kun ei ole menestynyt kirjailijana? Tärkein masennuksen taustatekijä ei kuitenkaan liene työuraan liittyvä menestyksen puute, vaan uupuminen äitiyden, kirjailijan työn ja vanhan talon kunnostamisurakan ponnisteluissa.

Teoksen erityisenä teemana on introvertin äitiys. Vanhatalo on todennut lehtihaastatteluissa, että introverteista äideistä ei puhuta. Se on aivan totta. Sanotaan, että vanhemmuus on kaikille vaikeaa, mutta ei jatketa, että introverteille se on erityisen vaikeaa. Erään nettilähteen mukaan suomalaisista 30 - 50 % on introvertteja, ja jos näistä puolet on naisia, on introvertteja naisia ainakin 800 000. Introvertteja äitejä voisi arvioida olevan Suomessa vähintään puolisen miljoonaa. Hyvä, että edes yksi kirjailija on ottanut asian puheeksi. Työelämässä on jo myönnetty, että introvertti ihminen on usein hyvä työntekijä, mutta miten introvertti äiti toteuttaa hyvää äitiyttä? Vanhatalon vastaus tähän on: puolisonsa tuella. Pitää vain oppia ajattelemaan, että äiti voi toimia kuten isät perinteisesti ovat toimineet eli äiti voi keskittyä elannon hankkimiseen.

Pauliina Vanhatalo kirjoitti aikoinaan ylioppilaskirjoituksissa yhdeksän laudaturia, mikä oli Suomen ennätys ja hankki hänelle julkisuutta. Nuori tyttö kyörättiin television ajankohtaisohjelmaan ratkomaan Suomen tulevaisuutta. Sitä taustaa vasten uupuminen arjen pikkuasioissa voi tuntua nololta. Mutta toisaalta, ei johtavien miespuolisten poliitikkojenkaan kunniaa ratkota tutkiskelemalla, miten he pärjäävät/pärjäisivät kahden pikkulapsen kanssa pihaleikkien nahinoita ratkomassa ja harmonista zen-henkistä varhaiskasvatusta antamassa. Mies voi saada kaluunat eri ansioilla, ehkä joskus vielä nainenkin. Vähän mietityttää, olisiko Vanhatalo voinut kirjoittaakaan tästä aiheesta ilman masennusta - jos hän olisi vain reippaasti ilmoittanut, että täällä introvertti äiti toimii oman persoonallisuutensa mukaan, ilman myötätuntoon oikeuttavaa sairastumista ja "kaulan paljastamista", millainenkohan vastaanotto olisi ollut. Teoksen kirjoittaminen on ollut rohkea teko. Erityisesti minua kosketti kirjailijan huoli: miten saan tämän kirjan taipumaan selviytymistarinan muotoon, sillä selviytymistarinanahan se on tarjoiltava?

Kenelle sopii: Introverteille, äideille, introverteille äideille. Masennuksesta ja uupumisesta kiinnostuneille. Kirjailijan työstä kiinnostuneille. Vanhemmuuden iloista ja haasteista kiinnostuneille.

Asiasanoituksesta: Asiasanoista puuttuu kaksi olennaista: INTROVERSIO ja ÄITIYS. Pelkkä ÄIDIT ei riitä, koska sillä hakemalla saa mukaan esim. MURHA : ÄIDIT -ketjut ja muut "väärät hakutulokset". Introverteista äideistä ei puhuta, ja puhumattomuutta heijastaa sopivien asiasanojen puute. On osattava hakea asiasanalla INTROVERSIO (eikä introvertit). Vanhatalon teoksessa on kyse myös erityisherkkyydestä - kirjailija ei käytä tätä termiä, mutta esimerkiksi teoksessa kuvattu "puhelimen pelkääminen" viittaa erityisherkkyyteen. Netistä löytyy testejä, joilla voi testata, onko itse erityisherkkä. Asiasanaa "erityisherkkyys" tai edes "herkkyys" ei ole, vaan joudutaan käyttämään asiasanaa SENSITIIVISYYS. Esimerkiksi Anja Snellmanin teoksessa "Antautuminen" kantavana teemana on erityisherkkyys, mutta asiasanoituksessa tämä kuvataan sanoilla SENSITIIVISYYS ja ARKUUS : LAPSET. Ysasta löytyy asiasana SOSIAALISUUS, mutta sen vastinparina ei olekaan "epäsosiaalisuus", vaan POIKKEAVA KÄYTTÄYTYMINEN (!). SOSIAALISUUS : PUUTTEET lienee ketju, mitä joutuisi käyttämään.

Pastori sairastuu Parkinsonin tautiin

Kari Honkanen: Avoimella sydämellä (Aikamedia 2016)

Luin joskus vuosia sitten Kari Honkasen kirjan, jossa hän kertoo kokemuksistaan kehitysvammaisen lapsen isänä, ja sen jälkeen olen lukenut kaikki muutkin hänen teoksensa. Kari Honkanen on savolainen helluntaiseurakunnan pastori, jonka tämänkertainen muistelmateos käsittelee sairastumista Parkinsonin tautiin. Myös lähetystyö Unkarien romanien parissa on tärkeässä roolissa.

Muistelmissa minua kiehtoo paitsi se, mitä ne kertovat, myös se, mitä ne kätkevät. Ihminen muokkaa elämänsä tarinaa koko ajan uudestaan ehyemmäksi kokonaisuudeksi. "Muistelmaevoluutiota" on kiinnostavaa seurata. Helluntailaisuutta en tunne omakohtaisesti, mutta varmasti sairastuminen Parkinsonin tautiin on ollut erittäin haastavaa karismaattisessa liikkeessä, jossa puhutaan kielillä, koetaan ihmeitä ja kierretään ympäri Suomea puhujamatkoilla. Saako seurakunnan johtaja särkyä?

Teoksessa puhuvat myös pastorin vaimo Tarja Honkanen sekä useat kollegat. Honkasten seurakuntatyö on voimakkaan verkostoitunutta, ja teoksesta aistii, että se on kirjoitettu myös kaikkia niitä varten, joille on täytynyt viestiä pastorin muuttuneesta elämäntilanteesta. Kirjan oikoluku on jäänyt hieman puutteelliseksi.

Asiasanoihin voisi lisätä:
lähetystyö : Unkari
köyhyys : romanit : Unkari (valokuvaliitteessä kuvia mm. Unkarin romaneista)

Kenelle: Parkinsonin taudista tai seurakuntaelämästä kiinnostuneelle.

Muuta samantyyppistä luettavaa: Hae asiasanalla PARKINSONIN TAUTI. Jotkut teokset on asiasanoitettu PARKINSONIN TAUTI : KOKEMUKSET, mutta joissakin ei ole edes asiasanaa MUISTELMAT.

Japanista suomalaisin silmin

Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai : suomalaisella sisulla Japanin senaattiin (Gummerus 2015)

Japanissa melkein 50 vuotta asunut Marutei Tsurunen, alun perin Martti Turunen, on kirjoittanut toiset muistelmansa. Ensimmäiset julkaistiin vuonna 1994. Jälleen kerran on kiinnostavaa huomata, miten elämänkaaren edetessä muistelijan tulkinta omista elämänvaiheista kehittyy. Tsurunen on tullut tunnetuksi Japanin ensimmäisenä eurooppalaissyntyisenä kansanedustajana 2002 - 2013. Japaniin hän muutti lähetyssaarnaajana 1960-luvun lopulla.

Ensimmäisessä muistelmissaan Tsurunen kertoi nimensä japaninkieliseksi muuttamisesta. 'Tsuru' tarkoittaa kurkea ja 'nen' vuotta. Japanilaisten korvissa nimi kuulostaa onnea tuottavalta. Toisissa muistelmissa nimenmuutoksen psykologinen puoli sivuutetaan. Tsurunen on kyllä hyvä nimi miehelle, joka kiihkeästi halusi japanilaistua.

Teoksen punaisena lankana on mielestäni pyrkimys tehdä tilinpäätös omien ratkaisujen vaikuttimista ja niiden oikeutuksesta sekä työuran aikaansaannoksista. Tsurunen on tarpeeksi vanha uskaltaakseen kyseenalaistaa joidenkin vaikuttimiensa jalouden, mutta osaa myös tuntea armoa itseään kohtaan. Uskonnollisissa piireissä ja politiikassa toimijoiden on ylläpidettävä itsestään hyveellistä julkikuvaa, ja tämä näkyy muistelmissa tasapainoiluna hyvien vaikuttimien vakuuttelun ja itsetilityksen välillä. Ainahan muistelmat kirjoitetaan jollekulle yleisölle - kuvitellaan etukäteen, kuka tämän tekstin lukee. Niin suomalainen ex-vaimo kuin uusi japanilainen vaimo saavat teoksessa arvostusta ja kiitosta antamastaan tuesta. Parhaimmillaan Tsurunen on kuvatessaan japanilaista yhteiskuntaa suomalaisen näkökulmasta. Hän ei kaunistele Japanin ongelmia kimono-silmälasien läpi.

Tsurunen kertoo, kuinka hänen Helsingissä käydessään taksinkuljettaja oli todennut, että suomeahan te puhutte, mutta 40 vuotta vanhaa suomea. Tekstissä on tosiaan vanhahtavia ja onnahtaviakin ilmauksia: perinteellinen, tiedoittaa, kehoittaa, rauhallinen kotitaloalue. Nämä on Gummeruksella aivan oikein säilytetty - ne ovat ekspatriotismin eksotiikkaa. Osa muistelmista on sutjakkaa suomea ja voi arvata, että ne osiot on kirjoitettu kirjoittamisprosessin loppupuolella.

Kenelle: Japanista ja siirtolaisuudesta kiinnostuneille. Muistelmista pitäville.

Asiasanoituksesta: En ole varma, löytyisikö teos, kun etsitään kirjoja siirtolaisuudesta, maastamuuttajista tai suomalaisista ulkomailla. Pitää muistaa hakea asiasanalla KULTTUURIEROT. Ysassa olisi tarjolla myös EKSPATRIAATIT. Sillä löytyy hämmentävän vähän teoksia. Myös ASUMINEN ULKOMAILLA olisi käyttökelpoinen asiasana, vaikka ulkomaa muuttuu Tsurusella kotimaaksi.

Kasvonsa menettänyt mies

Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies (WSOY 2015)

Helsingin Sanomien toimittaja Kimmo Oksanen sairastui vajaa kymmenen vuotta sitten virus- ja bakteeri-infektioon, joka oli viedä häneltä hengen, mutta vei lopulta "vain" kasvot. Kohtalon ivaa asiassa on se, että - minulle syntyneen käsityksen mukaan - hän ehkä sai bakteeritartunnan Romaniassa sairaalta romanivauvalta, kun oli kirjoittamassa kirjaa romanikerjäläisten puolustamiseksi. Tätä asiayhteyttä hän ei kirjassa alleviivaa.

Oksanen kirjoittaa erittäin hyvin, hänen tekstissään on ihana rytmi. Hän luultavasti kirjoittaisi kiinnostavasti vaikka asvalttitien paikkauksesta. Päätin lukea myös hänen teoksensa Kerjäläisten valtakunta : totuus kerjäävistä romaneista... ja muita valheita (WSOY 2009). Kirjassa on myös henkinen kasvu -juonne, mutta minusta teoksen tärkein anti on kerronnan taitavuus.

Asiasanoihin ei ole laitettu sanaa 'terveydenhuolto' eikä 'sairaus'. On muistettava hakea asiasanoilla 'sairastuminen' ja 'sairaat', jos tekee esim. terveydenhuoltoaiheista kirjanäyttelyä.