Pirjo Tuominen: Silkkipunos

Luin Pirjo Tuomisen teoksen Silkkipunos (Tammi 2012), koska hänen Satakunta-sarjansa (Itkevät syvät vedet, Sillat yli joen, Kultavainiot, Maan nälkä) oli yksi nopealukuisimpia paksujen teosten sarjoja, joita olen koskaan lukenut. Suorastaan ahmaisin Satakunta-sarjan. Sen sijaan Silkkipunos-kirja ei ollut minua varten, mutta suosittelin sitä Turkissa paljon matkustaneelle eläkeläisrouvalle.

Kuvataiteilija Mailis Sarka on vetäytynyt Turkkiin syyskaudeksi tekemään kuvitusta tuttavansa tietokirjaan, joka käsittelee antiikin historiaa. Raunioiden luonnostelun ohessa hän setvii ihmiskaupan uhriksi joutuneiden naisten kohtaloita poliisin apuna. En tykännyt juonesta. Päähenkilö oli sattumalta liian monessa paikassa ja sattumalta ratkaisi liian monta rikosta. Seniorirakkauden ja Turkin kuvaus oli mielestäni teoksen parasta antia.

Lisäisin asiasanat:
Turkki : 2010-luku
Suomi : 2010-luku

Kenelle sopii: Seniori-naislukijoille, joille juonen taidokkuus ei ole pääasia, vaan viihdyttävyys ja Turkki kiehtovat.

Kerttu-Kaarina Suosalmi: Jeesuksen pieni soturi

Luin Kerttu-Kaarina Suosalmen teoksen Jeesuksen pieni soturi (1976), koska näin romaanin olevan genreluokassa "Uskonnollinen viihdekirjallisuus" ja Suosalmea jonkin verran lukeneena epäilin, mahtaako teos oikeasti sinne kuulua. En laittaisi teosta kyseiseen genreen.

Jeesuksen pieni soturi kertoo Elisasta, noin 45-vuotiaasta lahtelaisesta naisesta, jonka elämä on muodostunut vaikeaksi. Hän on miehensä määräyksestä jättänyt kirjastonhoitajan työnsä ja jäänyt kotirouvaksi. Haihatteleva romukauppias-aviomies Mauri on sotkenut raha-asiat. Murrosikäinen poika Eino on varastellut. Tytär Silja lähtee kotoa. Tehtaan viereen pykätty kotitalo on vesijättömaalla, savisessa paikassa, ja rakennusprojekti on ikuisesti kesken. Elisa tietäisi, miten asiat saisi järjestykseen, mutta Mauri, "hölmö jättiläinen", ei anna hänelle mitään päätösvaltaa.

Hädissään Elisa pakenee Helsinkiin ja käväisee tulemassa uskoon, ainakin päällisin puolin, mutta Suosalmi jättää lukijan makusteltavaksi sen, kuinka syvällistä uskoontulo oli vai oliko ollenkaan. Näyttää siltä, että lopuksi perheen asiat rupeat selkiämään, mutta mielestäni se johtuu siitä, että Elisa voimaantuu. Hänen uskoonsa ei palata enää sen jälkeen, kun hän on palannut Helsingistä kotiin. Miehen murtuessa hänen on pakko hoitaa asiat. Teoksessa on hieman feminististä juonnetta, minun mielestäni. Elisa on sarkastisesti sanoen "Jeesuksen pieni soturi", koska hän on suostunut uhrautujan rooliin, jota naisille on tyrkytetty.

Talot ovat Suosalmen teoksissa tärkeässä asemassa.

Lisäisin asiasanat:
Elisa, fikt.
Mauri, fikt.
psykologiset romaanit
naiskirjallisuus
sisäkertomukset
avioliitto : pettymys
perhe-elämä : uhrautuminen : vaimot
alistuminen : vaimot
keski-ikä : kriisit : naiset
unelmat
elämänodotukset
talonrakennus
selviytyminen
usko
konkurssi
epäonnistuminen : yritykset
romuliikkeet
kauppiaat : romukauppiaat
kirjastonhoitajat
esikaupungit : Suomi : Lahti : 1970-luku
Lisäisin  myös asiasanat haihattelu ja voimaantuminen, jos ne olisivat olemassa.

Kenelle sopii: Vanhemmalle ahkeralle (nais)lukijalle, jota kiinnostaa teema aviovaimon voimaantumisesta sen jälkeen, kun miehen määräysvallassa on koko elämä mennyt solmuun.

Petteri Paksuniemi: Ammattimies

Petteri Paksuniemen (s. 1965) esikoisteos Ammattimies : novelleja (Tammi 1997) kertoo pääasiassa helsinkiläisistä kolmekymppisistä miehistä, joista kukin kamppailee ylläpitääkseen coolia statusta muiden miesten silmissä. Jälki on monesti surkuhupaisaa. Teoksessa on älykästä huumoria. Yksi novelli sijoittuu Lappiin, toisessa puhutaan lapin murretta, mutta suurin osa novelleista sijoittuu Helsinkiin, varsinkin Kallioon.

Tykkäsin kokoelmasta niin paljon, että päätin lukea Paksuniemen kaikki teokset. Jouten-novellikokoelman olen jo aiemmin lukenutkin.

Asiasanoihin voisi lisätä: 
ESIKOISTEOKSET
MIESKIRJALLISUUS
NUORET AIKUISET : MIEHET
HELSINKI : SUOMI : 1990-LUKU

Kenelle sopii: Antaisin 1950-1980-luvulla syntyneille lukijoille, varsinkin kaupunkilaisille, joilta joutomies-älykkö-kultturellin elämään samaistuminen onnistunee parhaiten ja joita sen kuvaus huvittanee eniten.

Anu Silfverberg: Äitikortti

Anu Silfverbergin Äitikortti : kirjoituksia lisääntymisestä (Teos 2013) sai minut lisäämään hänet niiden kirjailijoiden listalle, joiden uusia teoksia odotan. Olen kyllä pitänyt Silfverbergin aiemmistakin teoksista. Ja luin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä sen artikkelin, jossa Silfverberg kollegansa kanssa kyseenalaisti Minttu Vettenterän sepittämän Enkeli-Elisan olemassaolon.

Äitikortti on ihastuttavan älykästä, rohkeaa, kirkassilmäisen rehellistä tekstiä äitiydestä, isyydestä ja sukupuolirooleista. Silfverberg uskaltaa ajatella ajatuksen loppuun asti.

Kenelle sopii: Äitiydestä, naisen asemasta ja sukupuolirooleista kiinnostuneille. Yleensäkin älykkäistä, yhteiskuntaa ruotivista esseistä pitäville. Harmi, että kirja on joutunut luokkaan 04. Sieltä se liikkuu huonosti.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi, eli, Miksi en enää matkusta junassa
• Kaari Utrio: Ihmisen paikka : kirjoituksia 2000-luvulta
• Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
• hae asiasanalla ESSEET ja/tai NAISEN ASEMA

Sokea ei pelkää pimeää

Sokea ei pelkää pimeää -novellikokoelman (Näkövammaisten kulttuuripalvelu 2006) on toimittanut kirjailija Sofi Oksanen. Kokoelma sisältää Mustaa ja valkoista -kirjoituskilpailun satoa.

Sofi Oksanen sanoo kirjan saatesanoissa, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun näkövammaiskirjoittajille suunnattu kirjoituskilpailu oli avoin myös näkeville ja että tämä on tärkeä askel tiellä vastavuoroiseen tasavertaisuuteen. En ole samaa mieltä. Olen lukenut Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n aikaisemmat antologiat, Ihmeiden aika (1995) ja Ole tässä sitten (1989), ja pidin niissä nimenomaan siitä, että tiesin kirjoittajien katsovan maailmaa näkövammaisuuden kokemuksista käsin. Epäilenpä, että jos näkövammainen tietää "kilpailevansa yhdenvertaisena" näkevien kirjoittajien kanssa, hän yrittää kirjoittaa tekstiä, jossa hänen erikoislaatuisuutensa ei tule esiin... ja silloin lukija jää häviölle, jos kirjoittaja piilottaa omaa erikoisosaamisaluettaan.

En lukenut antologiaa kovinkaan pitkälle. En pitänyt teoksen taitosta, ja minua turhautti, kun en voinut tietää, onko osa teksteistä näkevien kirjoittamia. Jotkut tietysti lukevat tekstiä tekstin taiteen takia, mutta minä olisin tällä kertaa lukenut antologiaa näkövammaisten kokemusmaailmaan perehtymisen takia. Ehkä ensi kerralla sitten.

Näköaistilla on merkitystä sen kannalta, millaista tekstiä kirjoittaja kirjoittaa. On ollut todella mielenkiintoista lukea joidenkin syntymästä asti sokeiden kirjoittamia novelleja. Tilan kuvaus on niissä erilaista, jotenkin enemmän etäisyyteen perustuvaa kuin näkevillä. Haluaisin lukea niitä enemmänkin ja ihan reippaasti sillä tiedolla varustettuna, että tämän on kirjoittanut henkilö, joka ei koskaan ole nähnyt - ihan samoin kuin haluan lukea Roman Schatzin tekstejä sillä tiedolla varustettuna, että tämä henkilö on saksalaissyntyinen - saksalaisena hän näkee eri tavalla. Jos on menettänyt näkönsä myöhemmällä iällä, tekstistä ei välttämättä huomaa mitenkään, ettei kirjoittaja näe.

Kenelle sopii: Näkövammaisten kokemuksista kiinnostuneille. Toiseudesta kiinnostuneille. Lyhytproosasta pitäville.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Näkövammaisten Kulttuuripalvelun antologiat Ihmeiden aika sekä Ole tässä sitten.
• ks. Celian lista näkövammaisten kirjoittajien teoksista

Novellit 1998

Luin Novellit 1998 -kokoelman, koska siihen sisältyy Sofi-Elina Oksasen (= Sofi Oksanen) novelli "Nainen joka laskeutui maahan". Novellit 1998 on kokoelma Gummeruksen, Nuoren Voiman Liiton ja Xeroxin järjestämän novellikilpailun satoa.

Sofi Oksasen novelli ei niinkään tehnyt vaikutusta, sen sijaan Erkki Alajärven novelli Usko, toivo, rakkaus viihdytti kovasti, myös aviomiestäni, jolla usein luetan hauskoiksi havaitsemiani kirjan kohtia tai lyhytproosaa. Myös Mona Pandayn novelli Ruumisminä puhutteli minua.

Kenelle sopii: Novelleista pitäville. Sofi Oksasen ja Jussi Siirilän varhaistuotannosta kiinnostuneille.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Hae asiasanoilla NOVELLIT + ANTOLOGIAT ja NOVELLIT + KILPAILUT

Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori

Vladimir Lortsenkovin teos Lentävä traktori (Karisto 2013) on kiinnostava kirja. Se kertoo Moldovasta, köyhästä entisestä itäblokin maasta, josta kansa pyrkii pakenemaan Italiaan. Italiassa hanasta tulee veden sijasta hunajaa ja kodinhoitajat voivat ansaita jopa tuhat euroa kuussa! Tosin kerettiläiset väittävät, ettei Italiaa ole olemassakaan, koska kukaan sinne lähtenyt ei enää koskaan tule takaisin edes vierailulle. Kirja on eräänlainen absurdi kertomuskokoelma laittomasta maahanmuutosta. Musta huumori kukkii teoksessa.

Kenelle sopii: Monenlaisille lukijoille. Itäblokista ja postkommunismista (itäblokin yhteiskunnista Neuvostoliiton romahduksen jälkeen) kiinnostuneille. Venäläisistä klassikoista pitävälle. Teoksen hauskuuden ymmärtää parhaiten, jos seuraa hieman yhteiskunnallisia asioita, mutta se ei ole välttämätöntä.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Kirjasammon vinkki: Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta
• Nikolai Gogol: Kuolleet sielut (ja muut teokset)
• Voltaire: Candide (satiiri, makaaberiutta mukana)
• ehkä myös Miina Supinen: Apatosauruksen maa (novelleja)
• kokeile hakea asiasanoilla SATIIRI, SATIIRI + KLASSIKOT, ABSURDI, ABSURDISMI, MAKAABERIUS, MAAGINEN REALISMI, LAITON MAAHANMUUTTO (teos on monitasoinen, monenlaisia aineksia sisältävä)
• harmillista, ettei ole asiasanaa "postkommunismi"