X-sukupolven aikalaisromaani

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla (Kaiku Books 2013)

Näkökulmatekniikan ansiosta Maija Vilkkumaa onnistuu esikoisromaanissaan valottamaan X-sukupolven elämää monelta kantilta. Yhtäältä on unelma julkisuudesta ja menestymisestä; Facebookissa ja naistenlehdissä hehkutellaan onnellista perhettä, vaikka kulisseihin ei välttämättä kestä kurkistaa. Menestymiskulttuuriin peilattuna arki lapsiperheen äitinä - yksin vaikka ei yksinhuoltajana - on rankkaa. Syrjähyppy tarjoaa hetken hengähdyksen, mutta baarien pariutumisriitit ovat pohjimmiltaan hassuja eivätkä ihmiset tajua toisistaan juuri mitään - paitsi ystävät.

Laulaja-lauluntekijä Vilkkumaa ottaa hauskasti kantaa ajan kielellisiin ilmiöihin:

Paskin on se läppä, että ite muka sais päättää, miten oma nimi taipuu. Että vaikka on ilmiselvää että "Satu" taipuu "Sadun", niin sit joku idiootti Satu-niminen voi väittää että "mä haluun et se taipuu Satun", missä ei oo mitään järkeä.

Tunnustan! Juuri noin menettelen. Jos kerran sanotaan hei-hei Pilville (eikä Pilvelle), Merille (eikä Merelle) ja Onnille (eikä Onnelle), niin kyllä herranjuukeri Satukin taipuu Satulle (eikä Sadulle). Ei nimen alkuperäismerkitystä tarvitse raahata joka käänteessä mukana. Sitä paitsi Oulu on julistettu d-vapaaksi alueeksi. D-taivuttelun kauheutta ei voi kuvitella kukaan, jonka oma nimi ei sisällä uhkaa d-taivutuksista.

Kenelle sopii: Satiireista ja ilkeästä huumorista pitäville 1965-79-syntyneille (X-sukupolvi); ei sovi varsinaisesti piristystä etsiville. Verbaali-iloittelusta tykkääville. Musiikkielämästä ja kaupunkikulttuurista kiinnostuneille.

Asiasanoihin voisi lisätä:
satiiri
unelmat : arkielämä : ristiriidat
julkisuuskuva : yksityiselämä : ristiriidat
sosiaalinen media
menestyminen : sosiaaliset normit
äitiys
ystävyys
musiikkielämä
kaupunkikulttuuri

Eläintentäyttäjän perhesalaisuus

Henni Kitti: Elävän näköiset (WSOY 2014)

Melkein vihaksi pistää, kun vuonna 1985 syntynyt ihminen osaa kirjoittaa näin hienon teoksen. Henni Kitin romaania oli ihana lukea. Ei tarvinnut pinnistellä ymmärtääkseen kirjan rakennetta tai sitä, kuka milloinkin puhuu ja millä vuosisadalla. Ja silti oli henkevä kirja.

Romaani on sukutarina, jossa Tornionjoen varrella asuvat kaksi pariskuntaa saavat kumpikin lapsen. Naapureina kasvavat lapset lähtevät maailmalle, elanto löytyy Etelä-Suomesta, mutta välillä käydään Lapissa. Heti kirjan alussa esitellään perhesalaisuus, jonka paljastumista lukija jännää loppuun asti. Odotus palkitaan. Parasta kirjassa on henkilöiden sisäisen maailman kuvaus. Kitti ei koettele lukijan kärsivällisyyttä, hän on kuin luotettava pursi, jonka kyydissä on helppo mennä.

Kenelle sopii: Elämää ihmettelevälle himolukijalle, pohdiskelijalle, nuorelle tai vanhalle.

Muuta samantyylistä luettavaa:

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (sukutarina pohjoisesta homoseksuaalisella sivujuonteella)
Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (tyylillisesti erilainen, mutta sijoittuu Tornionjokilaakson liepeille; Kitin romaanissa mainitaan Pajala)
Maria Peura: Valon reunalla (sijoittuu Lappiin Pelloon, mistä Kitti on kotoisin, ja kuvaa  nuoruutta)
Katri Lipson: Kosmonautti (nuoruus, tunnelmassa ehkä jotakin samaa)

Peter Greenawayn elokuva "ZOO - A Zed and Two Noughts" sopisi oheiskatsottavaksi.

Asiasanoihin voisi lisätä

sukuromaanit (mielestäni tämä oli enemmän suku- kuin perheromaani)
eläinten täyttäminen (termi "eläintentäyttäjät" korvataan termillä "konservaattorit", mutta YSA:sta löytyy kyllä asiasana "eläinten täyttäminen", mikä on kirjan kannalta olennainen termi)
vuorovaikutus : ihminen : eläimet
nuoruus (asiasanaa aikuistuminen on käytetty, pitää muistaa hakea myös sillä, jos tekee nuoruusaiheista kirjanäyttelyä)
perhesalaisuudet
kylät : Lappi : Tornionjokilaakso

Aleksandran ja Santerin lahjakkuus olisi mukava tuoda asiasanoituksessa esiin. "Lahjakkuus" olisi kuitenkin liian dominoiva asiasana, koska se ei ole kirjassa olennaista. "Poikkeusyksilöt" taas jättää lukijalle vallan päätellä, minkälaisesta poikkeuksellisuudesta on kyse; näyttää olevan käytetty fantasiakirjallisuuden yhteydessä eniten.

Ihmisyyden problemaattisuus

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015)

Pidän Iida Rauman kirjoitustyylistä ja luen kaiken, mitä hän julkaisee. Hänen toinen romaaninsa on paksu, 474-sivuinen, ja käsittelee monia teemoja: ihmisyys kontra eläimellisyys, järki kontra tunne, rationaalinen maailmankuva kontra yliluonnolliseen uskominen, nerous kontra kehitysvammaisuus, heteroseksuaalisuus kontra queer-suuntautumisten kirjo... Aineistosta olisi riittänyt pariinkin romaaniin, mutta ei ole synti, jos kirjailijalla on paljon sanottavaa.

Rauman teksti on säkenöivän älykästä ja itselleni on melkeinpä sivuseikka, mistä aiheesta hän kirjoittaa. Päähenkilönä on nuori matemaatikkonero Erika, jolla on heikot sosiaaliset taidot. Hän etsii paikkaansa tiedeyhteisössä. Rinnalla kulkevat kehitysvammainen pikkusisko Emilia, transsukupuolinen kirjastovirkailija Tuovi sekä taiteellinen ystävätär Annukka (jonka puhuma Oulun murre onnahtaa välillä). Henkilögalleriaan mahtuvat vielä Tuovin häilyväinen naisystävä Janette sekä Erikaan epäterveesti rakastunut tiedemies Tom. Seksuaalisuus on yksi väylä ihmisten välillä. Tuovin kautta tuodaan esiin toivottomuus maapallon tulevaisuuden suhteen. Yhteistä henkilöille on hämmentyneisyys ja täyttymättömät toiveet. Tasapainoisimmat henkilöt ovat transsukupuolinen Tuovi ja kehitysvammainen Emilia. Romaanin sisällön pukeminen sanoiksi tuntuu banaalilta, koska juoni ei ole pääasia, vaan henkilöiden tapa olla - tai yrittää olla - järkeä palvovovassa, mutta yhä järjettömämmäksi käyvässä maailmassa.

Teoksessa on hitunen maagista realismia. Kaikki ei ole tieteen selitettävissä, ainakaan vielä. Koiriin liittyvä symboliikka kulkee vahvana läpi teoksen. Seksuaalisuuden käsittelyssä kiehtovaa on se, ettei queer-ilmiöitä mitenkään problematisoida eikä pyydetä anteeksi: ei ole hävettäviä kaapistatuloja, ei ympäristön paheksuntaa, vaan henkilöhahmot vain elävät seksuaalisuuttaan todeksi. Ihmisyyden ongelmat ovat muualla kuin seksin ilmenemismuodoissa. Kansi on mielestäni harmillisen huono; toki kansi kuvaa osuvasti, mitä teos käsittelee, mutta kyllä lukijaa pitäisi pikkuisen rohkaista tarttumaan näin hyvään kirjaan, ja sitä kansi ei tee.

Kenelle sopii: Himolukijalle, joka ei säikähdä queer-asioita. Nuorelle aikuiselle. Yliopisto-opiskelijalle. Ympäristöasioita pohtivalle. Kirjallisuudenopiskelijalle. Yliluonnollisen kosketuksesta pitävälle.

Asiasanoihin voisi lisätä:

maaginen realismi
ihmisyys : eläimellisyys
nuoruus
ihminen : luonto : ristiriidat
ekokatastrofit
symboliikka : koira
tiedeyhteisöt
nerot
kehitysvammaiset
kirjastovirkailijat
nuoret aikuiset

Muuta samantyylistä luettavaa:

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (tiedemaailma, ympäristöasiat)
Anja Snellman: Antautuminen (erityisherkkyys, outona muiden maailmassa)
Johanna Sinisalo: Linnunaivot (ihmisen ja luonnon välinen ristiriita)

Antelias kaupunki

Aku Ojala: Antelias kaupunki (Gummerus 2015)

Aku Ojala (s. 1983) voitti esikoisromaanillaan Gummeruksen suuren romaanikilpailun vuonna 2014. Aion lukea Ojalan teokset vastaisuudessakin. Kirja on toisaalta pullollaan teräviä havaintoja ja oivalluksia - on ihanaa, kun kirjailija pukee sanoiksi sen, minkä itse on aina tiennyt, mutta ei ole tiennyt tietävänsä - mutta toisaalta kirja on välillä ihmeellisen tylsä. Antero menee baariin, Antero pokaa naisen, Antero hommailee naisen kanssa. Sitten Anterolla on tylsää. Hän kokee elämänsä tyhjäksi, mutta halveksuu työssäkäyviä tylsimyksiä. Antero kirjoittaa. Pari runokirjaa on jo syntynyt. Vielä hän näyttää, mikä on miehiään. Sitten hän menee taas baariin.

Romaanissa on paljon viittauksia kirjallisuuteen. Mieleeni tuli Bukowski - Antero tykkää Celinestä, kuten Bukowski - mutta tästä kirjasta puuttuu Bukowskin lämpö. Vaikka puutteellisiakin naisvartaloita kuvataan välillä myönteisesti, kuten Bukowski tekee, päähenkilö Antero ei tunne toveruutta kenenkään kanssa; hän ei ole koskaan kuulunut mihinkään porukkaan. Helsingin Sanomien arvostelun mukaan romaani "soi duurissa", mutta ei todellakaan soi. Antero tiedostaa tunnekylmyytensä, erillisyytensä ja masennuksensa itsekin, jatkuva naiskentelu ei sitä muuksi muuta. Antero lukee, ymmärtää, tiedostaa, hän on hirveän fiksu, mutta itseensä jumittunut. Arvosteluissa mainitaan esikuvia, joiden innoittamaksi teosta arvellaan - Miller, Sirola, Salama - joten selvästi on olemassa "genre", johon teos kuuluu. Se on vaikea genre, koska se on niin tuttu.

Asiasanoihin voisi lisätä:

taiteilijaromaanit
intertekstuaalisuus
miesnäkökulma
seksuaalisuus
eksistentialismi
kirjallinen kulttuuri
syrjäytyminen
kaupunkikulttuuri
kirjailijat : runoilijat
baarit

Afrikasta länteen

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (Gummerus 2013)
Mariatu Kamara: Bite of the mango (Bloomsbury 2010)

Molemmissa teoksissa nuori nainen kuvaa lapsuutta ja nuoruutta vaikeissa olosuhteissa Afrikassa sekä muuttoa länsimaihin. Bulawayon romaanissa lähdetään Zimbabwesta Yhdysvaltoihin, Kamaran muistelmissa lähdetään Sierra Leonesta Lontoon kautta Kanadaan. Kamaran teoksen luin Will Schwalben Elämän mittainen lukupiiri -teoksen innoittamana.

Bulawayon suurenmoinen esikoisteos sisältää tarkkaa ihmisten ja kulttuurierojen havainnointia. Aluksi länsimaiset avustustyöntekijät valokuvaavat afrikkalaisia resupekkalapsia lupaa kysymättä, mutta myöhemmin kameran linssi kääntyy ikään kuin toisin päin, kun Amerikkaan muuttanut nuori nainen kuvaa länsimaisia ihmisiä - eikä aina kovin imartelevassa valossa. Odotan, että Bulawayo kirjoittaisi lisää. Tahdon katsella maailmaa lisää hänen objektiivinsa lävitse.

Me tarvitaan uudet nimet -teoksen asiasanoihin voisi lisätä:
kulttuurierot : afrikkalaisuus : länsimaalaisuus
aineellinen kulttuuri
elintaso

Sofi Oksanen: Baby Jane

Sofi Oksasen Baby Jane (WSOY 2005) on erityylinen kirja kuin hänen myöhemmät teoksensa Puhdistus (2008) ja Kun kyyhkyset katosivat (2012). Teoksessa on yhtymäkohtia Oksasen esikoisteokseen Stalinin lehmät.

Baby Janen tapahtumat sijoittuvat Helsingin Kallioon 1990-2000-luvulle. Teoksen minäkertoja analysoi suhdettaan Pikiin, jonka kanssa hänellä on ollut rakkaussuhde, joka sittemmin on muuttunut ystävyydeksi. Minäkertoja on aloittanut heterosuhteen miehen kanssa, mutta hän kokee suhteen henkiseksi huoraamiseksi. Uudesta avoliitostaan käsin hän yrittää tukea paniikkihäiriöstä kärsivää Pikiä. Teoksessa myös kuvataan tragikoomisesti, kuinka minäkertoja ja Piki kauppaavat lehti-ilmoitusten avulla käytettyjä pikkuhousuja saadakseen toimeentulonsa.

Teoksen alussa vallitseva teema on lesborakkaus, mutta loppua kohti pääteemaksi nousee Pikin paniikkihäiriö, joka vangitsee hänet kotiinsa ruokaa tuovan ex-tyttöystävän armoille. Yksiössään kituva Piki, joka ei uskalla edes viedä roskia ulos, muistuttaa kiinnostavalla tavalla Oksasen Puhdistus-kirjassa esiintyvää sotilaskarkuria, jota piilotellaan maalaistalon ruokakomerossa ja joka on ruoan suhteen muiden armoilla. Teoksen muita teemoja ovat mielenterveysongelmat, homoseksuaalisuus, lääkehoito, itsemurha, ystävyys, Helsingin homoskene ja pornografia. Terveydenhuoltoa, varsinkin mielenterveyspalveluja, kritisoidaan välinpitämättömyydestä. Kallion kirjasto esiintyy tekstissä lukuisia kertoja.

Kenelle sopii: Alakulttuureista (asiasana OSAKULTTUURIT) kiinnostuneille. Edellä mainituista teemoista (homoseksuaalisuus, mielenterveys) kiinnostuneille. Teos on hieman ahdistava, se ei ole selviytymistarina. Tekstin tasolla teos on huomattavan helppolukuinen verrattuna Kun kyyhkyset katosivat -teokseen.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Hanna Marjut Marttila: Kertoi tulleensa petetyksi (Otava 2002) (syrjäytyminen, mielenterveysongelmat)
• Iida Rauma: Katoamisten kirja (Gummerus 2011) (lesborakkaus, nuoret aikuiset) 
• hae asiasanalla PANIIKKIHÄIRIÖ
• kokeile hakea asiasanoilla KAUPUNGINOSAT + KALLIO
• voi hakea myös asiasanalla MIELENTERVEYS, mutta sillä tulee monenlaista tavaraa

Sofi Oksanen Wikipediassa

Marja Björk: Poika

Marja Björk on kirjoittanut romaanin Poika (Like 2013) oman poikansa kokemuksiin perustuen. Kirja kertoo transsukupuolisen Marion-tytön lapsuudesta ja nuoruudesta aina siihen asti, kunnes hänen sukupuoltaan korjataan ja hänestä tulee mies nimeltä Miro.

Olen iloinen, että tämä kirja on kirjoitettu, vaikka kirjasta onkin helppo löytää puutteita. Äidin käsiala näkyy tekstissä äidin roolin korostamisena. Muistelmatyyli paistaa tekstistä läpi. Silti teos on kiehtova. Monesti kirjailijat väittävät pystyvänsä eläytymään mitä ihmeellisimpiin asioihin, mutta en usko, että tätä tarinaa olisi voinut keksiä omasta päästään.

Asiasanoihin olisi sopinut myös SELVIYTYMINEN, NUORUUS ja ÄITIYS ja/tai ÄIDINRAKKAUS.

Kenelle sopii: Erikoisista elämäntarinoista pitävälle. Erilaisen lapsen äidille. Nuoruudesta 2000-luvulla kiinnostuneelle. Selkeistä, helppolukuisista tarinoista pitävälle, joka ei kavahda rankkaa aihetta.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Hae asiasanalla TRANSSUKUPUOLISUUS sekä TRANSSEKSUAALISUUS (aiemmin käytettiin jälkimmäistä termiä.
• Kirsti Ellilän teoksessa Ristiaallokkoa (Karisto 2011) on sivujuonteena papin tyttären seurustelu transsukupuolisen henkilön kanssa.