Tätä kirjaa kehuttiin kirja-arvostelussa eikä suotta. Teos on paljosta tietosisällöstään huolimatta selkeä ja mukava lukea. Eläimet - niin villieläimet kuin lemmikkieläimetkin - ovat toisaalta erilaisia kuin luulemme, mutta toisaalta lähempänä ihmisiä kuin arvaammekaan. Kirjoittaja sanookin, että vaikka avaruudesta ei löytyisikään elämää, niin emme ole yksin - meillä on seuranamme eläimet, joiden tietoisuudessa riittää tutkittavaa.Mieleen jäi mm. selitys sille, miksi delfiinit joskus kannattelevat hukkuvaa ihmistä pinnalla. Delfiinit näkevät ihmisen kaikuluotauksen kautta, jolloin ihmisen keuhkot loistavat selvinä ja muu vartalo erottuu ympärillä himmeämpänä. Ihminen näyttää delfiinin mielestä hyvin delfiinimäiseltä. Delfiinien hengitys on tietoista, ja jos joku delfiiniyksilö ei jaksa nousta pintaan hengittämään, muut auttavat sen pintaan ja kannattelevat sitä.
Eri mieltä olen siitä, että kissa muka ei osoittaisi mieltään omistajan oltua pitkään poissa. Telkänrannan mukaan kissan aivokapasiteetti ei riitä "mielenosoitukseen", vaan kissa käyttäytyy välttelevästi, koska se ei ole varma, onko paikalle tullut ihminen sen omistaja. Mutta kokemukseni mukaan kissa voi käyttäytyä torjuvasti vielä sen jälkeen, kun sitä on jo pidetty sylissä, jolloin on vaikea väittää, etteikö se jo tunnistaisi omistajansa. Pysyn mielenilmauksen kannalla. Sen sijaan hyväksyn selityksen, että reviiriin merkkailu pissailemalla verhoihin esimerkiksi vauvan tultua taloon ei ole eläimeltä mielenosoitus, vaan yritys rauhoittaa uusi tilanne huolellisemmalla oman reviirin merkkaamisella.
Kenelle: Monenlaisille lukijoille. Eläimistä kiinnostuneelle lukiolaiselle. Tietokirjoista pitävälle miehelle tai naiselle. Eläinten koulutuksesta kiinnostuneelle. Koiran tai kissan omistajalle.
Muuta samantapaista luettavaa:
Tuire Kaimio: Tuikun eläinkoulu (WSOY 2003)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti