Rakkaita terveisiä Saksasta

Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta (Sammakko 2013, luokka 44.1) 

Hauskaa lyhytproosaa, jossa Moskovasta Berliiniin vuonna 1990 muuttanut kirjailija analysoi saksalaisuuden ja venäläisyyden eroja sekä yleisemmin idän ja lännen välisiä kulttuurieroja. Mukana rippunen hyperbolaa ja absurdia. Päätin lukea kaikki Kaminerin teokset.

Muuta samantyylistä:
Roman Schatz

Asiasanoihin voisi lisätä:
venäläisyys
kulttuurierot : Saksa : Venäjä
lyhytproosa (HelMet-tietokannassa on: kertomukset)

Asiasanoissa on myös: muistelmat. Jaa-a, kaipa siinä sitäkin on.

Konsulttidemokratia

Hanna Kuusela ja Matti Ylönen: Konsulttidemokratia : miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton (Gaudeamus 2013).

Kirja on päässyt Suomen Kuvalehden Vuoden kirjat 2013 -listalle. Teos on ansiokas eikä kovin vaikealukuinenkaan, mutta itse jätin sen kesken, koska julkishallinto ei kuulu suurimpiin intohimon kohteisiini. Teoksen pääsanoma oli ymmärtääkseni tämä: Ensin säästetään henkilöstökuluissa ja "tehostetaan" ja tehdään virkamiehille tiettäväksi, etteivät he hallitse työtään. Sitten käytetään säästyneet rahat siihen, että marssitetaan paikalle konsultteja, jotka neuvovat virkamiehille, miten työ pitää tehdä. Rahat ja valta siirretään virkamiehiltä yksityisille konsulttitoimistoille, ja samalla yritetään uskoa, että kyllä konsultit varmasti osaavat asiansa, kun ovat muitakin neuvoneet.

Ojentaisin teoksen riemumielin esimerkiksi kuntapäättäjälle tai suuressa organisaatiossa merkittävässä asemassa olevalle.

Elina Grundström: Musta orkidea

Elina Grundströmin teos Musta orkidea (Nemo 2013) on päässyt Suomen Kuvalehden Vuoden kirjat 2013 -listalle.

Se ansaitsee paikkansa: teos on selkeä ja aihe tärkeä. Orkideoista on tullut edullista markettikamaa, mutta hinta tästä näkyy ympäristötuhoina Indonesiassa. Teoksessa käsitellään ympäristönsuojeluprojektien ja ilmastonmuutoksen hillinnän problematiikkaa yleisemmälläkin tasolla. Riittävä rahoitus ei takaa sitä, että suojeluhanke etenee, jos paikallistasolla on tietynlaisia ongelmia.

Jari Tervo: Esikoinen

Jari Tervon romaanissa Esikoinen (WSOY 2013) noin 12-vuotias lappilaispoika Jari pitää päiväkirjaa vuonna 1972. Takakannen mukaan kyseessä on Tervon henkilökohtaisin teos. Autenttinen päiväkirja ei ole, mutta se tarjoaa oivaltavaa, hauskaa nostalgiaa 1950-1960-luvulla syntyneille. 1970-luvun elämänmenon lisäksi sivussa kulkee kaksi historiallista juonta: noitavainot 1600-luvulla ja vallankumousaika 1900-luvun alussa.

Malcolm Gladwell: Kuka menestyy ja miksi?

Bongasin Malcolm Gladwellin teoksen Kuka menestyy ja miksi? (WSOYPro 2010) luettavakseni Lukuneuvojan blogista, jossa vieraileva lukuneuvoja, kansanedustaja Oras Tynkkynen suositteli sitä.

Teos on erittäin selkeä esitys siitä, mitkä tekijät - yllättävätkin sellaiset - vaikuttavat yksilön menestykseen. Kukaan ei ole täysin oman onnensa seppä eikä ihmelapsia ole olemassa. Taustalta löytyy aina mahdollistavia tekijöitä. Fatalismiin ei siis ole syytä eikä toisaalta leuhkimiseenkaan. Menestys on monien tekijöiden reseptiikkaa.

Parhaiten teoksesta jäi mieleen etninen teoria lento-onnettomuuksien syistä. Lentokoneen ohjaamossa istuu useampi henkilö, jotta virheiltä vältyttäisiin, mutta takavuosina kulttuuriset syyt estivät alempiarvoista (perämiestä) korjaamasta ylempiarvoisen (lentokapteenin) toimintaa varsinkin tiettyjen kultturien piirissä. Lukuisten onnettomuuksien jälkeen asia havaittiin ja viestintätaitoja on korjattu koulutuksella. Lentokoneiden mustaan laatikkoon tallentuneet keskustelut ennen onnettomuuksia ovat hyytävää luettavaa.


Kenelle sopii: Opettajille. Opiskelijoille. Itsensä kehittäjille. Paljon lukeville. Äideille ja isille.

Muuta samantyyppistä: Esim. Kari Uusikylän teokset.
Hae asiasanoilla MENESTYMINEN, LAHJAKKUUS, ÄLYKKYYS.
Teoksen asiasanoissa ei ole OPPIMINEN, vaikka sekin voisi olla siellä.

Kirjanäyttelyt: Sopisi kirjanäyttelyihin "Merkittäviä tietokirjoja", "Ymmärrä yhteiskuntaa", "Menestys", "Psykologia"

Pirjo Tuominen: Silkkipunos

Luin Pirjo Tuomisen teoksen Silkkipunos (Tammi 2012), koska hänen Satakunta-sarjansa (Itkevät syvät vedet, Sillat yli joen, Kultavainiot, Maan nälkä) oli yksi nopealukuisimpia paksujen teosten sarjoja, joita olen koskaan lukenut. Suorastaan ahmaisin Satakunta-sarjan. Sen sijaan Silkkipunos-kirja ei ollut minua varten, mutta suosittelin sitä Turkissa paljon matkustaneelle eläkeläisrouvalle.

Kuvataiteilija Mailis Sarka on vetäytynyt Turkkiin syyskaudeksi tekemään kuvitusta tuttavansa tietokirjaan, joka käsittelee antiikin historiaa. Raunioiden luonnostelun ohessa hän setvii ihmiskaupan uhriksi joutuneiden naisten kohtaloita poliisin apuna. En tykännyt juonesta. Päähenkilö oli sattumalta liian monessa paikassa ja sattumalta ratkaisi liian monta rikosta. Seniorirakkauden ja Turkin kuvaus oli mielestäni teoksen parasta antia.

Lisäisin asiasanat:
Turkki : 2010-luku
Suomi : 2010-luku

Kenelle sopii: Seniori-naislukijoille, joille juonen taidokkuus ei ole pääasia, vaan viihdyttävyys ja Turkki kiehtovat.

Kerttu-Kaarina Suosalmi: Jeesuksen pieni soturi

Luin Kerttu-Kaarina Suosalmen teoksen Jeesuksen pieni soturi (1976), koska näin romaanin olevan genreluokassa "Uskonnollinen viihdekirjallisuus" ja Suosalmea jonkin verran lukeneena epäilin, mahtaako teos oikeasti sinne kuulua. En laittaisi teosta kyseiseen genreen.

Jeesuksen pieni soturi kertoo Elisasta, noin 45-vuotiaasta lahtelaisesta naisesta, jonka elämä on muodostunut vaikeaksi. Hän on miehensä määräyksestä jättänyt kirjastonhoitajan työnsä ja jäänyt kotirouvaksi. Haihatteleva romukauppias-aviomies Mauri on sotkenut raha-asiat. Murrosikäinen poika Eino on varastellut. Tytär Silja lähtee kotoa. Tehtaan viereen pykätty kotitalo on vesijättömaalla, savisessa paikassa, ja rakennusprojekti on ikuisesti kesken. Elisa tietäisi, miten asiat saisi järjestykseen, mutta Mauri, "hölmö jättiläinen", ei anna hänelle mitään päätösvaltaa.

Hädissään Elisa pakenee Helsinkiin ja käväisee tulemassa uskoon, ainakin päällisin puolin, mutta Suosalmi jättää lukijan makusteltavaksi sen, kuinka syvällistä uskoontulo oli vai oliko ollenkaan. Näyttää siltä, että lopuksi perheen asiat rupeat selkiämään, mutta mielestäni se johtuu siitä, että Elisa voimaantuu. Hänen uskoonsa ei palata enää sen jälkeen, kun hän on palannut Helsingistä kotiin. Miehen murtuessa hänen on pakko hoitaa asiat. Teoksessa on hieman feminististä juonnetta, minun mielestäni. Elisa on sarkastisesti sanoen "Jeesuksen pieni soturi", koska hän on suostunut uhrautujan rooliin, jota naisille on tyrkytetty.

Talot ovat Suosalmen teoksissa tärkeässä asemassa.

Lisäisin asiasanat:
Elisa, fikt.
Mauri, fikt.
psykologiset romaanit
naiskirjallisuus
sisäkertomukset
avioliitto : pettymys
perhe-elämä : uhrautuminen : vaimot
alistuminen : vaimot
keski-ikä : kriisit : naiset
unelmat
elämänodotukset
talonrakennus
selviytyminen
usko
konkurssi
epäonnistuminen : yritykset
romuliikkeet
kauppiaat : romukauppiaat
kirjastonhoitajat
esikaupungit : Suomi : Lahti : 1970-luku
Lisäisin  myös asiasanat haihattelu ja voimaantuminen, jos ne olisivat olemassa.

Kenelle sopii: Vanhemmalle ahkeralle (nais)lukijalle, jota kiinnostaa teema aviovaimon voimaantumisesta sen jälkeen, kun miehen määräysvallassa on koko elämä mennyt solmuun.

Petteri Paksuniemi: Ammattimies

Petteri Paksuniemen (s. 1965) esikoisteos Ammattimies : novelleja (Tammi 1997) kertoo pääasiassa helsinkiläisistä kolmekymppisistä miehistä, joista kukin kamppailee ylläpitääkseen coolia statusta muiden miesten silmissä. Jälki on monesti surkuhupaisaa. Teoksessa on älykästä huumoria. Yksi novelli sijoittuu Lappiin, toisessa puhutaan lapin murretta, mutta suurin osa novelleista sijoittuu Helsinkiin, varsinkin Kallioon.

Tykkäsin kokoelmasta niin paljon, että päätin lukea Paksuniemen kaikki teokset. Jouten-novellikokoelman olen jo aiemmin lukenutkin.

Asiasanoihin voisi lisätä: 
ESIKOISTEOKSET
MIESKIRJALLISUUS
NUORET AIKUISET : MIEHET
HELSINKI : SUOMI : 1990-LUKU

Kenelle sopii: Antaisin 1950-1980-luvulla syntyneille lukijoille, varsinkin kaupunkilaisille, joilta joutomies-älykkö-kultturellin elämään samaistuminen onnistunee parhaiten ja joita sen kuvaus huvittanee eniten.

Anu Silfverberg: Äitikortti

Anu Silfverbergin Äitikortti : kirjoituksia lisääntymisestä (Teos 2013) sai minut lisäämään hänet niiden kirjailijoiden listalle, joiden uusia teoksia odotan. Olen kyllä pitänyt Silfverbergin aiemmistakin teoksista. Ja luin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä sen artikkelin, jossa Silfverberg kollegansa kanssa kyseenalaisti Minttu Vettenterän sepittämän Enkeli-Elisan olemassaolon.

Äitikortti on ihastuttavan älykästä, rohkeaa, kirkassilmäisen rehellistä tekstiä äitiydestä, isyydestä ja sukupuolirooleista. Silfverberg uskaltaa ajatella ajatuksen loppuun asti.

Kenelle sopii: Äitiydestä, naisen asemasta ja sukupuolirooleista kiinnostuneille. Yleensäkin älykkäistä, yhteiskuntaa ruotivista esseistä pitäville. Harmi, että kirja on joutunut luokkaan 04. Sieltä se liikkuu huonosti.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi, eli, Miksi en enää matkusta junassa
• Kaari Utrio: Ihmisen paikka : kirjoituksia 2000-luvulta
• Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
• hae asiasanalla ESSEET ja/tai NAISEN ASEMA

Sokea ei pelkää pimeää

Sokea ei pelkää pimeää -novellikokoelman (Näkövammaisten kulttuuripalvelu 2006) on toimittanut kirjailija Sofi Oksanen. Kokoelma sisältää Mustaa ja valkoista -kirjoituskilpailun satoa.

Sofi Oksanen sanoo kirjan saatesanoissa, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun näkövammaiskirjoittajille suunnattu kirjoituskilpailu oli avoin myös näkeville ja että tämä on tärkeä askel tiellä vastavuoroiseen tasavertaisuuteen. En ole samaa mieltä. Olen lukenut Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n aikaisemmat antologiat, Ihmeiden aika (1995) ja Ole tässä sitten (1989), ja pidin niissä nimenomaan siitä, että tiesin kirjoittajien katsovan maailmaa näkövammaisuuden kokemuksista käsin. Epäilenpä, että jos näkövammainen tietää "kilpailevansa yhdenvertaisena" näkevien kirjoittajien kanssa, hän yrittää kirjoittaa tekstiä, jossa hänen erikoislaatuisuutensa ei tule esiin... ja silloin lukija jää häviölle, jos kirjoittaja piilottaa omaa erikoisosaamisaluettaan.

En lukenut antologiaa kovinkaan pitkälle. En pitänyt teoksen taitosta, ja minua turhautti, kun en voinut tietää, onko osa teksteistä näkevien kirjoittamia. Jotkut tietysti lukevat tekstiä tekstin taiteen takia, mutta minä olisin tällä kertaa lukenut antologiaa näkövammaisten kokemusmaailmaan perehtymisen takia. Ehkä ensi kerralla sitten.

Näköaistilla on merkitystä sen kannalta, millaista tekstiä kirjoittaja kirjoittaa. On ollut todella mielenkiintoista lukea joidenkin syntymästä asti sokeiden kirjoittamia novelleja. Tilan kuvaus on niissä erilaista, jotenkin enemmän etäisyyteen perustuvaa kuin näkevillä. Haluaisin lukea niitä enemmänkin ja ihan reippaasti sillä tiedolla varustettuna, että tämän on kirjoittanut henkilö, joka ei koskaan ole nähnyt - ihan samoin kuin haluan lukea Roman Schatzin tekstejä sillä tiedolla varustettuna, että tämä henkilö on saksalaissyntyinen - saksalaisena hän näkee eri tavalla. Jos on menettänyt näkönsä myöhemmällä iällä, tekstistä ei välttämättä huomaa mitenkään, ettei kirjoittaja näe.

Kenelle sopii: Näkövammaisten kokemuksista kiinnostuneille. Toiseudesta kiinnostuneille. Lyhytproosasta pitäville.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Näkövammaisten Kulttuuripalvelun antologiat Ihmeiden aika sekä Ole tässä sitten.
• ks. Celian lista näkövammaisten kirjoittajien teoksista

Novellit 1998

Luin Novellit 1998 -kokoelman, koska siihen sisältyy Sofi-Elina Oksasen (= Sofi Oksanen) novelli "Nainen joka laskeutui maahan". Novellit 1998 on kokoelma Gummeruksen, Nuoren Voiman Liiton ja Xeroxin järjestämän novellikilpailun satoa.

Sofi Oksasen novelli ei niinkään tehnyt vaikutusta, sen sijaan Erkki Alajärven novelli Usko, toivo, rakkaus viihdytti kovasti, myös aviomiestäni, jolla usein luetan hauskoiksi havaitsemiani kirjan kohtia tai lyhytproosaa. Myös Mona Pandayn novelli Ruumisminä puhutteli minua.

Kenelle sopii: Novelleista pitäville. Sofi Oksasen ja Jussi Siirilän varhaistuotannosta kiinnostuneille.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Hae asiasanoilla NOVELLIT + ANTOLOGIAT ja NOVELLIT + KILPAILUT

Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori

Vladimir Lortsenkovin teos Lentävä traktori (Karisto 2013) on kiinnostava kirja. Se kertoo Moldovasta, köyhästä entisestä itäblokin maasta, josta kansa pyrkii pakenemaan Italiaan. Italiassa hanasta tulee veden sijasta hunajaa ja kodinhoitajat voivat ansaita jopa tuhat euroa kuussa! Tosin kerettiläiset väittävät, ettei Italiaa ole olemassakaan, koska kukaan sinne lähtenyt ei enää koskaan tule takaisin edes vierailulle. Kirja on eräänlainen absurdi kertomuskokoelma laittomasta maahanmuutosta. Musta huumori kukkii teoksessa.

Kenelle sopii: Monenlaisille lukijoille. Itäblokista ja postkommunismista (itäblokin yhteiskunnista Neuvostoliiton romahduksen jälkeen) kiinnostuneille. Venäläisistä klassikoista pitävälle. Teoksen hauskuuden ymmärtää parhaiten, jos seuraa hieman yhteiskunnallisia asioita, mutta se ei ole välttämätöntä.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Kirjasammon vinkki: Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta
• Nikolai Gogol: Kuolleet sielut (ja muut teokset)
• Voltaire: Candide (satiiri, makaaberiutta mukana)
• ehkä myös Miina Supinen: Apatosauruksen maa (novelleja)
• kokeile hakea asiasanoilla SATIIRI, SATIIRI + KLASSIKOT, ABSURDI, ABSURDISMI, MAKAABERIUS, MAAGINEN REALISMI, LAITON MAAHANMUUTTO (teos on monitasoinen, monenlaisia aineksia sisältävä)
• harmillista, ettei ole asiasanaa "postkommunismi"

Auster & Coetzee: Tässä ja nyt

Paul Auster & J. M. Coetzee: Tässä ja nyt : kirjeitä ystävyydestä (Tammi 2013)

J. M. Coetzee kuuluu suosikkikirjailijoihini, ja hänen takiaan luin tämän teoksen, jossa ystävykset, kirjailijat Coetzee ja Auster kirjoittavat toisilleen vuosina 2008 - 2011. Coetzee asuu Australiassa ja Auster Yhdysvalloissa New Yorkissa, mutta kumpikin matkustelee paljon. He pystyvät tapaamaan toisiaan muun muassa kirjallisuustapahtumissa Euroopassa muutaman kerran vuodessa. Kirjeissä pohdiskellaan mm. Israelin ja Palestiinan konfliktia, urheilun syvintä olemusta sekä tietenkin kirjailijan työtä. On liikuttavaa, miten kumpikin tsemppaa toistaan sietämään (myös) kielteistä palautetta kriitikoilta ja lukijoilta sekä kestämään kirjailijan työn muita rasituksia, kuten matkoista aiheutuvia jet lag -univaikeuksia.

Kenelle sopii: Kirjallisuuden suurkuluttajalle. Angloamerikkalaisen kirjallisuuden ystävälle. Kirjailijan työstä ja kirjallisuudentutkimuksesta kiinnostuneelle.

Katso Youtube-video, jossa Auster ja Coetzee lukevat otteita teoksesta.

Muuta samantyylistä luettavaa: 

• Kirjasampo ei anna hakutuloksia tämän kirjan nimellä hakiessa, mutta Paul Austerin Talvipäiväkirja voisi kiinnostaa. Sen aion itse lukea seuraavana.
• Coetzeen tuotannosta Hidas mies tai Huonon vuoden päiväkirjat voisivat kiinnostaa, joskaan ne eivät mielestäni ole hänen tuotantonsa parhaimmistoa.
• hae asiasanoilla KIRJAILIJAT + KIRJEENVAIHTO tai KIRJAILIJAT + KIRJEET

Sofi Oksanen: Baby Jane

Sofi Oksasen Baby Jane (WSOY 2005) on erityylinen kirja kuin hänen myöhemmät teoksensa Puhdistus (2008) ja Kun kyyhkyset katosivat (2012). Teoksessa on yhtymäkohtia Oksasen esikoisteokseen Stalinin lehmät.

Baby Janen tapahtumat sijoittuvat Helsingin Kallioon 1990-2000-luvulle. Teoksen minäkertoja analysoi suhdettaan Pikiin, jonka kanssa hänellä on ollut rakkaussuhde, joka sittemmin on muuttunut ystävyydeksi. Minäkertoja on aloittanut heterosuhteen miehen kanssa, mutta hän kokee suhteen henkiseksi huoraamiseksi. Uudesta avoliitostaan käsin hän yrittää tukea paniikkihäiriöstä kärsivää Pikiä. Teoksessa myös kuvataan tragikoomisesti, kuinka minäkertoja ja Piki kauppaavat lehti-ilmoitusten avulla käytettyjä pikkuhousuja saadakseen toimeentulonsa.

Teoksen alussa vallitseva teema on lesborakkaus, mutta loppua kohti pääteemaksi nousee Pikin paniikkihäiriö, joka vangitsee hänet kotiinsa ruokaa tuovan ex-tyttöystävän armoille. Yksiössään kituva Piki, joka ei uskalla edes viedä roskia ulos, muistuttaa kiinnostavalla tavalla Oksasen Puhdistus-kirjassa esiintyvää sotilaskarkuria, jota piilotellaan maalaistalon ruokakomerossa ja joka on ruoan suhteen muiden armoilla. Teoksen muita teemoja ovat mielenterveysongelmat, homoseksuaalisuus, lääkehoito, itsemurha, ystävyys, Helsingin homoskene ja pornografia. Terveydenhuoltoa, varsinkin mielenterveyspalveluja, kritisoidaan välinpitämättömyydestä. Kallion kirjasto esiintyy tekstissä lukuisia kertoja.

Kenelle sopii: Alakulttuureista (asiasana OSAKULTTUURIT) kiinnostuneille. Edellä mainituista teemoista (homoseksuaalisuus, mielenterveys) kiinnostuneille. Teos on hieman ahdistava, se ei ole selviytymistarina. Tekstin tasolla teos on huomattavan helppolukuinen verrattuna Kun kyyhkyset katosivat -teokseen.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Hanna Marjut Marttila: Kertoi tulleensa petetyksi (Otava 2002) (syrjäytyminen, mielenterveysongelmat)
• Iida Rauma: Katoamisten kirja (Gummerus 2011) (lesborakkaus, nuoret aikuiset) 
• hae asiasanalla PANIIKKIHÄIRIÖ
• kokeile hakea asiasanoilla KAUPUNGINOSAT + KALLIO
• voi hakea myös asiasanalla MIELENTERVEYS, mutta sillä tulee monenlaista tavaraa

Sofi Oksanen Wikipediassa

Katri Lipson: Jäätelökauppias

Pidin kovasti Katri Lipsonin esikoisteoksesta Kosmonautti (Tammi 2008), mutta jotenkin hänen seuraava teoksensa Jäätelökauppias (Tammi 2012) lipsahti ohitseni ja huomasin sen olemassaolon vasta nyt.

Jäätelökauppias on vaikeasti aukeneva kirja. Luin sen ensin kertaalleen ja sitten selailin läpi vielä toisen kerran - vasta toisella kerralla se aukeni, kuin olisi saanut palapelin palaset kohdalleen. No, ihan joka palaa en saanut vieläkään osumaan, mutta kokonaiskuva syntyi. Tulin onnelliseksi ymmärtäessäni toisella lukemalla, mikä on teoksen teema: ONNETON RAKKAUS. Tätä ei löydy asiasanoista, ei myöskään AVIOLIITTO-termiä (AVIOPARIT on kyllä).

Kirjoitan ylös huomioitani asiasanoituksesta, jotta oppisin kaunokirjallisuuden hakutekniikkaa. Esimerkiksi AVIOLIITTO-asiasanan lisäksi pitäisi muistaa hakea sanalla AVIOPARIT, senhän opetti tämäkin kirja.

Tsekkoslovakian maaseudulla kuvataan 1940-luvulla elokuvaa nimeltä Jäätelökauppias. Ensin ollaan elokuvan kulisseissa, sitten hypätään tarinan sisään. Toisilleen vieraat mies ja nainen pakenevat väärien papereiden turvin ja jumittuvat maaseudulle, koska juna ei kulje. He joutuvat teeskentelemään avioparia. Heillä on oma elämänsä jossakin toisaalla, mutta jotakin tunteita heidän välilleen syntyy. Seuraavassa jaksossa elokuvan ohjaaja tapaa naisen, joka on elokuvan Esther tosielämässä, tai sitten ei ole. Fiktio ja todellisuus menevät sekaisin. Seuraavassa jaksossa Estherin poika, Jan Vorszda, opiskelee Prahassa vuonna 1969. Silloin hänen kaimansa, Jan Palach, teki polttoitsemurhan vastalauseena neuvostomiehitykselle (paitsi, että romaanissa sanotaan Jan Vorszdan suulla, ettei se ollut itsemurha). Jan Vorszdasta ei kuitenkaan tule ihmissoihtua. Hän pakenee Ruotsiin ja joutuu - vanhempiensa lailla - onnettomaan avioliittoon. Vaimon henkinen väkivalta miestä kohtaan on teoksessa hyvin kuvattu. Kirjan lopulla Janin tytär Gunilla matkustaa interraililla Tsekkoslovakiaan noin 1980-1990-luvun taitteessa. Hänen vuokra-asuntonsa postilaatikkoon tulee kirjeitä, jotka on osoitettu entiselle asukkaalle, Milenalle. Kirjeiden kirjoittaja on Milenaa sitkeästi rakastava Petr. Gunilla haluaa löytää Petrin ja muuttua itse Milenaksi, ja muuttuukin - tai sitten ei muutu, sillä fiktio ja todellisuus sekoittuvat jälleen. Mikä on elokuvaa, mikä totta?

Tämä on romaani rakkauden kaipuusta, joka johtaa ihmiset astumaan toistensa luo - ansaan, sillä harmonista rakkaus ei tässä kirjassa ole. Rakkaus on unelma, joka pakenee jahtaajaansa - myös KAUKORAKKAUS olisi sopinut asiasanoihin, sillä seksi jonkun kanssa on teoksessa vain keino ylläpitää unelmaa siitä oikeasta rakastetusta.

Lipsonin ammatti, lääkäri, näkyy kiehtovalla tavalla tekstissä anatomiaan liittyvinä yksityiskohtina. Lipsonin teksti on aivan ihanaa, vaikkei juonesta kärryillä pysyisikään.

Kenelle sopii: Harjaantuneelle korkeakirjallisuuden ystävälle. Peter von Baghille. Tsekkoslovakiasta ja yleensä neuvostoajan itäblokista kiinnostuneelle. Kuulaasta, hieman omituisesta tarinasta ja ihmissuhteiden kipupisteiden kuvaamisesta kiinnostuneelle.

Muuta samantyylistä luettavaa: Vaikea keksiä aivan samantapaista, mutta tarjoaisin seuraavia:

• Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys (Tsekkoslovakia neuvostoaikana, erotiikka, yhteiskunta)
• Rosa Liksom: Hytti nro 6 (neuvostoaika Neuvostoliitossa, tekstin kuulaus, ihmisten tietty yksinäisyys)
• kokeile hakea asiasanoilla ELOKUVAT + PSYKOLOGISET ROMAANIT

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

Sofi Oksasen Stalinin lehmät (WSOY 2003) on niitä kirjoja, joita alkaessaan lukea ihmettelee: miten minä en ole tätä ennen lukenut? Miksi olen elänyt kymmenen vuotta tämän kirjan ilmestymisen jälkeen sitä lukematta?

Pidin teoksesta kovasti, vaikka kirja tuntui hieman pitkältä lopussa (478 sivua). Teoksessa esitellään myös Sofi Oksasen myöhempien teosten Puhdistus ja Kun kyyhkyset katosivat teemojen aihioita.

Kenelle sopii: Näistä teemoista kiinnostuneelle: Viron lähihistoria, maastamuutto Virosta Suomeen, syömishäiriöt (bulimia), maahanmuuttajan lapsen identiteettiongelmat, Viron ja Suomen kulttuurierot. Estofiilille oivaa kamaa.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Riikka Pulkkinen: Vieras (syömishäiriöt, muukalaisuus)
Sofi Oksasen Puhdistus ja Kun kyyhkyset katosivat (jos Viron lähihistoria kiinnostaa)

Leena Krohn: Hotel Sapiens ...

Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia (Teos 2013)

Leena Krohn kuuluu suosikkikirjailijoihini. Luin teosta useaan kertaan - ensin alusta sata sivua, sitten palasin taaksepäin ja aloitin taas, palasin toisen kerran taaksepäin ja luin sitten vasta loppuun. Kirja ei ole novellikokoelma, vaikka nimeke viittaa vähän siihen suuntaan.

Ryhmä ihmisiä (ja muitakin olioita) on koottu Hotel Sapiens -nimiseen hoitokotiin. Huhutaan, että ympäröivä yhteiskunta on tuhoutunut, mutta varmuutta ei ole. Asukkaista huolehtivat nunnilta näyttävät tekoäly-olennot. Teoksen sisältöä on vaikea kuvailla, ja se on varmasti ollut vaikea asiasanoitettava. Muun muassa yhteiskuntakritiikkiä siitä löytyy, scifiä ja filosofiaa (FILOSOFISET ROMAANIT olisi myös sopinut asiasanoihin). Asiasanoissa on muun muassa TUHON JÄLKEINEN MAAILMA, EKOKRITIIKKI (jota ei ainakaan vielä ole Kaunokissa) ja YDINTALVI. Teos ei löydy millään YMPÄRISTÖ-alkuisella asiasanalla.

Asiasanoissa on myös FANTASTINEN REALISMI. Se on vähän käytetty asiasana kaunokirjallisuudessa. MAAGINEN REALISMI on yleisempi.

Kenelle sopii: Korkeakirjallisuuden ystävälle. Sopii myös sellaiselle, joka yleensä ei lue scifiä. Ympäristöasioista kiinnostuneelle.

Muuta samantyylistä luettavaa: 

muut Leena Krohnin teokset
Johanna Sinisalo
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Risto Isomäki
kokeile hakea asiasanoilla TUHON JÄLKEINEN MAAILMA, DYSTOPIAT, IHMISKUNTA + TULEVAISUUS, EKOKATASTROFI

Taina Latvala: Välimatka

Luin Taina Latvalan Välimatka-teoksen (WSOY 2012) kollegan suosituksesta. "Ihan kuin Autiota lukisi", hän mainosti. Teoksessa viitataankin Orvokki Aution teokseen Pesärikko ainakin neljä kertaa. Asiasanoihin olisi sopinut myös INTERTEKSTUAALISUUS : PESÄRIKKO.

26-vuotias nainen Seinäjoen liepeiltä Synkkylästä lähtee äitinsä kanssa lomalle Teneriffalle. Tytär on iltähti ja tottunut olemaan äidin seuralaisena. Matkan aikana puidaan menneitä: kadonnutta isää, isän sivusuhdetta sekä äiti-tytär-suhdetta. Tytär virittelee lomaromanssia hotellivirkailijan kanssa, mitä äiti paheksuu.

Teoksessa käytetään verevää Etelä-Pohjanmaan murretta. Murre on riemastuttavaa ja äiti klassiseen tapaan vanhanaikainen, mutta osa teemoista on kipeitä. Mieleen tuli Riikka Pulkkisen Totta-romaani.

Kenelle sopii: Hyvää kirjallisuutta monenlaisille lukijoille. Perheromaaneista pitävälle, äiti-tytär-suhdetta miettivälle, murteista tykkäävälle, Etelä-Pohjanmaan ystävälle, Kanariansaarista intoilevalle.

Muuta samantyylistä luettavaa: 
Hae asiasanoilla MURTEET + ETELÄ-POHJANMAA
Orvokki Autio: Pesärikko
Eira Pättikangas (Etelä-Pohjanmaan murretta)
Sinikka Nopolan Eilasta ja Rampesta kertovat kirjat
Riikka Ala-Harja: Kanaria (jos kiinnostuksen kohde on Kanariansaaret)
Riikka Pulkkinen: Totta (jos isän sivusuhde lapsen näkökulmasta kiinnostaa)

Hae murrekirjallisuutta MURREKIRJALLISUUS-asiasanan lisäksi myös asiasanalla MURTEET.

Michal Witkowski: Hutsula

Luin aluksi Michal Witkowskin Hutsulaa (Like 2007) aivan innoissani. Tykkäsin tyylistä ja tarinoista. Kuitenkin toisella sadalla sivulla rupesi kyllästyttämään tämä "hinttari-Decamerone", kuten takakannessa mainostetaan. Teos alkoi tuntua adeknoottikokoelmalta. Pidin teoksesta, vaikka jätin sen kesken.

Hutsula kertoo Puolan homojen alakulttuurista, homoprostituutiosta, transvestiiteista yms. Sen henkilöhahmot ovat kiinnostavia, traagisia (aids) ja hauskojakin.

Kenelle sopii: Eroottisesta kirjallisuudesta pitävälle, rankoista tarinoista pitävälle, homoseksuaalisuudesta ja muista seksuaalisista identiteeteistä kiinnostuneelle. Alakulttuureista (asiasana osakulttuurit) kiinnostuneille. Teoksessa käsitellään  myös postkommunismia.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Asiasanoitus seksuaalisuutta käsittelevissä teoksissa on kirjavaa ja arvovärittynyttä. Kokeile hakea asiasanoilla homoerotiikka, homoseksuaalisuus, pornografia, eroottinen kirjallisuus, underground, alatyyliset teokset, seksuaaliset poikkeavuudet, seksuaalisuus, seksuaalinen identiteetti, seksuaalinen käyttäytyminen, osakulttuurit
• Witkowskin teoksessa ei ole asiasanaa alatyyliset teokset, vaikka esimerkiksi Bukowskilta se löytyy.

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelmat ovat hauskoja, niin myös "Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia" (Otava 2012). Tekstit on julkaistu Anna-lehdessä vuosina 2003 - 2011. Mielikuvani mukaan kaikkein hauskin Härkösen kirjoituskokoelmista on ollut "Palele porvari ja muita kirjoituksia".

Tälläkin kertaa aiheena ovat naiseus, mieheys, äitiys ja itselle tai ystäville sattuneet kommellukset, joita taitavasti liioitellaan (hyperbolan lumo).

Kenelle sopii: Monenlaisille (nais)lukijoille. Huumorin ja naiskirjallisuuden ystäville, kaupunkikulttuurista ja chic litistä pitäville.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• muut Härkösen kirjoituskokoelmat
• hae asiasanoilla PAKINAT (ja valitse naiskirjailijoita?)

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja

Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirja (WSOY 2013) on kokoelma fiktiivisen ammatinvalintapsykologi Orvokki Leukaluun uranvalintavinkkejä. Hän saa yhteydenottoja ihmisiltä ja neuvoo kullekin sopivan ammatin. Teoksen huumori syntyy paitsi pieleen menevistä ammattisuosituksista, myös siitä, että Supinen esittää kiehtovia oivalluksia eri ammateista. Jotkut tarinat ovat tosi hauskoja, mutta eivät kaikki. Supinen kuuluu suosikkikirjailijoihini.

Asiasanoihin olisi erinomaisesti sopinut sana TYÖ.

Kenelle sopii: Lyhytproosan ja huumorin ystävälle. Monenlaisille ja monen ikäisille lukijoille.

Muuta samantyylistä luettavaa: 

• Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
• Sinikka Nopolan Eilasta ja Rampesta kertovat kirjat
• Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelmat, kuten Palele porvari ja muita kirjoituksia
• Hae asiasanoilla HUUMORI ja LYHYTPROOSA (vaikka Supisen teoksessa ei olekaan asiasanaa lyhytproosa)

16 tarinaa toivosta

Tartuin teokseen 16 tarinaa toivosta (Tammi 2013), koska novellikokoelman kuudentoista naiskirjailijan joukossa on yksi suosikeistani, Pauliina Vanhatalo. Teoksella tuetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjaa, jolla rahoitetaan rintasyöpätutkimusta.

Asiasanoihin olisi sopinut myös SAIRAUS : SYÖPÄTAUDIT : RINTASYÖPÄ, koska noin kolmasosa novelleista liittyy tähän teemaan.

Kenelle sopii: Naiskirjallisuudesta, kriiseistä, syövästä ja rintasyövästä kiinnostuneille.

Muuta samantyylistä luettavaa: 
Hae kaunokirjallisuutta asiasanalla RINTASYÖPÄ.

Roman Schatz: Parturi

Olen pitänyt Roman Schatzin teoksista, mutta Parturi (Arktinen Banaani 2010) ei kolahtanut. Se on poliisikirjallisuutta, joka parodioi poliisikirjallisuutta. Verbaaliakrobaatti Schatzin huumori ei tällä kertaa osunut minuun.

Jone ja Pete yrittävät ryöstää jalokiviliikkeen Helsingissä, mutta joutuvat heti ryöstön jälkeen nalkkiin viereiseen parturinliikkeeseen. Poliisit piirittävät heitä pari päivää. Sinä aikana ryöstäjät ja panttivangit koettavat keksiä ryöstölle jaloa motiivia, joka lyhentäisi vankilatuomiota. Arvojen inflaatio on nyky-yhteiskunnassa sellainen, ettei hyvää syytä robinhoodismiin tahdo löytyä.

Kenelle sopii: Satiirin ja dekkarien ystävälle, ehkäpä miehiseen makuun. Veijariromaaneista pitävälle. Germanofiileille eli saksalaisuudesta kiinnostuneille (koska teoksessa on pikkujippoja saksalaisuuteen liittyen).

Muuta samantyylistä luettavaa: 
Kokeile hakea asiasanoilla SATIIRI + JÄNNITYSKIRJALLISUUS, SATIIRI + POLIISI, SATIIRI + VEIJARIROMAANIT tai SATIIRI + YHTEISKUNTA

Marja Björk: Poika

Marja Björk on kirjoittanut romaanin Poika (Like 2013) oman poikansa kokemuksiin perustuen. Kirja kertoo transsukupuolisen Marion-tytön lapsuudesta ja nuoruudesta aina siihen asti, kunnes hänen sukupuoltaan korjataan ja hänestä tulee mies nimeltä Miro.

Olen iloinen, että tämä kirja on kirjoitettu, vaikka kirjasta onkin helppo löytää puutteita. Äidin käsiala näkyy tekstissä äidin roolin korostamisena. Muistelmatyyli paistaa tekstistä läpi. Silti teos on kiehtova. Monesti kirjailijat väittävät pystyvänsä eläytymään mitä ihmeellisimpiin asioihin, mutta en usko, että tätä tarinaa olisi voinut keksiä omasta päästään.

Asiasanoihin olisi sopinut myös SELVIYTYMINEN, NUORUUS ja ÄITIYS ja/tai ÄIDINRAKKAUS.

Kenelle sopii: Erikoisista elämäntarinoista pitävälle. Erilaisen lapsen äidille. Nuoruudesta 2000-luvulla kiinnostuneelle. Selkeistä, helppolukuisista tarinoista pitävälle, joka ei kavahda rankkaa aihetta.

Muuta samantyylistä luettavaa:

• Hae asiasanalla TRANSSUKUPUOLISUUS sekä TRANSSEKSUAALISUUS (aiemmin käytettiin jälkimmäistä termiä.
• Kirsti Ellilän teoksessa Ristiaallokkoa (Karisto 2011) on sivujuonteena papin tyttären seurustelu transsukupuolisen henkilön kanssa.

Pauliina Susi: Ruuhkavuosi

Pauliina Suden esikoisromaani Ruuhkavuosi (Tammi 2005) on toisaalta viihdyttävä, toisaalta ahdistava samaan tapaan kuin Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjan alkupään teokset. Päähenkilö joutuu niissä paheneviin ongelmiin, mutta vapautusta ei kuulu, lukijaa pidetään piinassa pitkään. Toisaalta Suden aihe, pienen vauvan äidin uupumus, ansaitseekin tulla kunnolla käsitellyksi.

Minna on kolmekymppinen nainen, joka teoksen alussa on raskaana. Hän suunnittelee äitiysloman ajaksi tehokkaan ajankäytön: on tehtävä gradu, jatkettava töitä rakkausviihteen kääntäjänä sekä saatettava miehen kanssa talonrakennusprojekti valmiiksi. Siinä sivussa hoitunee vauva ja vauvan harrastukset eli vauvamuskari ja vauvauinti.

Niinhän se ei tietenkään mene. Minna uupuu alle puolessa vuodessa ja parisuhde on lähinnä sarkastinen vitsi. Romaanin asiasanoissa ei ole STRESSI tai VÄSYMYS tai UUPUMUS, mutta teos on mielestäni erinomainen stressin kuvaus. Myös NAISKIRJALLISUUS-termi puoltaisi paikkaansa. Päähenkilön ystävä toteaa, että sellainen uskomus, että naiset voivat tehdä monta asiaa yhtä aikaa ja miehet vain yhtä, on itse asiassa naisille asetettu ansa, joka saa heidät puurtamaan samalla kun miehet saavat keskittyä yhteen asiaan.

Sivuhuomio: Asiasanoilla ÄITIYS + VÄSYMYS löytyy yksi teos, asiasanoilla ÄITIYS + UUPUMUS ei yhtään.

Kenelle sopii: Teemoina ovat raskaus, synnytysmasennus, akateemisen naisen äitiys, uupumus ja parisuhde kolmekymppisellä pariskunnalla pääkaupunkiseudulla. Chick litin ystävälle (Wikipedian mukaan teos on chick litiä, mutta asiasanaa CHICK LIT ei ole enkä ole ihan varma kuuluisiko ollakaan - uupumisen käsittely ei ole kevyttä).

Muuta samantyylistä luettavaa:
Eve Hietamies: Yösyöttö
Antti Leikas: Melominen
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen

Laurent Gaudé: Hurrikaani

Mikael Niemen Veden viemää -teoksen (Like 2013) innoittamana luin tämänkin tulvakatastrofiin liittyvän romaanin, Laurent Gaudén Hurrikaanin (Bazar 2012). Se kertoo hurrikaanin iskeytymisestä New Orleansiin. Kaupunki evakuoidaan, mutta osa asukkaista jää - liki satavuotias musta nainen, joka ei halua jättää kotiaan, ja vankilan vangit selleissään, jotka eivät voi lähteä, sekä pappi kirkossaan, ja muutamat muut. Kirjassa on useita kertojia, ja kertoja vaihtuu joskus kesken lauseen - varsinaisesti teos ei kuitenkaan ole vaikealukuinen. Tarina miellytti minua, mutta tyyli ei. Laurent Gaudé on kuitenkin kiitetty ranskalainen nykykirjailija.

Kenelle sopii: Korkeakirjallisuuden ystävälle, kirjallisuuden virtauksia seuraavalle. Luonnonkatastrofeista ja Yhdysvalloista kiinnostuneelle.

Muuta samantyylistä kirjallisuutta: 
Kokeile hakea asiasanoilla PSYKOLOGISET ROMAANIT + YHDYSVALLAT + 2000-LUKU.
Jos haluat katastrofeista, hae asiasanoilla LUONNONONNETTOMUUDET, KATASTROFIT, TULVAT.
Asiasanan SELVIYTYMINEN käyttö on ongelmallista, koska usein osa henkilöistä elviytyy, osa ei.

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) on Veera Vaahteran alias Pauliina Vanhatalon toinen chick lit -romaani. Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä. Vanhatalo kirjoittaa erittäin sujuvasti.

Ennen vanhaan tyttö, jolle oli käynyt vahinko, joutui hukuttautumaan. Ajat ovat muuttuneet. Teoksessa raskaana oleva kolmekymppinen helsinkiläisnainen menee Lappiin mummon perintömökille miettimään elämäänsä. Eipä aikaakaan, niin kunnoton sulho palaa maisemiin ja pari muutakin miestä löytyy ympärille häärimään. Asetelma on kuin Kauniissa ja rohkeissa: miehet kilpailevat päästäkseen elättämään neidon lasta, ja neito vain valitsee sulhoista parhaan.

Teos on ihana naisten satu. Tarinassa raskaus ei vie naiselta hänen viehätysvoimaansa. Hän ei jää yksin, vaan hänestä huolehditaan. Hänellä on kaupunkilaisystäviä, mutta hän pärjää maaseudun perinteisissä naisten töissäkin niin, että mummo olisi hänestä ylpeä. Hän tulee hyväksytyksi yhteisössään. Elämä voittaa.

Teoksen asiasanoituksessa ei ole chick lit -termiä, vaan RAKKAUSROMAANIT. Niiden raja lienee häilyvä. Myös NAISKIRJALLISUUS kävisi tähän romaaniin. Teoksessa on painavaa asiaa äitiyden haasteista.

Kenelle sopii: Chick litistä pitäville. Modernin romantiikan ystäville. Naisen asemasta kiinnostuneelle (lievästi moniavioinen odottava äiti on romantiikassa uudenaikainen henkilöhahmo). Tornionjokilaakson paikallisväristä kiinnostuneelle. Äitienpäivän kirjanäyttelyyn.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Kokeile hakea asiasanoilla RASKAUS + RAKKAUSROMAANIT, RASKAUS + KEHITYSROMAANIT, CHICK LIT.

Mikael Niemi: Veden viemää

Mikael Niemen katastrofiromaani Veden viemää (Like 2012) on erikoinen keitos. Teoksessa yksi Luulajanjoen padoista murtuu sateisen sään seurauksena ja syntyy ketjureaktio, jossa muutkin padot pettävät. Tsunami vyöryy jokilaaksoon. Teoksessa seurataan seitsemän henkilön kamppailua. Vaikka näkökulmahenkilöitä on niin monta, tarinaa on helppo seurata, koska kirjailija aloittaa huomaavaisesti uuden luvun kulloisenkin näkökulmahenkilön nimellä. Teos on jännittävä ja nopealukuinen.

Kirjan takakannessa siteerataan Aftonbladet-lehden arvostelua, jonka mukaan Veden viemää on ennen kaikkea kuvaus ihmisluonnosta katastrofin edessä. Toivon, ettei kuvaus ole todenmukainen, vaan sisältää pikimustaa huumoria. Asiasanoissa ei kuitenkaan ole MUSTA HUUMORI -termiä. Teoksen ihmiskuva ei ole kaunis. Jotkut henkensä edestä kamppailevat henkilöt joutuvat vielä tulvaa suurempaan vaaraan, kun heitä "auttaa" psykopaatti. En hämmästyisi, jos tästä kirjasta, kuten Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -teoksesta, tehtäisiin elokuva. Mikael Niemellä on hyvä draaman taju.

Kenelle sopii: Jos tykkäsit Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -kirjasta, tykkäät varmaan tämänkin teoksen omituisista henkilöistä. Pohjois-Ruotsista ja saamelaisuudesta kiinnostuneille. Luonnonkatastrofeista kiinnostuneelle. Teoksessa on melko paljon väkivaltaa ja mustaa huumoria.

Muita kirjoja, joissa ollaan veteen liittyen ahdingossa:

• Hae asiasanoilla TULVAT, VEDENPAISUMUKSET, KATASTROFIT, LUONNONONNETTOMUUDET
  
• Frisch, Max: Ihminen ilmestyy holoseeniin (jatkuva sade)
• Gaudé, Laurent: Hurrikaani (hirmumyrsky Katrina, en ole lukenut itse)
• Risto Isomäki: Con rit (hukkumistematiikkaa, hirmumyrsky)

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksasen teos Kun kyyhkyset katosivat (Like 2012) oli ilmestyessään varmasti yksi kirjastojen kaikkien aikojen varatuimmista teoksista. Sofi Oksasen edellinen teos Puhdistus (WSOY) oli saanut Finlandia-kirjallisuuspalkinnon 2008, Runeberg-palkinnon 2009 ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2010. Lisäksi Sofi Oksanen oli otsikoissa jouduttuaan erotetuksi kustantamostaan WSOY:stä.

Kun kyyhkyset katosivat käsittelee Viron lähihistoriaa 1940-luvulta 1960-luvulle. Saksalaisten miehitys ja sitten Neuvostoliiton miehitys saa jotkut ihmiset poukkoilemaan lojaliteeteissaan aina kunkin vallankäyttäjän mukaisesti. Teos on pohjimmiltaan avioliittoromaani. Tarina on samaan tapaan järkyttävä kuin Puhdistus-teoksessa. Makrohistorian tapahtumat, suuretkaan massamurhat, eivät järkytä samalla tavalla kuin Sofi Oksasen kuvailema mikrohistorian julmuus - kun politiikka saa ihmisen vahingoittamaan läheisimpiä ihmisiään, se koskettaa.

Teoksessa liikutaan usealla aikatasolla ja näkökulmahenkilöitä on useita. Luin teoksen alun neljä tai viisi kertaa, koska en pysynyt kärryillä henkilöistä. Osittain teoksen juju onkin ymmärtää, kuka on kenellekin mitäkin sukua. Silti voisi olla hyödyksi ottaa kynä ja paperia ja kirjata teoksen alussa henkilöt ja heidän sukulaisuussuhteensa itselleen ylös, varsinkin jos lukemiseen tulee useamman päivän tauko. Joskus kaipaan ns. korkeakirjallisuuteen samantapaista ohjeistusta kuin Kaari Utrion teoksissa: alussa on selkeä lista kirjan henkilöistä ja mitä sukua kukin on toisilleen. Kun kyyhkyset katosivat -teokseen sellaista listaa ei olisi voinut laittaa, mutta joihinkin muihin. Arvostan kovasti, jos eri näkökulmahenkilöitä käyttävä kirjailija kirjoittaa kunkin luvun alkuun, kuka nyt puhuu. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että käsityskykyni lukijana on rajallinen ja minua ärsyttää, jos koen kirjailijan tekemän "ristisanatehtävän" työlääksi ratkoa. Vanhat klassikot, kuten Charles Dickens, viehättävät juuri selkeydellään.

Kenelle sopii: Jos tykkäsit Puhdistuksesta, tykkäät tästäkin. Korkeakirjallisuuden merkkipaalukirjoja seuraavalle. Toisen maailmansodan, natsi-Saksan ja Viron historiasta kiinnostuneelle.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Sofi Oksanen: Puhdistus
Henning Mankell: Syvyys

Kirjan taustoja: http://www.kyyhkyset.fi/

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Pauliina Vanhatalo on yksi suosikkikirjailijoistani, ja kun hän kirjoittaa chick lit -romaaneja Veera Vaahteran nimellä, tietenkin minä luen ne.


Onnellisesti eksyksissä (Tammi 2012)  kertoo Emma Aaltosesta, 28-vuotiaasta yliopisto-opiskelijasta, joka päättää aikuistua. Gradu pitää saada valmiiksi, töitä löytyä ja opiskelija-asuntolasta pitäisi päästä normaaliin asuntoon. Aikuistumisprojektia siivittävät erinäiset miehenpuolet, joista osa on vakavasti otettavia ja osa ei. Parasta teoksessa oli mielestäni ns. prekariaatin elämän kuvaus.

Kenelle sopii: Stressinpurkupalaksi kolmikymppiselle korkeakouluopiskelijalle. Chick litin ystävälle.

Muuta samantyylistä luettavaa: Suomalainen chick lit.

Chick lit on määritelty esimerkiksi Wikipediassa

Pauliina Vanhatalon Veera Vanhatalo -nettisivu

Lasse Nordlund ja Maria Dorff: Elämämme perusteista

Lasse Nordlundin omavaraisesta elämästä kertova kirja on turhan vaatimaton. Se on 63-sivuinen kotikutoisen näköinen läpäre, jonka nimi kuulostaa tarpeettoman filosofiselta. Mielestäni olisi kannattanut tehdä näyttävä, paksumpi kirja suuressa kustantamossa, koska kirjan sanoma on tärkeä.

Lasse Nordlund on kummajainen 2000-luvun Suomessa. Hän osaa tuottaa itse ruokansa, valmistaa vaatteensa ja tarvekalunsa. Hän parkitsee nahkaa, kehrää villaa ja valmistaa tuohesta astioita. Hän kerää syksyisin satoja kiloja sieniä ja säilöö marjoja ilman sokeria tai muita säilöntäaineita. Mitä isoisämme olisivat sanoneet, jos heille olisi kerrottu, että tämä on niin erikoista, että siitä pitää kirjoittaa kirja? Olisiko isoisä kiitellyt, että onpa edistytty, onpa kehitytty - kaupasta hakemalla saa kaiken, itse ei osata tehdä mitään?

Nordlundin vuosibudjetti on 35 - 50 euroa. Rahaa hän tarvitsee esimerkiksi terveyskeskusmaksuihin. Ainoa jäte jota hänellä syntyy ovat polkupyörän renkaat, mutta nekin hän kierrättää. Elannon hankkimiseen hänellä kuluu puoli työpäivää per päivä, kun työmäärä jaetaan koko vuodelle. Vapaa-aikanaan hän muun muassa soittaa huilua ja viulua sekä säveltää tietokonemusiikkia.

Teoksessa on Lasse Nordlundin itse kirjoittaman yhteiskuntakriittisen osuuden lisäksi Maria Dorffin tapaustutkimus hänen käyttämistään käsityömenetelmistä ja marjojen säilöntämenetelmästä. Olisin halunnut lukea tarkemmin näistä käytännön työtavoista. Onneksi Nordlundin ja Dorffin käytännön niksejä löytyy täältä .

Teos ei löydy asiasanoilla ympäristö eikä luonnonsuojelu. Sen sijaan asiasanoissa on mm. EKOLOGINEN KESTÄVYYS ja OMAVARAISUUS. Aleksi-tietokannassa on Lasse Nordlundista kertovien artikkeleiden viitetietoja, niissä on käytetty myös termejä ympäristönsuojelu tai luonnonsuojelu.

Lasse Nordlundin kirjoituksia netissä (vaikuttaa samalta tekstissä kuin teoksessa; www.rihmasto.fi/artikkelit)
  
Kenelle sopii: Omavaraistaloudesta ja käsityöperinteestä kiinnostuneille. Ympäristöihmisille, luonnonsuojelijoille. Erikoisista persoonista kiinnostuneille. Marjojen säilönnästä kiinnostuneille. Kotitalousihmisille, "martoille".

Muuta samantyylistä luettavaa:
Jared Diamond: Romahdus
Pentti Linkolan teokset
Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä

Henry David Thoreau: Walden : elämää metsässä
Eero Alén: Linkolan soutajan päiväkirja

Eero Alén: Linkolan soutajan päiväkirja

Kunpa joku kirjoittaisi minusta yhtä hellästi kuin Eero Alén kirjoittaa Pentti Linkolasta!

Paraisten "kalakoulussa" eli Valtion kalatalousoppilaitoksessa kalastajaksi opiskeleva Eero Alén pestautui syksyllä 1994 työharjoitteluun Pentti Linkolalle soutajaksi. Ei ollut helppo pesti. Ilman moottoria mennään, tehdään pitkiä päiviä ilman ruokataukoja, eletään vaatimattomasti, syödään pilaantunuttakin kalaa. Pentti Linkola on nero, poikkeusyksilö, ja kun hänelle sattuu huono päivä, saa soutaja toimia ukkosenjohdattimena. Ainahan verkonkokijat moittivat soutajaansa, mutta nerolle ei kehtaa sanoa vastaan. Kuitenkin Eero Alén kuvaa mestariaan - jota hän sinnikkäästi teitittelee - suurella ymmärryksellä ja lempeää huumoria viljellen.

Aikaisempien Pentti Linkolasta kertovien kirjojen pohjalta kuvittelin Linkolan asuvan yksinään synkän metsän keskellä, mutta soutajan muistiinpanot paljastavat vilkkaan sosiaalisen elämän. Linkolan mökkiin tupsahtaa milloin maan eliittiä, milloin tuntemattomia maankiertäjiä, jotka haluavat kaveerata Linkolan kanssa. Muistan myös lukeneeni, että Linkolan mielestä sanomalehtien pitäisi olla vain parisivuisia lipareita ja ilmestyä kerran viikossa, mutta itse hän seuraa suurta joukkoa kulttuurilehtiä, koska "kuka niitä muuten lukisi?".

Teos on taitavasti kirjoitettu. Sekä Linkolan että Alénin ajatukset tuntuvat kiinnostavilta. Googletin Eero Alénin, mutta en saanut selkoa, mitä hän nykyään puuhailee. Olisin lukenut lisää hänen tekstiään. Linkolan soutajan päiväkirja oli Tiiliskivi-palkintoehdokkaana vuonna 2006 ja sen netistä löytyvät arviot ovat pääosin myönteisiä. Lintumies Pertti Koskimies on kuitenkin kirjoittanut kummallisen kielteisen arvion. Vähän haiskahtaa kilpailulta siitä, kuka parhaiten Linkolaa ymmärtää. Minusta tuntuu, että Linkola tykkää myös provosoida eikä haluakaan, että kaikki hänen sanomansa ymmärretään

Teos on harmillisen huterasti asiasanoitettu, se ei löydy asiasanoilla ympäristö eikä luonnonsuoj tai luonto. Löytyy lähinnä Pentti Linkolan kautta.

Kenelle sopii: Erikoisten ihmisten elämäkerroista kiinnostuneelle. Kalastuksesta kiinnostuneelle. Ympäristöasioista kiinnostuneelle. Korkeakulttuuria ja aatehistoriaa seuraavalle.

Muuta samantyylistä luettavaa: 

• Pentti Linkolan teokset
• Linkolan ajamana (toim. Tere Vadén)
• Nordlund, Lasse: Elämämme perusteista 
• Davis, Kaarina: Irti oravanpyörästä

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska

Mirkka Lappalaisen teos "Jumalan vihan ruoska : suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697" on kirjoitettu kadehdittavan selkeästi. Kun kirja vielä on painettu paksuhkolle paperille ja runsaasti kuvitettu, se tarjoaa miellyttävän lukukokemuksen sellaisellekin, joka ei yleensä lue historiakirjoja. Lappalainen kertoo paitsi faktat 1600-luvun lopun nälkäkatastrofista Suomesta, myös nivoo silloin koetun nälänhädän nykypäivän nälänhätiin: mitä yhteisiä piirteitä niissä on, mistä ne johtuvat. Teoksen tekee ajankohtaiseksi aiheyhdistelmä ilmastonmuutokset + nälänhätä. Teoksesta selviää sekin, miten nälkiintyminen vaikuttaa ihmisen psyykeen ja käyttäytymiseen.

Kenelle sopii: Historiasta kiinnostuneelle. Ilmastonmuutoksesta kiinnostuneelle. Sukututkijalle tai historiallisten romaanien lukijalle, joka kaipaa syventävää tietoa elämästä 1600-luvulla Suomessa.

Muuta samantapaista luettavaa: 

• Aki Ollikainen: Nälkävuosi (84.2, nälänhätä Suomessa 1860-luvulla)
• Eino Hanski: Pitkä talvi (84.2, muistelmateos, Leningradin piiritys ja nälänhätä, jopa kannibalismi)
• hae asiasanoilla NÄLÄNHÄTÄ, NÄLKÄ, HISTORIA : 1600-LUKU, KANNIBALISMI, HENKIINJÄÄMINEN
• nälkä on keskeinen teema myös keskitysleirikirjoissa, kuten Borowski: Kotimme Auschwitz 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itärannan romaani Teemestarin kirja (Teos 2012) on  tulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Maailma on kokenut ekokatastrofin. Meren pinta on noussut niin, että Suomesta on vain Lappi jäljellä. 17-vuotias Noria-tyttö asuu pienessä kylässä Kuusamosta pohjoiseen. Kylän teemestarin virka on kulkenut hänen suvussaan sukupolvien ajan, ja niin Noria ryhtyy teemestariksi isänsä jälkeen. Juomaveden puute on elämää hallitseva ongelma. Sotilaat valvovat vedenkäyttöä, ja rangaistukset vesirikollisuudesta ovat ankaria. Vesipula ajaa ihmisiä epätoivoisiin tekoihin. Teosta on kiitetty, ja se julkaistaan englanniksi vuonna 2014.

Teoksen kieli on runollista, kaunista ja tunnelma hieman apea. Teos on täysin aseksuaalinen eikä siinä ole hitustakaan huumoria. Noin sivulla 200 huomasin, että tekstissä toistuu sana "valo". Rupesin lukemaan kuvailevat kohdat valo-sanaa hakien ja sain bingo-elämyksen melkein joka sivulla. Valon, varjon ja taivaanilmiöiden toistuva kuvailu toi mieleeni Rosa Liksomin teoksen Hytti nro 6. Liksomin teoksessa kuvataan talvista tähtitaivasta, jäätä ja huurretta - niitä asioita, joita Itärannan romaanin maailmassa ei enää ole.

Teoksen teeseremonia-teema ei auennut minulle. Nimistöstä päätellen Suomi oli joutunut Kiinan vaikutuspiiriin, mutta teeseremonia on japanilainen eikä kiinalainen perinne. En pystynyt selittämään itselleni, miksi tulevaisuuden Lapissa teeseremoniasta oli tullut tärkeä instituutio.

Kenelle sopii: Korkeakirjallisuutta seuraavalle. Ympäristö-scifistä kiinnostuneelle. Nälkäpeli-trilogiasta pitäneelle nuorelle aikuiselle. Kaukoidän kulttuureista kiinnostuneelle. Kaunosielulle. Teoksessa ei ole tippaakaan huumoria, vaan se on ilmaisultaan alakuloinen, joskin kaunis.

Muuta samantapaista luettavaa:
- Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea (asiasana teeseremoniat)
- Arthur Golden: Geishan muistelmat (asiasana teeseremoniat)
- Rosa Liksom: Hytti nro 6 (tapa kuvailla runolliseen tyyliin ympäristöä)
- Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia (17-vuotias tyttö maailmassa tuhon jälkeen)
- Johanna Sinisalo
- Risto Isomäki
- hae asiasanoilla TIETEISKIRJALLISUUS, MAAILMA TUHON JÄLKEEN, EKOKATASTROFIT

Kalle Isokallio ja Mato Valtonen: Elämä on aprillia

Mielenkiintoista, ettei Kalle Isokallion ja Mato Valtosen teos "Elämä on aprillia" ole Fennicassa saanut asiasanaa HUUMORI eikä SATIIRI. Sillä huumoria tämä teos on. Ei välttämättä joka kohdassa kovin nokkelaa, paikoin kulunuttakin, mutta joukkoon mahtuu näpsäköitäkin oivalluksia. Asiasanoituksessa oleva IHMISKUVA : KYYNISYYS oli minulle yllätys. Eikös SATIIRI ole kyynisyyttä arvostavammin ilmaistuna? Joissakin tietokannoissa, esimerkiksi Helmet- ja Celianet-tietokannoissa, mukana on myös asiasana HUUMORI.

Teoksessa käydään läpi kaikkia niitä tapoja, joilla meitä nykyihmisiä jymäytetään. Esimerkiksi kaikki hinnat päättyvät numeroihin 99, kuten 0.99. Talous, viestintä ja mainonta ovat tärkeitä teemoja. Mainontaan viittaa kannen grafiikkakin, jossa lihavoitu "elämä on" viittaa DNA:n taannoiseen mainokseen.

Kenelle sopii:  Kalle Isokalliosta ja Mato Valtosesta kiinnostuneelle. Taloudesta kiinnostuneille (miehille). Kulutusyhteiskunnan ja mainonnan kritiikistä kiinnostuneelle. En suosittelisi kirjaa kovin monelle, koska tekstiä vaivaa tietty löperyys ja kirjan ulkoasu on vitsikirjamainen. Minusta teos ei varsinaisesti ole elämänfilosofiaa, vaan se on pakinakokoelma ja voisi olla luokassa 84.2.

Luonto- ja ympäristöviikko

Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani

Aloitin Jaakko Yli-Juonikkaan massiivisen Neuromaani-teoksen positiivisella mielellä, koska tiesin kirjan olevan Runeberg-palkintoehdokkaana ja lisäksi pidän kovasti Yli-Juonikkaan novellikokoelmasta Uudet uhkakuvat. Uuvahdin kuitenkin jo noin sivulla 40. Uskon, että teos on mestarillinen taidonnäyte, kuten takakannessa luvataan, mutta minulta ei riittänyt energiaa ja keskittymiskykyä tälle kirjalle. Mistä teoksessa on kyse, siitä voi lukea esimerkiksi täältä .

Kenelle sopii: Tosimielellä kirjallisuutta seuraavalle. Kokeellisista romaaneista ja haastavista rakenteellisista ratkaisuista pitävälle. Psykiatriasta tieteellisessä mielessä kiinnostuneelle. Henkilölle, jolle suosittelisit Volter Kilven teosta Alastalon salissa tai James Joycen Ulysses -teosta (joita kumpaakaan en ole lukenut).

Muuta samantyylistä lukemista:
Volter Kilpi: Alastalon salissa
James Joyce: Ulysses
Hae asiasanalla kokeellinen kirjallisuus

Niina Hakalahti: Aavasaksa

Niina Hakalahden teos Aavasaksa (Tammi 2010) on helppolukuinen ja humoristinen, mutta syvällinen romaani. Sen teemoja ovat elämänhallinta, sisarussuhteet ja äitisuhde aikuisiällä ja se, kuinka menestys elämässä määritellään.

Sisaruksilla on perheessä omat roolinsa aikuisenakin: yksi on menestyjä, toinen luuseri. Pizzabuffetissa kokkina työskentelevä noin 23-vuotias Seppo on äitinsä mielestä luuseri, vaikka Seppo on tyytyväinen elämäänsä. Hänen siskoaan Saritaa taas pidetään menestyjänä, koska hän on päässyt Italiaan rikkaisiin naimisiin ja työskentelee personal trainerina. Sarita ei kuitenkaan osaa hoitaa omaa kaksivuotiasta lastaan, koska tehtävän yleensä hoitaa hänen filippiiniläinen kotiapulaisensa. Kiltti Seppo muodostuu tukipylvääksi monelle ihmiselle. Romaanin teemoja ovat myös kiltteys, hyväksikäyttö ja maahanmuutto. Sarita ja hänen filippiiniläinen kotiapulaisensa ovat molemmat maahanmuuttajia Italiassa, mutta heidän asemansa on kovin erilainen. Sitä kautta teemana on myös eriarvoisuus ja ihmisoikeudet. Myös omasta lapsesta luopuminen toistuu eri variaatioina. Kotiapulaisen suhteen on kyseessä orjuus.

Kenelle sopii: Tämä selviytymistarina sopii monenlaisille lukijoille, koska elämänhallinta ja perhesuhteet aikuisiällä (hankala äitisuhde) koskettavat monia. Lukijoille, jotka toivovat "tavallista" romaania - ei elitististä eikä viihdettä.

Muuta samantapaista luettavaa: 
Niina Hakalahti: Uimataito (Tammi 2009)
Anu Silfverberg: Kung Po (Avain 2008)

Asiasanoihin voisi lisätä:
asuminen ulkomailla
orjuus : palvelusväki : 2000-luku
eriarvoisuus

Michael Hingson: 1463 porrasta

Michael Hingson: 1463 porrasta : tositarina sokeasta miehestä, hänen opaskoirastaan ja luottamuksen voitosta New Yorkin kaksoistorneissa. KKJMK 2012.

Myyntialalla työskentelevä sokea Michael Hingson oli toimistossaan WTC-tornin 78. kerroksessa, kun rakennukseen törmäsi terroristien kaappaama lentokone. Teoksessa hän kertoo, kuinka hän pääsi pois sortuvasta tornista opaskoiransa Rosellen avustuksella. Samalla hän käy läpi elämänhistoriansa: kuinka selviytyä sokeana näkevien ehdoilla toimivassa yhteiskunnassa. Teos on helppolukuinen ja siinä on lievä kristillinen sävy. Lopussa on tietopaketti suomalaisiin näkövammaisiin liittyen.

Kenelle sopii:  Sopii lukijalle, jonka kiinnostuksen kohteena ovat muistelmat, selviytymistarinat, vammaiset, näkövammaiset.

Muuta samantyylistä luettavaa: 
Ari Suutarla: Betty ja minä (Herättäjäyhdistys 1985). 
Hae asiasanoilla: näkövammaiset, sokeat, opaskoirat

Henry David Thoreau: Walden : elämää metsässä

Yhdysvaltalainen älykkö Henry David Thoreau muutti kahdeksi vuodeksi metsän keskelle itse rakentamaansa pikku taloon ja viljeli itse ruokansa. Kokeilun tuloksena syntyi klassikkoteos Walden : elämää metsässä, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1854. Teos on ympäristöajattelun merkkiteoksia. Antti Immonen on suomentanut teoksen ja lisännyt loppuun kattavan huomautusosion. Suomentajan jälkisanat kannattaa lukea heti aluksi.

Kenelle sopii: Oppineelle ympäristönsuojelijalle, joka ei kavahda runsaita viittauksia antiikin kirjallisuuteen yms. Aatehistoriasta ja elämänfilosofiasta kiinnostuneelle

Muuta samantyylistä luettavaa: 
Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä (Nemo 2010). Davisin muistelmateos on suomalainen, kevyemmin luettava vaihtoehto omavaraistalouteen palaamisesta kiinnostuneelle. Teoksessa on käytännön vinkkejäkin, kuinka elää maalla ja kasvattaa itse ruokansa.

Kokeile myös hakea asiasanoilla: omavaraisuus, ekologisuus, luontaistalous, maallemuutto, ympäristöfilosofia