Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit

3.11.2016

Kirjailijan vaikea vuosi

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi : muistiinpanoja masennuksesta (S&S, 2016)

Pauliina Vanhatalo kuuluu suosikkikirjailijoihini. Sydäntäni kivisti, kun hän todellisuuspohjaisessa teoksessaan potee masennusta ja murehtii tökerön kanssaeläjän sanoja: miltä tuntuu, kun ei ole menestynyt kirjailijana? Tärkein masennuksen taustatekijä ei kuitenkaan liene työuraan liittyvä menestyksen puute, vaan uupuminen äitiyden, kirjailijan työn ja vanhan talon kunnostamisurakan ponnisteluissa.

Teoksen erityisenä teemana on introvertin äitiys. Vanhatalo on todennut lehtihaastatteluissa, että introverteista äideistä ei puhuta. Se on aivan totta. Sanotaan, että vanhemmuus on kaikille vaikeaa, mutta ei jatketa, että introverteille se on erityisen vaikeaa. Erään nettilähteen mukaan suomalaisista 30 - 50 % on introvertteja, ja jos näistä puolet on naisia, on introvertteja naisia ainakin 800 000. Introvertteja äitejä voisi arvioida olevan Suomessa vähintään puolisen miljoonaa. Hyvä, että edes yksi kirjailija on ottanut asian puheeksi. Työelämässä on jo myönnetty, että introvertti ihminen on usein hyvä työntekijä, mutta miten introvertti äiti toteuttaa hyvää äitiyttä? Vanhatalon vastaus tähän on: puolisonsa tuella. Pitää vain oppia ajattelemaan, että äiti voi toimia kuten isät perinteisesti ovat toimineet eli äiti voi keskittyä elannon hankkimiseen.

Pauliina Vanhatalo kirjoitti aikoinaan ylioppilaskirjoituksissa yhdeksän laudaturia, mikä oli Suomen ennätys ja hankki hänelle julkisuutta. Nuori tyttö kyörättiin television ajankohtaisohjelmaan ratkomaan Suomen tulevaisuutta. Sitä taustaa vasten uupuminen arjen pikkuasioissa voi tuntua nololta. Mutta toisaalta, ei johtavien miespuolisten poliitikkojenkaan kunniaa ratkota tutkiskelemalla, miten he pärjäävät/pärjäisivät kahden pikkulapsen kanssa pihaleikkien nahinoita ratkomassa ja harmonista zen-henkistä varhaiskasvatusta antamassa. Mies voi saada kaluunat eri ansioilla, ehkä joskus vielä nainenkin. Vähän mietityttää, olisiko Vanhatalo voinut kirjoittaakaan tästä aiheesta ilman masennusta - jos hän olisi vain reippaasti ilmoittanut, että täällä introvertti äiti toimii oman persoonallisuutensa mukaan, ilman myötätuntoon oikeuttavaa sairastumista ja "kaulan paljastamista", millainenkohan vastaanotto olisi ollut. Teoksen kirjoittaminen on ollut rohkea teko. Erityisesti minua kosketti kirjailijan huoli: miten saan tämän kirjan taipumaan selviytymistarinan muotoon, sillä selviytymistarinanahan se on tarjoiltava?

Kenelle sopii: Introverteille, äideille, introverteille äideille. Masennuksesta ja uupumisesta kiinnostuneille. Kirjailijan työstä kiinnostuneille. Vanhemmuuden iloista ja haasteista kiinnostuneille.

Asiasanoituksesta: Asiasanoista puuttuu kaksi olennaista: INTROVERSIO ja ÄITIYS. Pelkkä ÄIDIT ei riitä, koska sillä hakemalla saa mukaan esim. MURHA : ÄIDIT -ketjut ja muut "väärät hakutulokset". Introverteista äideistä ei puhuta, ja puhumattomuutta heijastaa sopivien asiasanojen puute. On osattava hakea asiasanalla INTROVERSIO (eikä introvertit). Vanhatalon teoksessa on kyse myös erityisherkkyydestä - kirjailija ei käytä tätä termiä, mutta esimerkiksi teoksessa kuvattu "puhelimen pelkääminen" viittaa erityisherkkyyteen. Netistä löytyy testejä, joilla voi testata, onko itse erityisherkkä. Asiasanaa "erityisherkkyys" tai edes "herkkyys" ei ole, vaan joudutaan käyttämään asiasanaa SENSITIIVISYYS. Esimerkiksi Anja Snellmanin teoksessa "Antautuminen" kantavana teemana on erityisherkkyys, mutta asiasanoituksessa tämä kuvataan sanoilla SENSITIIVISYYS ja ARKUUS : LAPSET. Ysasta löytyy asiasana SOSIAALISUUS, mutta sen vastinparina ei olekaan "epäsosiaalisuus", vaan POIKKEAVA KÄYTTÄYTYMINEN (!). SOSIAALISUUS : PUUTTEET lienee ketju, mitä joutuisi käyttämään.

21.9.2016

Muuan motelli Kempeleessä

Jarmo Stoor: Motelli (Into 2015)

motelli.jpgJoistakin Jarmo Stoorin varhaistuotannon romaaneista en ole pitänyt, mutta luin Motellin, koska sen kustantanut Into Kustannus julkaisee mielestäni kiinnostavaa kirjallisuutta. Arvelin, että kirjalla täytyy olla ansionsa. Ja olikin. Kustannustoimittaja on tehnyt hyvää työtä.

Kirjailija omisti 2000-luvun alussa motellin nimeltä Kempeleen Moottorimaja. Sattumoisin pystyn tunnistamaan muutaman henkilöhahmon esikuvan todellisuudessa. Hahmoissa on varmasti lapinlisää, mutta juorunnälkä innoitti lukemaan kirjan rivakkaan tahtiin.

Romaanissa kuvataan motellin eriskummallista arkea. Käytävillä hiippailee toinen toistaan arveluttavampia tyyppejä. Joviaali motellinpitäjä pärjäilee heittiöiden seassa hyvin ja onnistuu pitämään kuria silloin kun tarvitaan. Romaanissa on paljon elokuvallisuutta. Suurta sanomaa teoksessa ei ole, eikä teos ole suurta kirjallisuutta, mutta kyllä se sopii luettavaksi esimerkiksi Oulun seudulla asuvalle miehelle, joka pitää veijaritarinoista. Paikallisuus antaa lisäarvoa. Veijaritarinoissa ollaan usein matkoilla, no ollaanhan tässäkin, vaikka päähenkilö toimiikin matkustavaisten kiintopisteenä. Pulloa ja naista kallistuu, rapatessa roiskuu, elämä on rujoa mutta mielenkiintoista.

Muuta samantapaista luettavaa:
- hae asiasanalla VEIJARIROMAANIT
- Jos tykkää aihepiiristä (huono elämä kehnossa hotellissa), niin Bukowskia voi suositella.

Asiasanoituksesta: 
Jos tekee kirjanäyttelyä aiheesta MATKAT tms., on muistettava hakea myös asiasanalla MOTELLIT. Romaanin asiasanoissa ei ole esim. HOTELLIALA tai MAJOITUS.


29.11.2015

Eläintentäyttäjän perhesalaisuus

Henni Kitti: Elävän näköiset (WSOY 2014)

Melkein vihaksi pistää, kun vuonna 1985 syntynyt ihminen osaa kirjoittaa näin hienon teoksen. Henni Kitin romaania oli ihana lukea. Ei tarvinnut pinnistellä ymmärtääkseen kirjan rakennetta tai sitä, kuka milloinkin puhuu ja millä vuosisadalla. Ja silti oli henkevä kirja.

Romaani on sukutarina, jossa Tornionjoen varrella asuvat kaksi pariskuntaa saavat kumpikin lapsen. Naapureina kasvavat lapset lähtevät maailmalle, elanto löytyy Etelä-Suomesta, mutta välillä käydään Lapissa. Heti kirjan alussa esitellään perhesalaisuus, jonka paljastumista lukija jännää loppuun asti. Odotus palkitaan. Parasta kirjassa on henkilöiden sisäisen maailman kuvaus. Kitti ei koettele lukijan kärsivällisyyttä, hän on kuin luotettava pursi, jonka kyydissä on helppo mennä.

Kenelle sopii: Elämää ihmettelevälle himolukijalle, pohdiskelijalle, nuorelle tai vanhalle.

Muuta samantyylistä luettavaa:

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (sukutarina pohjoisesta homoseksuaalisella sivujuonteella)
Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (tyylillisesti erilainen, mutta sijoittuu Tornionjokilaakson liepeille; Kitin romaanissa mainitaan Pajala)
Maria Peura: Valon reunalla (sijoittuu Lappiin Pelloon, mistä Kitti on kotoisin, ja kuvaa  nuoruutta)
Katri Lipson: Kosmonautti (nuoruus, tunnelmassa ehkä jotakin samaa)

Peter Greenawayn elokuva "ZOO - A Zed and Two Noughts" sopisi oheiskatsottavaksi.

Asiasanoihin voisi lisätä

sukuromaanit (mielestäni tämä oli enemmän suku- kuin perheromaani)
eläinten täyttäminen (termi "eläintentäyttäjät" korvataan termillä "konservaattorit", mutta YSA:sta löytyy kyllä asiasana "eläinten täyttäminen", mikä on kirjan kannalta olennainen termi)
vuorovaikutus : ihminen : eläimet
nuoruus (asiasanaa aikuistuminen on käytetty, pitää muistaa hakea myös sillä, jos tekee nuoruusaiheista kirjanäyttelyä)
perhesalaisuudet
kylät : Lappi : Tornionjokilaakso

Aleksandran ja Santerin lahjakkuus olisi mukava tuoda asiasanoituksessa esiin. "Lahjakkuus" olisi kuitenkin liian dominoiva asiasana, koska se ei ole kirjassa olennaista. "Poikkeusyksilöt" taas jättää lukijalle vallan päätellä, minkälaisesta poikkeuksellisuudesta on kyse; näyttää olevan käytetty fantasiakirjallisuuden yhteydessä eniten.


12.9.2015

Rahatta eläminen

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa (Into Kustannus 2015)

Kauppatieteen maisteri Tomi Astikainen (syntynyt noin 1982) eli vuodet 2010 - 2014 ilman rahaa ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan. Teos on luokiteltu elämänfilosofialuokkaan 17.3, lisäluokkana elintasoa ja kulutusta käsittelevien teosten luokka 36.15. Mielenkiintoista - esimerkiksi Laura Honkasalon kirja Nuukaillen, eli Kuinka pelastin kukkaroni ja maailman on luokitettu kuluttajapolitiikan luokkaan 37.8.

Astikainen on rakentanut kirjansa siten, että sillä on jotakin annettavaa lukijalle riippumatta siitä, kuinka syvälle rahattoman elämän saloihin lukija on halukas menemään. Kevyin taso on poimia rahansäästövinkkejä ja keinoja lisätä omaa varallisuudesta riippumatonta turvallisuudentunnettaan. Syvällisimmällä tasolla neuvotaan muuttamaan koko elämänfilosofia: universumi pitää huolta, rahaa ei tarvita. Teoksen tärkein anti on elämänfilosofiapuolella, joten luokitus luokkaan 17.3 on oikein.

Ihan joka juntunen ei rahattomaksi voi ryhtyä. Yksi teosta varten haastatelluista rahattomana elävistä henkilöistä toteaa, että rahattomuus edellyttää tiettyjä ominaisuuksia, muun muassa palvelualttiutta. Ihminen, joka karttaa sosiaalisia kontakteja, ei pärjää rahattomana. Pitää uskaltaa pyytää apua ja olla valmis auttamaan muita.

Teos on ajatuksia herättävä. Moraalisesti ihailtavaa siinä on mielestäni se, että rahaton elämäntapa ilman muuta vähentää kulutusta, pakottaa sietämään epämukavuutta ja pakottaa vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Astikainen on kerännyt itselleen valtaisan sosiaalisen pääoman rahattomien vuosiensa aikana. Tuntuu, ettei hän ole saanut teokseen mahtumaan kaikkea sitä, mitä on oppinut. Toivottavasti hän kirjoittaa lisää, jos ei rahattomuudesta, niin jostakin muusta.

Kaipasin teokseen enemmän pohdintaa vaihdantatalouden ja lahjan antamisen filosofiasta. Mielestäni rahattomalla on usein muuta "valuuttaa" kuin rahaa. Hyväntuuliselta näyttävä liftari saa kyydin, siispä lupaus miellyttävästä juttuhetkestä on se vaihdantaväline, jolla kyyti irtoaa. Samaten mielenkiintoinen kertomus rahattomana elämisestä on loistavaa valuuttaa. Minä ainakini ilahtuisin, jos pääsisin juttusille noin erikoisen elämäntavan omaavan ihmisen kanssa. Tarjoaisin aterian, jotta juttu jatkuisi eikä toisen tarvitsisi lähteä muualle ruokaa etsimään. Kokisin, että olen saanut vastinetta rahoilleni.

Astikaiselta on kysytty, että "eihän se toimisi, jos kaikki käyttäytyisivät kuten sinä, eihän?". Itsekin ajattelen, että rahattomana elämisessä - dyykkaamisessa, liftaamisessa, toisten tarjoamien aterioiden syömisessä - on se ongelma Kantin kategorisen imperatiivin kannalta, etteivät kaikki voi toimia samoin. Toisaalta nykyajan kerskakulutuksen kurimuksessa voidaan myös ajatella, että jonkun on pakko tehdä toisin, jotta ihmiset alkaisivat kyseenalaistaa kuluttamisen mielekkyyttä. Jonkun on pakko syödä roskiksesta havainnollistaakseen, miten paljon ruokaa haaskaamme. Kategorinen imperatiivi - "toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki" - toteutuu rahattomana eläjällä, jos kukaan ei tunne itseään hyväksikäytetyksi. Rahaton avun pyytäjä varmasti pelastaa monen päivän, saahan toisen auttamisesta hyvän mielen itselleen.

Toisten hyväntahtoisuuden varassa eläminen edellyttää varmasti rohkeutta ja myös itseluottamusta: on ajateltava, että minä riitän, vuorovaikutus minun kanssani riittää. Alussa on varmasti ollut vaikeaa, kun ei ole ollut vielä suurta juttuvarantoa, itse on ollut epävarma ja harjaantumattomampi eri tilanteisiin. Toisaalta viattomuus ja aito avuntarve ovat nekin voimavaroja, jotka saavat toisen tuntemaan itsensä voimakkaaksi auttajaksi. Monia vammaisia ärsyttää joutua toisten hyysäämäksi, mitenkähän rahaton ratkaisee tämän asian, kun toinen yli-intoutuu auttamaan? Onko matkustaminen ainoa keino hallita riippuvuussuhteet - on poistuttava paikalta? Entäs jos eläisi koko elämänsä pikkukylässä kylän ainoana rahattomana?

Kirjailija teki rahattomien vuosiensa aikana paljon vapaaehtoistyötä ja auttoi muita missä pystyi. Rahattomuuteen sisältyi siis vastavuoroista palvelusten vaihtoa. Monta kertaa hän kuitenkin jäi ns. kiitollisuudenvelkaan. Miten kiitollisuudenvelkaa voi sietää? Ehkä laittamalla sosiaalinen vuorovaikutus arvotavaroista ykköseksi? Ehkä laajentamalla naapuriapua globaalisti koko maailmaa koskevaksi? Tämä on minulle teoksen vaikeasti ymmärrettävin asia. Pitääpä laittaa lukulistalle jokin lahjan antropologiaa koskeva teos.

Astikaisen periaate "universumi pitää huolta" askarrutti minua. Voisiko henkilö, joka ei ole valinnut rahattomuutta itse, jolla ei ole ystävien verkostoa keräämään satunnaisesti tarvittavan lentolipun hintaa ja jolla ei ole lahjoja löytää työtä pakon sanelemana vaikka heti, tuntea olonsa yhtä turvalliseksi? Tarvitaanko mielenrauhaisaan rahattomuuteen mahdollisuus perääntyä ja sosiaalisen tukiverkoston turvaverkko?

Tomi Astikainen tietää olevansa poikkeuksellisen lahjakas. Hän on korkeasti koulutettu, työskennellyt vaativissa projekteissa ja kirjoittanut kirjoja englanniksi. Ehkä rahaton elämä on hänelle myös ylitsekäymättömän mielenkiintoinen haaste, joka tarjoaa päivittäistä ongelmanratkaisua ja stimulaatiota ennalta-arvaamattomien sosiaalisten kontaktien kautta. Fiksusti hän ei kertaakaan käytä itsestään nimitystä "köyhä", vaan aina ilmausta "rahaton". Kyseessä on elämäntapa, ei sosiaalis-taloudellinen status.

Kenelle kirja sopii:

- Lukupiirin kirjaksi, koska teoksesta takuulla syntyy keskustelua.
- Parhaiten kirjailijan näkemyksiin samaistunevat 1970-1990-luvulla syntyneet lukijat, jotka ovat kokeneet työelämän epäluotettavuuden: lojaaliutta ei palkita, mikään ei ole varmaa, parasta siis elää yksilölliseen tapaan siten, että on itse mahdollisimman onnellinen. Yli viisikymppiselle lukijalle ajatus toisten ruoantähteiden syömisestä huoltoasemalla voi olla liian radikaali.
- Kirjanäyttelyn aiheita: Erilainen elämäntapa; Niukkuus & yltäkylläisyys; Kiertolaisuus.
- Olisi mielenkiintoista verrata, mitä aterianhankintakonsteja Henry Miller käytti romaanissaan Kravun kääntöpiiri tai Knut Hamsun teoksessa Nälkä.



4.9.2015

Valokuvataiteilijan palava sydän

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika (Tammi 2015)

Pauliina Vanhatalon kirjat ovat niin syvällisiä, ettei ole mikään ihme, että hän välillä lataa akkujaan kirjoittamalla chick lit -kirjallisuutta Veera Vaahteran nimellä. Minun lukujonossani Vanhatalo pääsee vip-vieraana muiden yöpöydällä jonottavien kirjojen ohi. Taas koin oppineeni ihmisyydestä tämän teoksen luettuani.

Romaani kertoo oululaisesta Aarni Koskiaavasta, josta onnekkaan sattuman kautta tulee valokuvaaja. Hän elättää perheensä tekemällä henkilövalokuvausta, mutta toteuttaa samalla taiteilijan kutsumustaan kuvaamalla aiheita, joille ei ole kaupallista kysyntää. Ilmaiseksi ei menestys tule. Aarnilla on tukijoita, mutta myös kampittajia. Taiteilijan elämänvalintojen kuvausta täydentää Aarnin tyttären, Lumin, urapolun etsintä. Hän tahtoisi muusikoksi, mutta "eihän sillä elä", joten hän kouluttautuu ammattiin josta ei pidä.

Teos on erinomainen kuvaus siitä, mitä eväitä tarvitaan taiteilijaksi tulemiseen: tuuria, työtä, lahjakkuutta, sisäistä näkemystä, tukijoita, työtä, pitkäjänteisyyttä, työtä sekä jokin sielussa piilotteleva nyrjähtänyt pala. Yksi teoksen motiiveista on tuli, jonka voi ymmärtää myös symbolisesti: taiteen palo, polttava intohimo. Sisäinen pakko toteuttaa omaa taidettaan kalvanee kaikkia taiteilijoita, olipa laji valokuvaus, kirjallisuus, musiikki tai jokin muu.

Teoksen tunnelma toi mieleeni Tommi Kinnusen romaanin Neljäntienristeys. Molemmissa kirjoissa henkilöt koettavat tulla omaksi täydeksi itsekseen, vaikka ympäröivä maailma ei siihen kannusta.

3.9.2015

Surrealistisessa Pohjois-Koreassa

PjongjangGuy Delisle: Pjongjang (WSOY 2009)

Sarjakuvan lukeminen ei aina ole kevyttä ja viihdyttävää eikä sen tarvitsekaan olla. Sarjakuva ilmaisumuotona sopii hyvin kuvaamaan Pohjois-Korean oloja, joihin kanadalainen Guy Delisle tutustui vieraillessaan maassa animaatioelokuvaa tehdessään. Olisipa mielenkiintoista lukea jonkun ulkomaalaisen Suomen oloista piirtämää sarjakuvaa! Millaisia ilmeitä ihmisillä, millaisia käsittämättömiä hupsutuksia?

Pohjois-Korean meiningin järjettömyys hämmästyttää. Varoja on poltettu tyhjänä seisovaan moottoritiehen ja kolossaalisiin statusrakennuksiin samalla, kun tavaratalossa on hämärää sähkönpuutteen takia, katuvaloja ei ole ja kansa näkee nälkää. Kim Il-Sungin ja Kim Jong-Ilin palvonnan ällistyttävä monimuotoisuus on läsnä kaikkialla. Länsimaisen vierailijan joka askelta valvotaan.

Sarjakuvia voisi käyttää enemmän kirjanäyttelyissä. Tämä sopisi esimerkiksi teemoihin valta, Itä-Aasia, isoveli valvoo. Nappasin teoksen luettavakseni Kirjastot.fi-nettipalvelun Ammattikalenterin viestistä, jossa oli linkki Docventures-kirjanäyttelyjen aineistolistoihin.

20.5.2015

He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi 2014)

Olipa ihanaa löytää uusi kirjailija "lue koko tuotanto" -sarjaan. Tämän luettuani lainasin heti kaikki Jussi Valtosen aiemmat teokset.

Tuntuuko nykymeno kummalliselta Facebookeineen, kännyköineen, ilmastonmuutoksineen, maahanmuuttajineen ja median vouhotuksineen? Tässä kirjassa kaikki nämä ilmiöt pureskellaan älykkäästi, ihastuttavasti purevalla huumorilla höystettynä. Kiinnostaako tiedemaailma, tieteen etiikka, koe-eläimet ja parisuhteen kurimus? Nämäkin tässä teoksessa käydään läpi. Finlandia-palkinto meni oikeaan osoitteeseen.

Kirja toi mieleeni Lionel Shriverin teoksen Poikani Kevin sekä Melania G. Mazzuccon teoksen Täydellinen päivä. Myös Anu Silfverbergin ja Johanna Sinisalon tekstit ovat sukua tälle kirjalle. Kirja sopii esimerkiksi akateemiselle himolukijalle.

Asiasanoihin voisi lisätä:

yhteiskunnalliset romaanit
teknologiakritiikki
yhteiskuntakritiikki
tiede : etiikka
amerikkalaisuus
suomalaisuus
kulttuurierot : Suomi : Yhdysvallat
monikulttuurinen avioliitto
eläinaktivismi
eläinkokeet
ekoterrorismi
tiedemiehet
murrosikäiset
kirjallisuuspalkinnot : Finlandia-palkinto : 2014


28.12.2013

Konsulttidemokratia

Kuusela%20Konsulttidemokratia.jpgHanna Kuusela ja Matti Ylönen: Konsulttidemokratia : miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton (Gaudeamus 2013).

Kirja on päässyt Suomen Kuvalehden Vuoden kirjat 2013 -listalle. Teos on ansiokas eikä kovin vaikealukuinenkaan, mutta itse jätin sen kesken, koska julkishallinto ei kuulu suurimpiin intohimon kohteisiini. Teoksen pääsanoma oli ymmärtääkseni tämä: Ensin säästetään henkilöstökuluissa ja "tehostetaan" ja tehdään virkamiehille tiettäväksi, etteivät he hallitse työtään. Sitten käytetään säästyneet rahat siihen, että marssitetaan paikalle konsultteja, jotka neuvovat virkamiehille, miten työ pitää tehdä. Rahat ja valta siirretään virkamiehiltä yksityisille konsulttitoimistoille, ja samalla yritetään uskoa, että kyllä konsultit varmasti osaavat asiansa, kun ovat muitakin neuvoneet.

Ojentaisin teoksen riemumielin esimerkiksi kuntapäättäjälle tai suuressa organisaatiossa merkittävässä asemassa olevalle.

14.4.2013

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja

Orvokki Leukaluun urakirjaMiina Supisen Orvokki Leukaluun urakirja (WSOY 2013) on kokoelma fiktiivisen ammatinvalintapsykologi Orvokki Leukaluun uranvalintavinkkejä. Hän saa yhteydenottoja ihmisiltä ja neuvoo kullekin sopivan ammatin. Teoksen huumori syntyy paitsi pieleen menevistä ammattisuosituksista, myös siitä, että Supinen esittää kiehtovia oivalluksia eri ammateista. Jotkut tarinat ovat tosi hauskoja, mutta eivät kaikki. Supinen kuuluu suosikkikirjailijoihini.

Asiasanoihin olisi erinomaisesti sopinut sana TYÖ.

Kenelle sopii: Lyhytproosan ja huumorin ystävälle. Monenlaisille ja monen ikäisille lukijoille.

Muuta samantyylistä luettavaa: 
  • Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
  • Sinikka Nopolan Eilasta ja Rampesta kertovat kirjat
  • Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelmat, kuten Palele porvari ja muita kirjoituksia
  • Hae asiasanoilla HUUMORI ja LYHYTPROOSA (vaikka Supisen teoksessa ei olekaan asiasanaa lyhytproosa)

24.3.2013

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Pauliina Vanhatalo on yksi suosikkikirjailijoistani, ja kun hän kirjoittaa chick lit -romaaneja Veera Vaahteran nimellä, tietenkin minä luen ne.


Onnellisesti eksyksissä (Tammi 2012)  kertoo Emma Aaltosesta, 28-vuotiaasta yliopisto-opiskelijasta, joka päättää aikuistua. Gradu pitää saada valmiiksi, töitä löytyä ja opiskelija-asuntolasta pitäisi päästä normaaliin asuntoon. Aikuistumisprojektia siivittävät erinäiset miehenpuolet, joista osa on vakavasti otettavia ja osa ei. Parasta teoksessa oli mielestäni ns. prekariaatin elämän kuvaus.

Kenelle sopii: Stressinpurkupalaksi kolmikymppiselle korkeakouluopiskelijalle. Chick litin ystävälle.

Muuta samantyylistä luettavaa: Suomalainen chick lit.

Chick lit on määritelty esimerkiksi Wikipediassa

Pauliina Vanhatalon Veera Vanhatalo -nettisivu

28.1.2013

Niina Hakalahti: Aavasaksa

Niina Hakalahden teos Aavasaksa (Tammi 2010) on helppolukuinen ja humoristinen, mutta syvällinen romaani. Sen teemoja ovat elämänhallinta, sisarussuhteet ja äitisuhde aikuisiällä ja se, kuinka menestys elämässä määritellään.

Sisaruksilla on perheessä omat roolinsa aikuisenakin: yksi on menestyjä, toinen luuseri. Pizzabuffetissa kokkina työskentelevä noin 23-vuotias Seppo on äitinsä mielestä luuseri, vaikka Seppo on tyytyväinen elämäänsä. Hänen siskoaan Saritaa taas pidetään menestyjänä, koska hän on päässyt Italiaan rikkaisiin naimisiin ja työskentelee personal trainerina. Sarita ei kuitenkaan osaa hoitaa omaa kaksivuotiasta lastaan, koska tehtävän yleensä hoitaa hänen filippiiniläinen kotiapulaisensa. Kiltti Seppo muodostuu tukipylvääksi monelle ihmiselle. Romaanin teemoja ovat myös kiltteys, hyväksikäyttö ja maahanmuutto. Sarita ja hänen filippiiniläinen kotiapulaisensa ovat molemmat maahanmuuttajia Italiassa, mutta heidän asemansa on kovin erilainen. Sitä kautta teemana on myös eriarvoisuus ja ihmisoikeudet. Myös omasta lapsesta luopuminen toistuu eri variaatioina. Kotiapulaisen suhteen on kyseessä orjuus.

Kenelle sopii: Tämä selviytymistarina sopii monenlaisille lukijoille, koska elämänhallinta ja perhesuhteet aikuisiällä (hankala äitisuhde) koskettavat monia. Lukijoille, jotka toivovat "tavallista" romaania - ei elitististä eikä viihdettä.

Muuta samantapaista luettavaa: 
Niina Hakalahti: Uimataito (Tammi 2009)
Anu Silfverberg: Kung Po (Avain 2008)

Asiasanoihin voisi lisätä:
asuminen ulkomailla
orjuus : palvelusväki : 2000-luku
eriarvoisuus