Marie Kondo: KonMari : siivouksen elämänmullistava taika (Bazar 2015)
Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä : tavarat, paperit ja aika haltuun (Avain 2010)
Rita Emmett: Kaikki paikallaan : Rojun taltuttajan käsikirja (Helmi 2006)
Donna Smallin: Koti siistiksi : 500 vinkkiä tavarapaljouden taltuttamiseen (Karisto 2007)
Tartuin Marie Kondon KonMari-oppaaseen, kun sitä on niin hehkutettu. Teoksessa on yksi niksi, jota aion käyttää, mutta muuten en erityisemmin saanut teoksesta hyötyä. Teoksen suosiota saattaa selittää japanilaisen kulttuurin suosio yleisemminkin sekä menetelmän nimeäminen KonMariksi, mikä antaa kuvan, että kyseessä on ehyt yhtenäinen metodi, mitä se välttämättä toiseen kulttuuriin sovellettuna ei ole. Esimerkiksi teoksessa esitelty vaatteiden taittelutapa soveltuu paremmin pienikokoiselle japanilaiselle kuin kookkaan länsimaisen ihmisen vaatevarastoon. Samoin säilytystilat ovat ainakin minun kodissani sellaisia, ettei teoksen ohjeita voi suoraan soveltaa. Kierrätyksestä teoksessa ei puhuta ollenkaan. Paperitavaran säilyttämiseen liittyvät ohjeet olivat mielestäni jopa arveluttavia. KonMari sopii kuitenkin kodin järjestämisestä kiinnostuneille, etenkin nuoremmille lukijoille, joita puhuttelee itämainen henkisyys. Suomennoksessa mukana kulkenut japanilainen termi "komono" tuntui oudolta, koska se tarkoittaa pikkutavaraa ja sen olisi aivan hyvin voinut suomentaa.
Enemmän pidin Anne te Velde-Luoman teoksesta Kaaoksen kesyttäjä sekä Rita Emmettin teoksesta Kaikki paikallaan. Niissä on käytännöllisiä ohjeita, joita olen paljon ottanut käyttöön, ja huomiota kiinnitetään kierrättämiseen. Asiakkaalle suosittelisin näitä kahta.
Donna Smallinin Koti siistiksi on turhan löysästi kirjoitettu, harvaan ladottu pikkukirja, joka on kirjoittajan mukaan tarkoitettu kiireisille, mutta jonka lukemisessa aikaa tuhrautuu vain vähän informaatiota sisältävien sivujen selailemiseen.
Kenelle: Esimerkiksi kirjanäyttelyihin "Koti kuntoon", "Esineiden maailma".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti