Kustantamoista

Olen jo kauan valikoinut lukemista kustantajan mukaan. Kymmenkunta vuotta sitten suosikkikustantamoni oli Avain. Se oli pikkukustantamo, jonka julkaisemista romaaneista pidin aina. Niinpä aloin hakea kirjastotietokannasta nimenomaan Avaimen julkaisemia teoksia. Sieltä löysin esimerkiksi Lionel Shriverin. Sittemmin BTJ Kustannus Oy osti Avaimen, mutta muutaman vuoden kuluttua Avaimen romaanien julkaiseminen lopetettiin ja keskityttiin tietokirjoihin.

Avaimen lisäksi suosikkikustantajiani on ollut Otava, jonka julkaisemista teoksista olen pitänyt keskimäärin enemmän kuin WSOY:n julkaisemista - WSOY on niin suuri kustannustalo, että sieltä löytyy monenlaista eikä aina omaan makuun sopivaa. WSOY:n julkaisemista teoksista ei aina tiedä, onko kyseessä väliteos suurelta nimeltä. Otavalla on enemmän minua puhuttelevia kirjailijoita, kuten Pirjo Hassinen, Alexandra Fuller, Hanna Marjut Marttila ja Anna-Leena Härkönen. Gummerus on mielestäni julkaissut puhutteleviakin romaaneja, joissa kuitenkin saattaa olla epätasaisuutta laadussa - varsinkin teosten alussa, jos kyseessä on esikoisteos. Näistä tulee mieleen Elina Tiilikan esikoisromaani Punainen mekko (Gummerus 2010). Olen ajatellut, että kirjailija on ehkä pyrkinyt WSOY:lle ja Otavaan, muttei ole päässyt, ja tullut sitten julkaistuksi pienemmässä Gummeruksessa. Gummeruksen löydöistä merkittävin lienee Kalle Päätalo.

Sammakko herättää minussa myönteisiä mielikuvia. He ovat julkaisseet Charles Bukowskia ja Kreetta Onkelia, molemmat suursuosikkejani. Sammakon teoksiin tartun mielelläni.

Bazar, Siltala ja Teos ovat viime aikoina kiinnittäneet huomiotani hyvillä kirjoillaan. Tuorein innostuksen kohteeni on Into Kustannus, joka on julkaissut kiinnostavia yhteiskunnallisia teoksia. Kääntäjä Kimmo Pietiläisen kustantamo Terra Cognita on ollut suursuosikkini jo usean vuoden ajan: Pietiläinen suomentaa merkittäviä tietoteoksia, joita mielestäni pitäisi ottaa enemmän pikkukirjastojenkin valikoimiin.

Suhtautumiseni Likeen on ambivalentti. Kymmenkunta vuotta sitten minusta tuntui, että Like julkaisee lähinnä provokatorisia ei-niin-hyviä teoksia, mutta nyt äsken luin Bea Uusman tietoteoksen Naparetki : minun rakkaustarinani (Like 2015). Myös suosikkini Antti Tuomainen ja Riikka Ala-Harja ovat Liken kirjailijoita. Like on mielikuvissani nuorekas, mutta edelleen tartun Liken teoksiin hieman varoen. En pidä provosoinnista, joka ei sisällä oikeaa yllätyksellisyyttä. Lupaus kapinallisuudesta on lunastettava myös.

Mielikuvani Tammi-kustantamosta on neutraali. Heillä on Pauliina Vanhatalo ja Jussi Valtonen, upeita kirjailijoita molemmat, mutta mitään erityistä käsitystä minulle ei Tammen linjasta ole syntynyt. Heillä on Tammen keltainen kirjasto - ehkä linjana on hyvään tarinaan liittyvä laatukirjallisuus (joka ei kuitenkaan ole minulle ykköskriteeri; eniten arvostan uusia oivalluksia tarjoavaa kirjallisuutta). Tammen keltaisen kirjaston kirjoista jotkut ovat jääneet minulta kesken.

Juttelin taannoin erään kustantamon kustannuspäällikön kanssa kustantamoihin liittyvistä mieltymyksistäni. Hän sanoi minun olevan poikkeuksellinen lukija, sillä tutkimusten mukaan keskivertolukijalle kustantajalla ei ole mitään merkitystä. Varmasti kirjastoalan työntekijöiden joukossa kustantajien erilaiset kustannuslinjat kuitenkin tunnetaan.

Andréen retkikunnan arvoitus

Bea Uusma: Naparetki : minun rakkaustarinani (Like 2015)

Lukuneuvoja kehui tätä kirjaa blogissaan ja oikeassa oli. Teos on koukuttava, yhtä aikaa tunteisiin vetoava, tieteellinen ja jännittävä. Alaotsikko on harhaanjohtava: tämä ei ole rakkaustarina, vaan kertomus intohimosta tutkimustyötä kohtaan.

Bea Uusma sai sattumalta käsiinsä vanhan kirjan, jossa kerrottiin Pohjoisnapaa kohti vetykaasuilmapallolla lähteneestä Andréen retkikunnasta. Naparetki alkoi vuonna 1897. Vuonna 1930 retkikunnan jäsenten ruumiit löydettiin Huippuvuorten pikkusaarelta, mutta heidän kuolinsyystään esitettiin monia eri käsityksiä: säilykkeistä saatu lyijymyrkytys, paleltuminen, hylkeenmaksasta saatu botulismi ja niin edelleen. Bea Uusma käytti kirjan luettuaan muutaman kymmenen vuotta naparetkeilijöiden kohtalon selvittämiseen. Hän on ammatiltaan lääkäri, mistä oli suuresti hyötyä retkikunnan vaiheiden selvittämisessä. Sääolosuhteet, vaatetus, ruokavalio, kaikki otetaan huomioon, ja lopuksi arvoitus - ehkä - ratkeaakin. Teoksessa on runsaasti valokuvia ja muuta dokumenttiaineistoa.

Suostuttelin miestäni lukemaan teoksen kymmenen ensimmäistä sivua. Häntä ei kiinnostanut: "Jos joku lähtee henkensä kaupalla Pohjoisnavalle, niin joutaakin kuolla." Sitten hän kuitenkin luki ne ensimmäiset sivut - ja päätti lukea koko kirjan.

Kenelle sopii: Jonkin verran luonnontieteistä kiinnostuneelle. Tieteen arvoituksista pitävälle. Matkakertomuksista ja kuvateoksista pitävälle.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa on NAPARETKET ja TUTKIMUSMATKAT, mutta teos ei löydy asiasanalla MATKAT tai MATKAKERTOMUKSET. Matka-aiheista kirjanäyttelyä tehdessä on muistettava hakea myös sanalla TUTKIMUSMATKAT, jos tietokannassa ei ole etukatkaisumahdollisuutta.

Postuumia Bukowskia

Charles Bukowski: Kirottujen nautinnot (Sammakko 2015)

Charles Bukowski (1920 - 1994) kuuluu suosikkikirjailijoihini, mutta tämä postuumisti julkaistu tekstikokoelma ei ole hänen parhaimmistoaan. Tuttu huumori kuitenkin pilkahtaa siellä täällä, ja teemat ovat tuttuja - omapäinen juoppo kirjailija koettaa olla tarkkailematta maailmanmenoa, koska toiset ihmiset niin työlästyttävät häntä - lukuun ottamatta naisia, joita aina jostakin tarttuu lahkeisiin kotiin vietäväksi. Useassa novellissa tehdään dramaattista eroa seurustelusuhteesta, muttei viitsitä erota loppuun asti, vaan ruvetaan syömään ja jatketaan kuten ennenkin. Teoksessa on sekä novelleja että runoja.

Taidanpa taas lukea teoksen "Auringonvalo, tässä olen", joka on ihana haastattelukirja Bukowskista, ja ehkä pari hänen novellikokoelmaansa. Bukowskia ei paljon kirjallisuudenhistorioissa mainita, mutta kyllä hän mielestäni on hyvin persoonallinen ja taitava kirjoittaja.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa ei kerrota sisällöstä juuri muuta kuin UNDERGROUND - KIRJALLISUUS. Kaunokki ei selitä, mitä underground tarkoittaa, mutta Wikipedia tietää sen olevan "nimitys, jolla kuvataan vaihtoehtoista, valtavirran vastaista, poliittisesti tai kulttuurisesti arveluttavana pidettyä ajattelua ja toimintaa. - - Underground on sikäli kuvaava termi, että tavallinen yleisö joutuu harvoin kosketuksiin sen kanssa, ellei ihminen nimenomaan tietoisesti hakeudu sen piiriin ("maan alle"), koska valtamedia ei ole ole undergroundista juurikaan kiinnostunut. Underground on usein myös synonyymi ilmaisulle vastakulttuuri."

Bukowskin underground-asenne on kuitenkin mielestäni hyvin yleinen: alkoholisoituneita, itseään muita fiksumpana pitäviä ikääntyviä miehiä kyllä löytyy. Harva tietenkään on poikkeuslahjakkuus kuten Bukowski - käsitys omasta ylemmyydestä syntyy alkoholin avustuksella. Kirjanäyttelyjä tehdessä on muistettava hakea sanalla UNDERGROUND, jos aiheena on syrjäytyminen, alkoholismi tai taiteilijaelämä.