Muuan motelli Kempeleessä

Jarmo Stoor: Motelli (Into 2015)

Joistakin Jarmo Stoorin varhaistuotannon romaaneista en ole pitänyt, mutta luin Motellin, koska sen kustantanut Into Kustannus julkaisee mielestäni kiinnostavaa kirjallisuutta. Arvelin, että kirjalla täytyy olla ansionsa. Ja olikin. Kustannustoimittaja on tehnyt hyvää työtä.

Kirjailija omisti 2000-luvun alussa motellin nimeltä Kempeleen Moottorimaja. Sattumoisin pystyn tunnistamaan muutaman henkilöhahmon esikuvan todellisuudessa. Hahmoissa on varmasti lapinlisää, mutta juorunnälkä innoitti lukemaan kirjan rivakkaan tahtiin.

Romaanissa kuvataan motellin eriskummallista arkea. Käytävillä hiippailee toinen toistaan arveluttavampia tyyppejä. Joviaali motellinpitäjä pärjäilee heittiöiden seassa hyvin ja onnistuu pitämään kuria silloin kun tarvitaan. Romaanissa on paljon elokuvallisuutta. Suurta sanomaa teoksessa ei ole, eikä teos ole suurta kirjallisuutta, mutta kyllä se sopii luettavaksi esimerkiksi Oulun seudulla asuvalle miehelle, joka pitää veijaritarinoista. Paikallisuus antaa lisäarvoa. Veijaritarinoissa ollaan usein matkoilla, no ollaanhan tässäkin, vaikka päähenkilö toimiikin matkustavaisten kiintopisteenä. Pulloa ja naista kallistuu, rapatessa roiskuu, elämä on rujoa mutta mielenkiintoista.

Muuta samantapaista luettavaa:
- hae asiasanalla VEIJARIROMAANIT
- Jos tykkää aihepiiristä (huono elämä kehnossa hotellissa), niin Bukowskia voi suositella.

Asiasanoituksesta: 
Jos tekee kirjanäyttelyä aiheesta MATKAT tms., on muistettava hakea myös asiasanalla MOTELLIT. Romaanin asiasanoissa ei ole esim. HOTELLIALA tai MAJOITUS.

Luuranko poliitikon kaapissa

Pirjo Hassinen: Kalmari (Otava 2016)

Pirjo Hassinen jatkaa edellisestä romaanistaan Popula tutuksi tulleen puoluejohtaja Jukka Kalmarin tarinaa. Yhtymäkohtia perussuomalaisiin voi halutessaan nähdä. Ainakin teoksen Popula-puolueen suhteet mediaan kangertavat kuten perussuomalaisilla.

Hassinen kuuluu suosikkikirjailijoihini. Hän kuvaa parisuhdetta hienosti kliseet välttäen ja liikoja selittämättä. Teoksen naispäähenkilö Katja salaa asioita puolisoltaan, mutta lukijalle ei ole tarpeen tulkuttaa, miksi hän niin tekee. Jos jostakin tekstistä pitäisi tutkia, onko kyseessä Hassisen käsikirjoitus, osaisin myös laatia listan sanoista, joita tekstistä pitäisi löytyä, jotta se todella olisi "aito Hassinen". Tyyliä olisikin sitten vaikeampi määritellä tai jäljitellä.

Poliitikko Jukka Kalmarin pöyristyttävä menneisyys ei minua kiinnostanut niin paljon kuin Katjan ja hänen eksänsä ja nyksänsä välinen tasapainottelu. Mutta jos lukija tuntee intohimoja perussuomalaisuutta kohtaan myönteisessä tai kielteisessä mielessä, niin kirja epäilemättä kiinnostaa.

Katriina Kajannes kirjoittaa Pirjo Hassisesta Kirjasampo.fi:ssä: "Ilmaisu on Hassisen teoksissa rajua ja intohimoista, kerronta vyöryy läkähdyttävänä mutta yksityiskohdiltaan tarkkana." Niin sitä voi kokea saman kirjailijan eri tavalla, minulle ei tulisi mieleenkään kuvailla Hassisen kerronnan vyöryvän läkähdyttävänä. Intohimo sen sijaan sopii hyvin kuvaamaan Hassisen tekstiä, tai ehkä vielä paremmin aistillisuus.

Kenelle: Aikuiselle naislukijalle.

Kiehtova tietokirja eläimistä

Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin? (SKS 2015)

Tätä kirjaa kehuttiin kirja-arvostelussa eikä suotta. Teos on paljosta tietosisällöstään huolimatta selkeä ja mukava lukea. Eläimet - niin villieläimet kuin lemmikkieläimetkin - ovat toisaalta erilaisia kuin luulemme, mutta toisaalta lähempänä ihmisiä kuin arvaammekaan. Kirjoittaja sanookin, että vaikka avaruudesta ei löytyisikään elämää, niin emme ole yksin - meillä on seuranamme eläimet, joiden tietoisuudessa riittää tutkittavaa.

Mieleen jäi mm. selitys sille, miksi delfiinit joskus kannattelevat hukkuvaa ihmistä pinnalla. Delfiinit näkevät ihmisen kaikuluotauksen kautta, jolloin ihmisen keuhkot loistavat selvinä ja muu vartalo erottuu ympärillä himmeämpänä. Ihminen näyttää delfiinin mielestä hyvin delfiinimäiseltä. Delfiinien hengitys on tietoista, ja jos joku delfiiniyksilö ei jaksa nousta pintaan hengittämään, muut auttavat sen pintaan ja kannattelevat sitä.

Eri mieltä olen siitä, että kissa muka ei osoittaisi mieltään omistajan oltua pitkään poissa. Telkänrannan mukaan kissan aivokapasiteetti ei riitä "mielenosoitukseen", vaan kissa käyttäytyy välttelevästi, koska se ei ole varma, onko paikalle tullut ihminen sen omistaja. Mutta kokemukseni mukaan kissa voi käyttäytyä torjuvasti vielä sen jälkeen, kun sitä on jo pidetty sylissä, jolloin on vaikea väittää, etteikö se jo tunnistaisi omistajansa. Pysyn mielenilmauksen kannalla. Sen sijaan hyväksyn selityksen, että reviiriin merkkailu pissailemalla verhoihin esimerkiksi vauvan tultua taloon ei ole eläimeltä mielenosoitus, vaan yritys rauhoittaa uusi tilanne huolellisemmalla oman reviirin merkkaamisella.

Kenelle: Monenlaisille lukijoille. Eläimistä kiinnostuneelle lukiolaiselle. Tietokirjoista pitävälle miehelle tai naiselle. Eläinten koulutuksesta kiinnostuneelle. Koiran tai kissan omistajalle.

Muuta samantapaista luettavaa: 
Tuire Kaimio: Tuikun eläinkoulu (WSOY 2003)