Voodoo

Juha Vakkuri & Juha Metso: Voodoo : Afrikan arkea : rapsodia Guineanlahdelta. Like 2014.

Rinnakkaistodellisuuden kuvauksia ei välttämättä tarvitse etsiä scifistä, sitä löytyy eri kulttuurien kuvauksistakin. Juha Vakkuri on Länsi-Afrikan Beninissä sijaitsevan suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskus Villa Karon perustaja. Kun hänen mainiolla huumorilla höystetyt tosipohjaiset tarinansa yhdistetään valokuvaaja Juha Metson hätkähdyttäviin kuviin, syntyy elämyksellinen yhdessä illassa luettava teos. Kysyin kollegalta, sopisiko tämä hänen mielestään erään kotipalveluasiakkaan luettavaksi. "Tuskinpa vain, yöunet menisivät valokuvien takia", kuului vastaus. Teos sopii lukijalle, joka tykkää tulla hätkäytetyksi.

Asiasanoihin voisi lisätä:
taikausko
noituus

Antti Holma: Järjestäjä

Antti Holma: Järjestäjä (Otava 2014)

Televisio-ohjelma Putouksessa naurattaneen Antti Holman esikoisteos Järjestäjä ei naurattanut minua, vaikka takakannessa (tietysti) luvattiin hupia. Teos oli ehdolla Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Pidin kyllä teoksesta ja se pohditutti monta päivää.

Nuorehko mieshenkilö Tarmo on töissä kirjastossa työyhteisön ainoana miehenä. Kirjastotädit tulevat hänelle iholle, halailevat ilman lupaa, paitsi Minnamari, joka on pidättyväinen lestadiolaisuutensa takia. Hänestä Tarmolle sukeutuu eräänlainen tyttöystävä, vaikka Tarmon todellinen suuri rakkaus onkin teatterin nuori miestähti Daniel. Tarmo jättää kirjaston taakseen ja pestautuu teatterin järjestäjäksi päästäkseen lähelle Danielia. Järjestäjä on ammatinkuvaltaan organisaattori, joka vastaa muun muassa teatterin harjoitusaikatauluista.

Rakkaus on tässä teoksessa traagista. Tarmo on seksuaaliselta identiteetiltään tyylipuhdas homo, mutta hän toteuttaa homoseksuaalisuuttaan vain anonyymisti satunnaiskumppanien kanssa. Hän on aiemmin saanut rakkaudessa siipeensä, parempi siis olla enää rakastumatta. Tahtomattaan hän on joutunut kummalliseen suhteeseen heteronaisen kanssa. Lestadiolaiselle Minnamarille seksuaalinen pidättyväisyys on okei, sillä eihän sänkyyn toki mennä ennen papin aamenta. Minnamarin hälytyskellot eivät kilkata. Myöskään Danielin,Tarmon rakkauden kohteen, hälytyskellot eivät kilkata ennen kuin on liian myöhäistä: kun Tarmo pitkään ihastustaan kierreltyään uskaltaa tehdä aloitteen Danielin suuntaan, se on järkytys Danielille, joka on pitänyt Tarmoa kaverinaan.

Lopuksi kirjailija iskee kaiken läskiksi, koska ilmeisesti tälle sopalle on jostakin syystä pakko nauraa. Teoksen lopussa on nerokkaita juonenkäänteitä ja langanpäiden yhteensolmimisia jaritervomaiseen tyyliin. Minun mieleeni teos jäi ennen kaikkea traagisena ja ahdistavana, vaikka toki siinä on komiikkaakin. Teos on mielestäni loistava kuvaus ei-toivotusta rakkaudesta ja ongelmallisesta fyysisyydestä: Tarmoon kosketaan jatkuvasti väärällä tavalla, väärin toivein, hänen rajojaan loukaten, kun taas hänen rakkaudellinen kosketuksensa herättää toisessa miehessä inhoa. Miten aidata oma fyysinen kehonsa sopivalla tavalla?

Asiasanoihin voisi lisätä:
homoseksuaalisuus
onneton rakkaus
ruumiillisuus
julkisuus
näyttelijät

Afrikasta länteen

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (Gummerus 2013)
Mariatu Kamara: Bite of the mango (Bloomsbury 2010)

Molemmissa teoksissa nuori nainen kuvaa lapsuutta ja nuoruutta vaikeissa olosuhteissa Afrikassa sekä muuttoa länsimaihin. Bulawayon romaanissa lähdetään Zimbabwesta Yhdysvaltoihin, Kamaran muistelmissa lähdetään Sierra Leonesta Lontoon kautta Kanadaan. Kamaran teoksen luin Will Schwalben Elämän mittainen lukupiiri -teoksen innoittamana.

Bulawayon suurenmoinen esikoisteos sisältää tarkkaa ihmisten ja kulttuurierojen havainnointia. Aluksi länsimaiset avustustyöntekijät valokuvaavat afrikkalaisia resupekkalapsia lupaa kysymättä, mutta myöhemmin kameran linssi kääntyy ikään kuin toisin päin, kun Amerikkaan muuttanut nuori nainen kuvaa länsimaisia ihmisiä - eikä aina kovin imartelevassa valossa. Odotan, että Bulawayo kirjoittaisi lisää. Tahdon katsella maailmaa lisää hänen objektiivinsa lävitse.

Me tarvitaan uudet nimet -teoksen asiasanoihin voisi lisätä:
kulttuurierot : afrikkalaisuus : länsimaalaisuus
aineellinen kulttuuri
elintaso

Rakkaita terveisiä Saksasta

Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta (Sammakko 2013, luokka 44.1) 

Hauskaa lyhytproosaa, jossa Moskovasta Berliiniin vuonna 1990 muuttanut kirjailija analysoi saksalaisuuden ja venäläisyyden eroja sekä yleisemmin idän ja lännen välisiä kulttuurieroja. Mukana rippunen hyperbolaa ja absurdia. Päätin lukea kaikki Kaminerin teokset.

Muuta samantyylistä:
Roman Schatz

Asiasanoihin voisi lisätä:
venäläisyys
kulttuurierot : Saksa : Venäjä
lyhytproosa (HelMet-tietokannassa on: kertomukset)

Asiasanoissa on myös: muistelmat. Jaa-a, kaipa siinä sitäkin on.

Konsulttidemokratia

Hanna Kuusela ja Matti Ylönen: Konsulttidemokratia : miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton (Gaudeamus 2013).

Kirja on päässyt Suomen Kuvalehden Vuoden kirjat 2013 -listalle. Teos on ansiokas eikä kovin vaikealukuinenkaan, mutta itse jätin sen kesken, koska julkishallinto ei kuulu suurimpiin intohimon kohteisiini. Teoksen pääsanoma oli ymmärtääkseni tämä: Ensin säästetään henkilöstökuluissa ja "tehostetaan" ja tehdään virkamiehille tiettäväksi, etteivät he hallitse työtään. Sitten käytetään säästyneet rahat siihen, että marssitetaan paikalle konsultteja, jotka neuvovat virkamiehille, miten työ pitää tehdä. Rahat ja valta siirretään virkamiehiltä yksityisille konsulttitoimistoille, ja samalla yritetään uskoa, että kyllä konsultit varmasti osaavat asiansa, kun ovat muitakin neuvoneet.

Ojentaisin teoksen riemumielin esimerkiksi kuntapäättäjälle tai suuressa organisaatiossa merkittävässä asemassa olevalle.

Elina Grundström: Musta orkidea

Elina Grundströmin teos Musta orkidea (Nemo 2013) on päässyt Suomen Kuvalehden Vuoden kirjat 2013 -listalle.

Se ansaitsee paikkansa: teos on selkeä ja aihe tärkeä. Orkideoista on tullut edullista markettikamaa, mutta hinta tästä näkyy ympäristötuhoina Indonesiassa. Teoksessa käsitellään ympäristönsuojeluprojektien ja ilmastonmuutoksen hillinnän problematiikkaa yleisemmälläkin tasolla. Riittävä rahoitus ei takaa sitä, että suojeluhanke etenee, jos paikallistasolla on tietynlaisia ongelmia.

Jari Tervo: Esikoinen

Jari Tervon romaanissa Esikoinen (WSOY 2013) noin 12-vuotias lappilaispoika Jari pitää päiväkirjaa vuonna 1972. Takakannen mukaan kyseessä on Tervon henkilökohtaisin teos. Autenttinen päiväkirja ei ole, mutta se tarjoaa oivaltavaa, hauskaa nostalgiaa 1950-1960-luvulla syntyneille. 1970-luvun elämänmenon lisäksi sivussa kulkee kaksi historiallista juonta: noitavainot 1600-luvulla ja vallankumousaika 1900-luvun alussa.