Luokittelun vaikeudesta

Olen kateellinen Lukuneuvojan blogille. Siinä on sivun oikeassa laidassa hyvä valikko, josta voi etsiä haluamansa tyyppisiä kirjoja. Tarjolla ovat esimerkiksi seuraavat kategoriat: hauska, koskettava, ohut, surullinen, vanhustyöhön sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Itselläni on ollut vaikeuksia luoda ryhmittelyä, johon olisin lopullisesti tyytyväinen. Pitäisi ensin tietää, millaisia kirjoja ryhmiteltävänä tulee olemaan. On vaikea luoda ryhmittelyä etukäteen. Se auttaa, että on etsinyt asiakkaille kirjoja heidän toiveidensa mukaan, mutta tuntuu, etteivät asiakkaiden pyynnöt koskaan kata aivan kaikkia tyylilajeja. Olen muokannut omaa oikean laidan valikkoani moneen kertaan. Se on turhauttavaa.

Loin aluksi muun muassa kategoriat "ajateltua" sekä "himolukijalle". Niihin tuli kuitenkin kovin paljon aineistoa. Kategoriat alkoivat vaikuttaa tarpeettomilta - eikö melkein kaikki kirjallisuus ole "ajateltua" ja eikö himolukija lue melkein kaikkea - tarvitseeko näitä erikseen tägätä? Kävin läpi vanhoja tekstejäni ja poistin näitä tunnisteita. Kun homma oli tehty, kului jonkin aikaa, ja rupesin kaipaamaan noita kategorioita. Tuntui, että olivat ne sittenkin hyödyllisiä. Ne kertoivat minulle kirjan tyypistä.

On osattava laatia kategoriat, jotka ovat tarpeeksi erottelevia, mutta eivät liian yksityiskohtaisia. On osattava laatia kaikki tarpeelliset kategoriat, mutta ei mitään liikaa.

Yksi paljon pohdituttanut asia on lukijoiden sukupuoli. Joskus ajattelen kirjaa lukiessani, että seuraavan kerran kun joku mies etsii hyvää luettavaa, suosittelen tätä. Sukupuoleen viittaavien kategorioiden tekeminen tuntuu kuitenkin hankalalta. Lukuneuvojan blogissa on kategoria "miehinen", mutta ei kategoriaa "naisellinen". "Miehisen" kirjan määritelmä hänellä on hauska: "Miehisessä kirjassa kaikki päähenkilöt ovat miehiä ja kirjan näkökulma on miehen. Miehiseen romaaniin liittyy yleensä tappeluita, kiroilua tai seksiä (useimmiten näitä kaikkia)."

Naiset lukevat tutkimusten mukaan sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja, miehet taas enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja. Ehkä ei tarvita kategoriaa "naisellinen"? Kuitenkin on olemassa chick lit -genre, joka on tarkoitettu lähinnä naisille. Kategoria "naisellinen" ei kuitenkaan voisi pelkistyä vain romantiikkaan tai chick litiin, sillä eihän miehinen kirjakaan ole ensisijaisesti KEVYT miehinen kirja.

On vaikea määritellä, minkälaisia kirjoja tulisi kategoriaan "naisellinen". Naiskirjallisuus ja mieskirjallisuus ovat vielä erikseen, niissä puhutaan naisten ja miesten oikeuksista. Ehkä "naisellinen" kirja voisi olla sellainen, jossa päähenkilö on nainen, näkökulma naisen ja jossa käsitellään paljon ihmissuhteita. Pidän kategoriaa "naisellinen" kuitenkin tarpeettomana. Minulle lukijana riittää tieto kirjoittajan sukupuolesta ja iästä. Jos kirjoittaja on nainen ja kanssani suunnilleen saman ikäinen, löytyy samaistumispintaa yleensä hyvin. Vähiten samaistumispintaa olen löytänyt itseäni monta kymmentä vuotta vanhempien miesten kirjoittamista kirjoista, mutta poikkeuksia toki on. Kokeilin kategorisoida kirjat kirjailijan syntymävuosikymmenen mukaan, mutta luovuin siitä, koska se ei tuntunut toimivan hakuelementtinä hyvin.

Kirjaston hakuelementit eli hyllyjen aakkosjärjestys, genremerkinnät (genrehyllyt tai genremerkinnät kirjojen selässä) ja kirjanäyttelyt eivät useinkaan ole riittäviä apuneuvoja hyvän lukemisen etsimiseen. Haastavina lukijaryhminä pidän seuraavia: 1. Vähän lukeneet henkilöt, joita on kannustettava lukemaan tarjoamalla heidän mieleisiään koukuttavia kirjoja. Kun he kysyvät suosituksia, ei ole varaa suositella huonoa, koska toista tilaisuutta ei ehkä tule. 2. Erittäin paljon lukevat henkilöt, jotka ovat huomanneet, etteivät pysty lukemaan kaikkea julkaistua ja jotka yrittävät seuloa joukosta ne kaikkein tärkeimmät ja parhaat teokset. Finlandia-ehdokkaat, Nobel-palkitut ja kaikki puhutuimmat uutuuskirjat he ovat jo lukeneet.

Aineistotietokannasta, Kirjasampo-sivustosta ja Lukuneuvoja-tyyppisistä blogeista on toki hyötyä, jos asiakkaalla ja/tai kirjastonhoitajalla on aikaa ja viitseliäisyyttä etsiä niistä. Yleensä käytännön hakutilanteissa aikaa ei kuitenkaan ole. Usein kysymys esitetään työntekijälle, joka työskentelee hyllyillä (ei siis tiskin takana) ja häneltä toivotaan nopeita vinkkejä. Minulla on joskus ollut töissä mukana lukuvihko, josta löydän nopeasti sen lukemani hyvän kirjan nimen, joka ei muistu mieleen.

Olen ajatellut, että paras konsti ehkä olisi tehdä listoja eniten kysytyistä aiheista. Esimerkiksi minulta on usein kysynyt naisasiakas jotakin "kivaa, hauskaa, ei raskaslukuista". Tällaisia kirjoja on paljon, mutta niitä myös lainataan paljon. Hyllyistä hakeminen voi tuottaa tyhjät kädet. Valmis pitkähkö lista auttaisi asiaa.

Tulevaisuudessa ehkä on käytössä yleisesti hyväksytty Lukuneuvojan blogin kategorioita muistuttava luokittelu, jonka avulla etsitään asiakkaille lukemista. Asiasanoituksen ongelmana on se, että siinä kirjataan AIHEITA. Lukijat taas etsivät usein luettavaa, joka herättäisi heissä tietynlaisia TUNTEITA. Esimerkiksi itse pidän kirjoista, jotka järkyttävät ja yllättävät. Siksi tarvitaan kategorioita kuten koskettava, surullinen, hauska.

Komiikkaa suomalaistaustaisesta perheestä Ruotsissa

Petteri Nuottimäki: Varaudu pahimpaan (Like 2016)

Matti Aalto muuttaa 1960-luvulla vaimonsa kanssa Ruotsiin. Matalan profiilin mies joutuu kauhukseen puhelinluettelon ensimmäiseksi nimeksi, joten nimi muutetaan Altoksi. Jäyhä isä kantaa talvisodan muistoja ja pärjää yrittäjänä, mutta lapsista kasvaa saamattomia vetelyksiä. Isä testaa lastensa sijoitustaitoja löytääkseen heistä parhaan ehdokkaan yrityksensä perijäksi.

Petteri Nuottimäen tausta tv- ja elokuvakäsikirjoittajana näkyy teoksessa vauhdikkaina, koomisina käänteinä. Kirjasta varmasti tehdään elokuva. Teoksen parasta antia oli mielestäni suomalaisen miehen luonteen kuvaus sekä peliongelmaisen henkilön ajatuksenjuoksun kuvaus (yhdellä Matin pojista on peliongelma).

Kertoja kääntyy tuon tuostakin lukijan puoleen ja sanoo, etteivät tapahtumat välttämättä ihan näin menneet - kyseessä on siis  jossain määrin epäluotettava kertoja. Tätä ei ole laitettu asiasanoihin, mikä on mielestäni oikein, koska kerrontatekniikka lienee peruja kirjailijan käsikirjoittajataustasta. Lukiessani kuulin kertojanääneen puhuvan tapahtumien yllä kuin elokuvassa.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa ei ole VANHEMPI-LAPSISUHDE. Kun tekee kirjanäyttelyä vanhemmuuteen liittyen, on muistettava hakea ilmaisulla IHMISSUHTEET : PERHE, joka tämänkin kirjan asiasanoituksesta löytyy.

Muuta samantapaista luettavaa:
Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (ruotsinsuomalaisista)
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (Suomen ja Ruotsin kulttuurieroista)
Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä (menneen maailman mies kontra nykyelämä)
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (Nuottimäen teoksen alkupuolella Matti Aallon luonnekuvaus muistuttaa Mielensäpahoittajaa)