Anu Silfverberg: Äitikortti

Anu Silfverbergin Äitikortti : kirjoituksia lisääntymisestä (Teos 2013) sai minut lisäämään hänet niiden kirjailijoiden listalle, joiden uusia teoksia odotan. Olen kyllä pitänyt Silfverbergin aiemmistakin teoksista. Ja luin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä sen artikkelin, jossa Silfverberg kollegansa kanssa kyseenalaisti Minttu Vettenterän sepittämän Enkeli-Elisan olemassaolon.

Äitikortti on ihastuttavan älykästä, rohkeaa, kirkassilmäisen rehellistä tekstiä äitiydestä, isyydestä ja sukupuolirooleista. Silfverberg uskaltaa ajatella ajatuksen loppuun asti.

Kenelle sopii: Äitiydestä, naisen asemasta ja sukupuolirooleista kiinnostuneille. Yleensäkin älykkäistä, yhteiskuntaa ruotivista esseistä pitäville. Harmi, että kirja on joutunut luokkaan 04. Sieltä se liikkuu huonosti.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi, eli, Miksi en enää matkusta junassa
• Kaari Utrio: Ihmisen paikka : kirjoituksia 2000-luvulta
• Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
• hae asiasanalla ESSEET ja/tai NAISEN ASEMA

Sokea ei pelkää pimeää

Sokea ei pelkää pimeää -novellikokoelman (Näkövammaisten kulttuuripalvelu 2006) on toimittanut kirjailija Sofi Oksanen. Kokoelma sisältää Mustaa ja valkoista -kirjoituskilpailun satoa.

Sofi Oksanen sanoo kirjan saatesanoissa, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun näkövammaiskirjoittajille suunnattu kirjoituskilpailu oli avoin myös näkeville ja että tämä on tärkeä askel tiellä vastavuoroiseen tasavertaisuuteen. En ole samaa mieltä. Olen lukenut Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n aikaisemmat antologiat, Ihmeiden aika (1995) ja Ole tässä sitten (1989), ja pidin niissä nimenomaan siitä, että tiesin kirjoittajien katsovan maailmaa näkövammaisuuden kokemuksista käsin. Epäilenpä, että jos näkövammainen tietää "kilpailevansa yhdenvertaisena" näkevien kirjoittajien kanssa, hän yrittää kirjoittaa tekstiä, jossa hänen erikoislaatuisuutensa ei tule esiin... ja silloin lukija jää häviölle, jos kirjoittaja piilottaa omaa erikoisosaamisaluettaan.

En lukenut antologiaa kovinkaan pitkälle. En pitänyt teoksen taitosta, ja minua turhautti, kun en voinut tietää, onko osa teksteistä näkevien kirjoittamia. Jotkut tietysti lukevat tekstiä tekstin taiteen takia, mutta minä olisin tällä kertaa lukenut antologiaa näkövammaisten kokemusmaailmaan perehtymisen takia. Ehkä ensi kerralla sitten.

Näköaistilla on merkitystä sen kannalta, millaista tekstiä kirjoittaja kirjoittaa. On ollut todella mielenkiintoista lukea joidenkin syntymästä asti sokeiden kirjoittamia novelleja. Tilan kuvaus on niissä erilaista, jotenkin enemmän etäisyyteen perustuvaa kuin näkevillä. Haluaisin lukea niitä enemmänkin ja ihan reippaasti sillä tiedolla varustettuna, että tämän on kirjoittanut henkilö, joka ei koskaan ole nähnyt - ihan samoin kuin haluan lukea Roman Schatzin tekstejä sillä tiedolla varustettuna, että tämä henkilö on saksalaissyntyinen - saksalaisena hän näkee eri tavalla. Jos on menettänyt näkönsä myöhemmällä iällä, tekstistä ei välttämättä huomaa mitenkään, ettei kirjoittaja näe.

Kenelle sopii: Näkövammaisten kokemuksista kiinnostuneille. Toiseudesta kiinnostuneille. Lyhytproosasta pitäville.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Näkövammaisten Kulttuuripalvelun antologiat Ihmeiden aika sekä Ole tässä sitten.
• ks. Celian lista näkövammaisten kirjoittajien teoksista

Novellit 1998

Luin Novellit 1998 -kokoelman, koska siihen sisältyy Sofi-Elina Oksasen (= Sofi Oksanen) novelli "Nainen joka laskeutui maahan". Novellit 1998 on kokoelma Gummeruksen, Nuoren Voiman Liiton ja Xeroxin järjestämän novellikilpailun satoa.

Sofi Oksasen novelli ei niinkään tehnyt vaikutusta, sen sijaan Erkki Alajärven novelli Usko, toivo, rakkaus viihdytti kovasti, myös aviomiestäni, jolla usein luetan hauskoiksi havaitsemiani kirjan kohtia tai lyhytproosaa. Myös Mona Pandayn novelli Ruumisminä puhutteli minua.

Kenelle sopii: Novelleista pitäville. Sofi Oksasen ja Jussi Siirilän varhaistuotannosta kiinnostuneille.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Hae asiasanoilla NOVELLIT + ANTOLOGIAT ja NOVELLIT + KILPAILUT

Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori

Vladimir Lortsenkovin teos Lentävä traktori (Karisto 2013) on kiinnostava kirja. Se kertoo Moldovasta, köyhästä entisestä itäblokin maasta, josta kansa pyrkii pakenemaan Italiaan. Italiassa hanasta tulee veden sijasta hunajaa ja kodinhoitajat voivat ansaita jopa tuhat euroa kuussa! Tosin kerettiläiset väittävät, ettei Italiaa ole olemassakaan, koska kukaan sinne lähtenyt ei enää koskaan tule takaisin edes vierailulle. Kirja on eräänlainen absurdi kertomuskokoelma laittomasta maahanmuutosta. Musta huumori kukkii teoksessa.

Kenelle sopii: Monenlaisille lukijoille. Itäblokista ja postkommunismista (itäblokin yhteiskunnista Neuvostoliiton romahduksen jälkeen) kiinnostuneille. Venäläisistä klassikoista pitävälle. Teoksen hauskuuden ymmärtää parhaiten, jos seuraa hieman yhteiskunnallisia asioita, mutta se ei ole välttämätöntä.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Kirjasammon vinkki: Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta
• Nikolai Gogol: Kuolleet sielut (ja muut teokset)
• Voltaire: Candide (satiiri, makaaberiutta mukana)
• ehkä myös Miina Supinen: Apatosauruksen maa (novelleja)
• kokeile hakea asiasanoilla SATIIRI, SATIIRI + KLASSIKOT, ABSURDI, ABSURDISMI, MAKAABERIUS, MAAGINEN REALISMI, LAITON MAAHANMUUTTO (teos on monitasoinen, monenlaisia aineksia sisältävä)
• harmillista, ettei ole asiasanaa "postkommunismi"

Auster & Coetzee: Tässä ja nyt

Paul Auster & J. M. Coetzee: Tässä ja nyt : kirjeitä ystävyydestä (Tammi 2013)

J. M. Coetzee kuuluu suosikkikirjailijoihini, ja hänen takiaan luin tämän teoksen, jossa ystävykset, kirjailijat Coetzee ja Auster kirjoittavat toisilleen vuosina 2008 - 2011. Coetzee asuu Australiassa ja Auster Yhdysvalloissa New Yorkissa, mutta kumpikin matkustelee paljon. He pystyvät tapaamaan toisiaan muun muassa kirjallisuustapahtumissa Euroopassa muutaman kerran vuodessa. Kirjeissä pohdiskellaan mm. Israelin ja Palestiinan konfliktia, urheilun syvintä olemusta sekä tietenkin kirjailijan työtä. On liikuttavaa, miten kumpikin tsemppaa toistaan sietämään (myös) kielteistä palautetta kriitikoilta ja lukijoilta sekä kestämään kirjailijan työn muita rasituksia, kuten matkoista aiheutuvia jet lag -univaikeuksia.

Kenelle sopii: Kirjallisuuden suurkuluttajalle. Angloamerikkalaisen kirjallisuuden ystävälle. Kirjailijan työstä ja kirjallisuudentutkimuksesta kiinnostuneelle.

Katso Youtube-video, jossa Auster ja Coetzee lukevat otteita teoksesta.

Muuta samantyylistä luettavaa: 

• Kirjasampo ei anna hakutuloksia tämän kirjan nimellä hakiessa, mutta Paul Austerin Talvipäiväkirja voisi kiinnostaa. Sen aion itse lukea seuraavana.
• Coetzeen tuotannosta Hidas mies tai Huonon vuoden päiväkirjat voisivat kiinnostaa, joskaan ne eivät mielestäni ole hänen tuotantonsa parhaimmistoa.
• hae asiasanoilla KIRJAILIJAT + KIRJEENVAIHTO tai KIRJAILIJAT + KIRJEET

Sofi Oksanen: Baby Jane

Sofi Oksasen Baby Jane (WSOY 2005) on erityylinen kirja kuin hänen myöhemmät teoksensa Puhdistus (2008) ja Kun kyyhkyset katosivat (2012). Teoksessa on yhtymäkohtia Oksasen esikoisteokseen Stalinin lehmät.

Baby Janen tapahtumat sijoittuvat Helsingin Kallioon 1990-2000-luvulle. Teoksen minäkertoja analysoi suhdettaan Pikiin, jonka kanssa hänellä on ollut rakkaussuhde, joka sittemmin on muuttunut ystävyydeksi. Minäkertoja on aloittanut heterosuhteen miehen kanssa, mutta hän kokee suhteen henkiseksi huoraamiseksi. Uudesta avoliitostaan käsin hän yrittää tukea paniikkihäiriöstä kärsivää Pikiä. Teoksessa myös kuvataan tragikoomisesti, kuinka minäkertoja ja Piki kauppaavat lehti-ilmoitusten avulla käytettyjä pikkuhousuja saadakseen toimeentulonsa.

Teoksen alussa vallitseva teema on lesborakkaus, mutta loppua kohti pääteemaksi nousee Pikin paniikkihäiriö, joka vangitsee hänet kotiinsa ruokaa tuovan ex-tyttöystävän armoille. Yksiössään kituva Piki, joka ei uskalla edes viedä roskia ulos, muistuttaa kiinnostavalla tavalla Oksasen Puhdistus-kirjassa esiintyvää sotilaskarkuria, jota piilotellaan maalaistalon ruokakomerossa ja joka on ruoan suhteen muiden armoilla. Teoksen muita teemoja ovat mielenterveysongelmat, homoseksuaalisuus, lääkehoito, itsemurha, ystävyys, Helsingin homoskene ja pornografia. Terveydenhuoltoa, varsinkin mielenterveyspalveluja, kritisoidaan välinpitämättömyydestä. Kallion kirjasto esiintyy tekstissä lukuisia kertoja.

Kenelle sopii: Alakulttuureista (asiasana OSAKULTTUURIT) kiinnostuneille. Edellä mainituista teemoista (homoseksuaalisuus, mielenterveys) kiinnostuneille. Teos on hieman ahdistava, se ei ole selviytymistarina. Tekstin tasolla teos on huomattavan helppolukuinen verrattuna Kun kyyhkyset katosivat -teokseen.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Hanna Marjut Marttila: Kertoi tulleensa petetyksi (Otava 2002) (syrjäytyminen, mielenterveysongelmat)
• Iida Rauma: Katoamisten kirja (Gummerus 2011) (lesborakkaus, nuoret aikuiset) 
• hae asiasanalla PANIIKKIHÄIRIÖ
• kokeile hakea asiasanoilla KAUPUNGINOSAT + KALLIO
• voi hakea myös asiasanalla MIELENTERVEYS, mutta sillä tulee monenlaista tavaraa

Sofi Oksanen Wikipediassa

Katri Lipson: Jäätelökauppias

Pidin kovasti Katri Lipsonin esikoisteoksesta Kosmonautti (Tammi 2008), mutta jotenkin hänen seuraava teoksensa Jäätelökauppias (Tammi 2012) lipsahti ohitseni ja huomasin sen olemassaolon vasta nyt.

Jäätelökauppias on vaikeasti aukeneva kirja. Luin sen ensin kertaalleen ja sitten selailin läpi vielä toisen kerran - vasta toisella kerralla se aukeni, kuin olisi saanut palapelin palaset kohdalleen. No, ihan joka palaa en saanut vieläkään osumaan, mutta kokonaiskuva syntyi. Tulin onnelliseksi ymmärtäessäni toisella lukemalla, mikä on teoksen teema: ONNETON RAKKAUS. Tätä ei löydy asiasanoista, ei myöskään AVIOLIITTO-termiä (AVIOPARIT on kyllä).

Kirjoitan ylös huomioitani asiasanoituksesta, jotta oppisin kaunokirjallisuuden hakutekniikkaa. Esimerkiksi AVIOLIITTO-asiasanan lisäksi pitäisi muistaa hakea sanalla AVIOPARIT, senhän opetti tämäkin kirja.

Tsekkoslovakian maaseudulla kuvataan 1940-luvulla elokuvaa nimeltä Jäätelökauppias. Ensin ollaan elokuvan kulisseissa, sitten hypätään tarinan sisään. Toisilleen vieraat mies ja nainen pakenevat väärien papereiden turvin ja jumittuvat maaseudulle, koska juna ei kulje. He joutuvat teeskentelemään avioparia. Heillä on oma elämänsä jossakin toisaalla, mutta jotakin tunteita heidän välilleen syntyy. Seuraavassa jaksossa elokuvan ohjaaja tapaa naisen, joka on elokuvan Esther tosielämässä, tai sitten ei ole. Fiktio ja todellisuus menevät sekaisin. Seuraavassa jaksossa Estherin poika, Jan Vorszda, opiskelee Prahassa vuonna 1969. Silloin hänen kaimansa, Jan Palach, teki polttoitsemurhan vastalauseena neuvostomiehitykselle (paitsi, että romaanissa sanotaan Jan Vorszdan suulla, ettei se ollut itsemurha). Jan Vorszdasta ei kuitenkaan tule ihmissoihtua. Hän pakenee Ruotsiin ja joutuu - vanhempiensa lailla - onnettomaan avioliittoon. Vaimon henkinen väkivalta miestä kohtaan on teoksessa hyvin kuvattu. Kirjan lopulla Janin tytär Gunilla matkustaa interraililla Tsekkoslovakiaan noin 1980-1990-luvun taitteessa. Hänen vuokra-asuntonsa postilaatikkoon tulee kirjeitä, jotka on osoitettu entiselle asukkaalle, Milenalle. Kirjeiden kirjoittaja on Milenaa sitkeästi rakastava Petr. Gunilla haluaa löytää Petrin ja muuttua itse Milenaksi, ja muuttuukin - tai sitten ei muutu, sillä fiktio ja todellisuus sekoittuvat jälleen. Mikä on elokuvaa, mikä totta?

Tämä on romaani rakkauden kaipuusta, joka johtaa ihmiset astumaan toistensa luo - ansaan, sillä harmonista rakkaus ei tässä kirjassa ole. Rakkaus on unelma, joka pakenee jahtaajaansa - myös KAUKORAKKAUS olisi sopinut asiasanoihin, sillä seksi jonkun kanssa on teoksessa vain keino ylläpitää unelmaa siitä oikeasta rakastetusta.

Lipsonin ammatti, lääkäri, näkyy kiehtovalla tavalla tekstissä anatomiaan liittyvinä yksityiskohtina. Lipsonin teksti on aivan ihanaa, vaikkei juonesta kärryillä pysyisikään.

Kenelle sopii: Harjaantuneelle korkeakirjallisuuden ystävälle. Peter von Baghille. Tsekkoslovakiasta ja yleensä neuvostoajan itäblokista kiinnostuneelle. Kuulaasta, hieman omituisesta tarinasta ja ihmissuhteiden kipupisteiden kuvaamisesta kiinnostuneelle.

Muuta samantyylistä luettavaa: Vaikea keksiä aivan samantapaista, mutta tarjoaisin seuraavia:

• Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys (Tsekkoslovakia neuvostoaikana, erotiikka, yhteiskunta)
• Rosa Liksom: Hytti nro 6 (neuvostoaika Neuvostoliitossa, tekstin kuulaus, ihmisten tietty yksinäisyys)
• kokeile hakea asiasanoilla ELOKUVAT + PSYKOLOGISET ROMAANIT